Johdatus ankkologiaan

Norjalaisen Jon Gislen vuonna 1973 ilmestyneestä Donaldismen -teoksesta ilmestyi Norjassa syksyllä 2006 uusi täydennetty painos. Kirja on ankismin pääteoksia. Ankismi viittaa Disney-sarjakuvien ja jossain määrin animaatioelokuvien ympärille rakentuneeseen fani-kulttuuriin ja tarkoittaa lähinnä Disney-sarjakuvien, niiden sisältöjen ja aihepiiriin läheisesti liittyvien asioiden tutkimista.

Donaldismen -teokseen on kirjoitettu uusi esipuhe ja artikkeli joka käsittelee lakia ja järjestystä Ankkalinnassa. Aihe on Gislelle hyvin tuttu, sillä hän toimii nykyään tuomarina Oslossa. Gislen kirjan alkuperäisenä tarkoituksena oli satirisoida 1970-luvulla yliopistoissa vallalla ollutta marxilaisväritteistä yhteiskunta- ja kulttuurintutkimusta ankkasarjojen kautta. Gisle ei osannut aavistaakaan, että kirjasta tulisi klassikko. Ankkafanien joukossa. Kirja käännettiin nopeasti ruotsiksi (Ankismen) ja tanskaksi (Andelogie). Tiettävästi kirjaa yritettiin kääntää myös suomeksi, kustantajaa vain ei ilmeisesti löytynyt. Pöhkö tutkimusparodia otettiin vastaan ansaitulla vakavuudella ja se loi perustan skandinaaviselle ankkologialle eli ankistiselle tieteen harjoittamiselle. Useammankin ankistisen tutkimussuunnan mukaan kaikki ankkasarjakuvat, varsinkin Barksin, ovat representaatioita reaalisesti olemassa olevasta paikasta ja sarjakuvien tekijät ovat vain välittäjiä kahden maailman välillä. Monialainen tiede kartoittaa Ankkalinnan fysiologista maailmaa ja sosiaalista ympäristöä. Käytössä ovat kaikki mahdolliset luonnontieteiden, matematiikan ja ympäristötieteen sovellukset, kuten myös kulttuurintutkimuksen teoriat ja mallit.  Voidakseen tutkia syvällisemmin Ankkalinnan maailmaa, Gisle jakoi ankkauniversumia kuvaavat sarjakuvat ajallisiin jaksoihin. Jotka pohjautuivat ainoisiin saatavilla oleviin lähteisiin, norjalaisiin Donald Duck -lehtiin sen alkamisvuodesta 1948 alkaen. Periodit hän nimesi tieteellisen tarkasti latinankielisin nimin, "Donaldismus antiquues maximus" jne. Jaksotuksen apuna toimivat myös ankkojen nokkien suhdelukujen mittaukset, ns. rostrilongitudikvootti (RLK)  Gislen kirjassa yritettiin selvitellä myös Ankkalinna-maailmankaikkeuden perusteita ns. kosmos-kaaos -teorian avulla. Roopen rahasäiliö olisi sen mukaan ankkaversumin rauhallinen kosmoskeskus, Axis Mundi, jota ulkomaailman kaoottiset voimat noitien, murtovarkaiden, taikureitten ja luonnonvoimien muodossa moukaroivat.(fig. 3.) Myös Ankkojen sukupuuta tutkittiin luonnollisesti asian vaatimalla vakavuudella. Joka tapauksessa Donaldismen -teos avasi ovia tutkimukselle. Jo samana vuonna Norjassa ilmestyi ensimmäinen ankistinen julkaisu, Pål Jensenin toimittama Donaldisten. Artikkeleissa esiteltiin ja kommentoitiin Gislen teorioita, ja luonnosteltiin omia. Esimerkiksi Jan Bjurgrenin kehittelemän ns. Bjurgren-teorian mukaan Mummo Ankan maatila "tuottaa" pikkuankkoja "setien" ja "tätien" huollettaviksi. Muissa artikkeleissa tarkasteltiin mm. Ankkalinnan sääoloja ja syynättiin Barksin sarjoja. Lehteä julkaisi vuoteen 1988 Gammeldonaldismens Venner -niminen yhdistys. Välillä oli pitkiäkin julkaisutaukoja. Nykyään lehteä on kustantanut vuodesta 1992 Donaldistene-seura. Tanskassa Freddy Milton perusti 1974 Carl Barks & Co. -lehden, joka keskittyi kuitenkin ankistisen tieteen sijaan tutkimaan ja esittelemään piirtäjiä, etunenässä Carl Barksia. Ruotsalaiset tulivat perässä 1977 Nafs(k)uriren -lehdellään. Lehden perustaneet Greger Nässèn ja Stefan Diös olivat lukeneet Gislen kirjan tuoreen ruotsinnoksen ymmärtämättä täysin, että se oli parodiaa akateemisista tutkimuksista. Kirja oli kuitenkin suuri innoittaja, koska se käsitteli sarjakuvia joita he molemmat olivat lapsena innokkaina lukeneet ja käsittelytapa oli kaikesta huolimatta vakava eikä sarjakuvia tuomitseva, kuten useimmat aiemmat sarjakuvaa käsitelleet tutkimukset. Ankistisen tutkimuksen suurin ja "vakavamielisin" julkaisu on saksalaisten Donaldistien Der Hamburger Donaldist. Lehteä on julkaistu tähän mennessä hulppeat 127 numeroa. Donaldistit koontuvat vuosittain ankististisiin kongresseihin kuuntelemaan luentoja, joissa valotetaan uusimpia tutkimuksia. Kaikki kokoontumiset aloitetaan ankistien hymnillä "Der rührselige Cowboy", eli tietenkin Itkevällä merimiehellä, joka lauletaan luonnollisesti seisten. Saksalainen donaldismi on vaikuttunut enemmän kahdesta saksalaisesta tutkimuksesta, kuin saksaksi kääntämättömästä Gislen kirjasta. Ne ovat Grobian Gansin Die Ducks - Psychogramm einer sippe (Ankat - sukulaisuuden psykogrammi) ja N. Nomiatin Entenhausen - Das neue Jerusalem (Ankkalinna - uusi Jerusalem).  Molemmat ovat vuodelta 1970 ja ne toimivat myös Gislen innoittajina. Grobian Gans (Michael Czernichin, Carl-Ludwig Reichertin ja Ludwig Moosin salanimi)1 käsitteli kirjassaan paitsi ankkojen sukulaisuussuhteita, tutki myös Roope Ankan talousimperiumia ja epäili Hannu Hanhea CIA:n agentiksi. Uusi Jerusalem taas tutkaili ankkasarjoja Uuden Testamentin valossa ja päätteli niiden olevan Raamatun täydennyksiä! Ankistinen tutkimus eri suuntauksineen on siis ollut vahvinta ja yhteisöllisintä Skandinaviassa ja (Länsi-)Saksassa. Seuroja, yhdistyksiä ja alajaostoja kokouksineen on ollut melko pysyvästi 1970-luvun puolivälistä saakka. Suomessa ja esimerkiksi Yhdysvalloissa pääjuonteena on pysynyt suuntaus, jota kutsutaan ns. eksternaaliseksi ankismiksi. Eksternaalinen ankismi keskittyy perinteisten ei-ankististen tutkimusalojen näkökulmasta tutkimaan ankkasarjakuvien (yleensä Disneyn sarjakuvien) tekijöitä, julkaisuja ja niiden historiaa, vastaanottoa (reseptio), vaikutuksia ja kytköksiä kulttuurissamme ja niin edelleen. Valtaosa Ankkalinnan Pamauksen sisällöstä on ollut tällaista eksternaalista ankismia. Internaalinen pääsuuntaus jota etenkin Der Donaldist edustaa käsittelee Ankkalinnaa reaalisena osana maailmankaikkeutta, sijaitsipa se sitten missä tahansa, johon siihenkin on esitetty monenlaisia raflaavia teorioita. Itse asiassa Jon Gislen kirja on oikeastaan iloinen sekamelska kumpaakin pääsuuntausta. Välillä Gisle käsittelee ankkasarjoja selkeän tietoisesti fiktiona luokitellessaan ne tyylillisesti ja sisällöllisesti eri kausiin sekä tarkastellessaan tarinoiden rakenteita eri aikoina. Esiankismi sekä vanhempi ja nuorempi klassinen ankismi kuvaa itse asiassa Barksin tuotannon kehittymistä vuosina 1949-63. Malliesimerkit ja periodien karakterisointi on peräisin lähes yksinomaan Barksilta, muiden piirtäjien ankkasarjoja ei juurikaan tältä kaudelta käsitellä, saati niiden yleistä vaikutusta. Vanhempaa klassista ankismia (1951–57) leimaa Gislen mukaan "Maailmantuskan (Weltschmerz) synkkä hohde" (Gisle, Ankismen s. 32). myöhempi tekijälähtöinen tutkimus on huomannut Barksin vaikeiden elämänvaiheiden heijastumisen tuotantoon juuri tuona aikana. Gisle esittelee myös esimerkein, kuinka Barks käytti 1600-luvulta periytyvää ranskalais-klassillista tarinakaavaa sarjoissaan. 2 Toisaalla kirjassa tutkitaan Ankkalinnaa yhteisönä, sen historiaa, rakenteita, uskontoa ja perhe-elämää, kuten tutkittaisiin käsillä olevien dokumenttien pohjalta oikeaa yhteisöä. Gisle miettii miksi Ankkalinnassa on pelkästään setiä, veljenpoikia, tätejä ja sisarenpoikia. Selvyyttä saadakseen hän esittelee kiehtovan mielipuolisia teorioita. Ekskluusioteorian mukaan Ankkalinna on yhteisö jossa on ennenkuulumattoman vahva seksuaalimoraali. Se on niin vahva että jo lasten saaminen on tuomittavaa. Lapsen saanut henkilö "karkotetaan täydelliseen pimeyteen, pyyhitään pois sukupuusta, Roope-setä tekee hänet perinnöttömäksi, Mummo Ankka ei anna mansikkahilloa ja hänet ajetaan ulos kaupungista" (Gisle, Ankismen s. 110). Lapset annetaan lähimmän sedän tai tädin huostaan. Poikkeuksia toki on kuten Sepe Susi poikansa Pikku Hukan kanssa, mutta hän onkin ilkeä ja lähes lainsuojaton, joka ei myöskään asu yhteisön keskuudessa. Käenpoikateorian mukaan naisankat munivat toisten ankkojen koteihin, kuten käet, ja jättävät munista kuoriutuvat lapset talon asukkaiden hoiviin. Teoria ei selitä Mikin, Hessun ja muiden ei-ankkojen veljenpoikia ja sisarentyttäriä. Elleivät hiiret sitten Ankkalinnassa muni. Sukupolvenvastustamisteoria eli kuolleiden vanhempien hypoteesi yrittää selittää vanhempien puuttumisen lasten varhaisiän pirullisella eläimellisyydellä, riivatut lapset ovat saattaneet vanhempansa hautaan tai mielisairaalaan ennen rauhallisempaan ikään tuloa! Teoriaa esitellessään Gisle ei näytä tietävän ankanpoikien varhaishistoriaa lainkaan, vaan pähkäilee että esitetty hypoteesi ei tunnu toimivalta hyväkäytöksisiä Sudenpentuja ajatellessa. Nykyäänhän tiedämme että ankanpoikien isä joutui sairaalaan ylivilkkaitten poikien pienen rakettikepposen vuoksi (ja ehkä kuoli?). Gisle myös ihmettelee, miksi miespuolisilla aikuisilla näyttäisi aina säännönmukaisesti olevan veljenpoikia ja naispuolisilla sisarentyttäriä. Uusimman tutkimuksen valossa tiedämme että tämä ei pidä paikkaansa. Akun veljenpojat ovatkin sisarenpoikia. Näin Gislen laatima ankkain sukupuu on myös auttamattomasti vanhentunut kadoksissa olleiden barksilaisten faktojen löydyttyä. Epäilemättä voi sanoa että Gislen kirja on ankismille kuin Galilein Sidereus Nuncius, Darwinin Origin of Species tai Newtonin Principia Mathematica luonnontieteille, yksikään ei esitä nykyisen tiedon valossa relevantteja faktoja, mutta jokainen on alansa perusteos, virstanpylväs ja uranuurtaja, joiden pohjalle nykyinen tutkimus on rakentunut. Ehkä aika on nyt kypsä post-ankistiselle tutkimukselle! Donaldismi Wikipediassa 1 Michael Czernich, (s.1946) journalistiikan, teatterihistorian ja lastenkirjallisuuden asiantuntija, kääntäjä ja toimittaja. Kirjoittanut Die Ducks -kirjan lisäksi mm. Ankkalinnaa käsittelevän opuksen Die große Welt von Entenhausen. Carl-Ludwig Reichert (s. 1946) on populaarikulttuurin monipuolinen tuntija, muusikko ja toimittaja. Kirjoja Die Ducks -opuksen lisäksi mm. Asterixista ja Frank Zappasta. Ludwig Moos on nykyään saksalaisen Rowohlt -kustantamon toimittaja 2 Ranskalais-klassillisuus, ransk. klassisismi, kirjallinen makusuunta, joka 1600-luvulla syntyi Ranskassa ja sieltä levisi muuhun Eurooppaan. Se pyrki järkevyyteen, selvyyteen ja yleisinhimillisyyteen. Taidesuuntaa suosi vars. Ranskan Akatemia; sen teoreetikko on Boileau-Despréaux ja suurimmat kirjailijat Corneille, Racine ja Molière Ankistisia artikkeleita: Kemppinen, Jukka: Aku Ankan viides sormi, kirjassa Aika on aikaa ..., s. 104, toim.Seppo Knuuttila, Helsinki : Gaudeamus, 1974, ISBN 951-662-096-5 Ronkainen, Timo: Tynnyreiden merkitys Ankkalinnassa, Kvaak.fi -portaalissa, 24.2.2007. Eberhart, Stephen: Mesmerismiä ja muutostiloja Carl Barksin ankkasarjoissa, (PDF) Sarjainfo 37 (4/1982) Useita artikkeleita eri kirjoittajilta: Sydnordisk Akademi for Donaldisme (SAD) Saksalaiset donaldistit Donald.org

Takaisin artikkelisivulle