Liikenerot

Aku ja Hannu joutuvat näyttämään liikevaistonsa.

Liikenerot (Nobody’s business) muistui yksi ilta mieleeni, ja minun oli aivan pakko mennä lukemaan se. Se taisi olla ensimmäisten lukemieni Rosa-tarinoiden joukossa ja nyt kun luin sen uudelleen, niin kyseinen tarina on myös yksi parhaista vitsisarjoista. Muistan, kuinka pienenä katselin niitä ruokalajeja, joita tarinan sivuilla neljä ja viisi tarjotaan. Ne olivat mielestäni hauskoja, hyvin täynnä yksityiskohtia. Kaiken lisäksi näillä ruokalajeilla oli hauskoja nimiä, mm. ”Mateenmädillä pöhötettyä Möhkökalaa”, joka pienenä kuulosti hauskemmalta, kuin se todellisuudessa edes on!

Tämä Rosan toinen piirtämä ankkasarjakuva vuodelta 1987 oli vielä sellaista aikaa, jolloin ankat näyttivät Barksin ankkojen kaltaisilta. Juoni on aika tavallinen vitsisarjan juoni, ei ollenkaan huono, muttei mitenkään erikoinenkaan. Jostain syystä minä vain tykkäsin tästä tarinasta pienenä, ja tykkään vieläkin.

Juonen voisi lyhyesti kertoa, vaikka näin: Roope pyytää Akun ja Hannun luoksensa. Kumpikin heistä saa tehtäväkseen sijoittaa 5000 markkaa, se kumpi sijoittaa paremmin, saa paremman yrityksen haltuunsa, kumpi huonommin, saa hän tietenkin pienemmän ja rähjäisemmän yrityksen. Tarinan lopussa käy niin kuin aina Aku vs. Hannu-tarinoissa. Hannu onnistuu onnensa avulla sijoittamaan rahat, kun taas Aku epäonnensa avulla jää voitolle vain vaivaisen limukorin!

Tuomas


Rosan kommentteja

Tästä tarinasta minulla ei ole mitään rakkaita muistoja - minusta se oli aikamoinen tipahdus Auringon pojasta, väkinäinen ja keinotekoinen. Mitä tulee Hannun lukemiin sarjakuviin, saatoitte huomatakin, että ne olivat Dellin nimikkeitä[firma, joka julkaisi Jenkeissä Disney-sarjiksia 1940-luvulta aina vuoteen 1962] kuten Mickey Mouse ja Pluto. Saatoitte myös huomata että joukossa ei ollut ainuttakaan Disneyn ankka-sarjista? Tämä oli tapani näyttää, että minun ankkamaailmassani Mikki ja muut ei-ankka -hahmot ovat vain keksittyjä sarjakuvahahmoja... vain ankat ovat "todellisia".


Äänestyskoppi
Minkä arvosanan annat tarinalle "Liikenerot"?

Huono. Ihmettelin heikkoa tasoa
Keskivertoa huonompi Rosa-tarina.
Keskiverto tarina, viihdyttävä.
Hyvä tarina. Nauroin ääneen.
Upea. Donin parhaimmistoa!


Katso tulokset