Sammon salaisuus

Joona Paajanen

"Hömötiainen. Vaskikäärme! Maasika! Hyeena! Lehtokurppa!"

Näillä sanoilla se alkoi. Oli vuosi 1990 ja vuoden ensimmäinen Aku Ankka -lehti tipahti useimpiin suomalaisiin postilaatikoihin. Lehden kolmas tarina oli huomattavasti erilainen verrattuna muihin juttuihin, sillä se vilisi viittauksia legendaarisen Carl Barksin tarinoihin ja piirrostyyli oli verrattuna muihin kerrassaan omaperäinen. Mutta hyvä se oli vaikka vielä hakikin itseään. Ja tuo tarina Aku Ankassa numero 1/1990 oli "Jos metsään haluat mennä nyt...", mestari Don Rosan ensimmäinen ankkatarina, joka koskaan julkaistiin Suomessa ja kaiken kaikkiaan kolmas koko miehen tuotannosta. Hän piirsi sen vuonna 1987 vohkien joitakin ankkojen asentoja Carl Barksilta siksi, että mies vasta harjoitteli ankkojen piirtämistä. Ja siitä se siis alkoi Suomessa, maassa jossa Don Rosan suosio on tällä hetkellä muihin maihin verrattuna vertaansa vailla. Mutta miksi se on vertaansa vailla? Mikä oli Don Rosan suosion huipentuma? Siihen ei ole mitään muuta selitystä kuin Sammon salaisuus ja muita Don Rosan parhaita, kirja joka räjäytti "ankallispankin" suorastaan ilmiömäisellä tavalla!

Sammon salaisuus ja muita Don Rosan parhaita on kirja, joka sisältää kymmenen toinen toistaan loistavampia ja huumoririkkaampia tarinoita. Kirjassa on myös Don Rosan esipuhe ja kertomukset kunkin tarinan takaa. Kirjan nimikkotarinana toimii tietysti vain meitä suomalaisia varten piirretty ja käsikirjoitettu tarina Sammon salaisuus. Se kertoo Kalevalasta ja siitä kuinka maineikas miljardööri Roope Ankka veljenpoikineen joutuu uskomattomiin seikkailuihin täällä Suomen maassa etsiessään sampoa, kojetta joka tekee tyhjästä suolaa, viljaa ja ennen kaikkea - kultaa! Tarinan juonikuviot ovat tarkkaan syynättyjä ja niistä näkee kuinka Rosa on todella paneutunut tarinaan Kalevalasta, Suomen kansalliseepoksesta. Joistain voi tuntua kovin uskomattomalta että ehkä kaikkien aikojen ankkapiirtäjä tekee tarinan juuri Suomea varten, mutta yllätys se ei ole niille jotka tietävät, että Don Rosan ja Aku Ankan suosio on Suomessa suurin koko maailmassa. Mutta kaikki mitä Rosa on tehnyt meille Suomen kansalle ei ole tuossa yhdessä tarinassa, sillä ajatteleehan hän aina ensisijaisesti Suomea tehdessään sarjakuvia. Omien sanojensa mukaan hän tekee puhekuplat, niin että aluksi hän mahduttaa siihen englanninkielisen tekstin, sitten hän lisää siihen yhden rivin muita maita varten, mutta lopuksi hän lisää siihen vielä yhden rivin meitä suomenkielisiä varten, sillä onhan meidän sanamme kieltämättä aika pitkiä ja hänestä varsin erikoisiakin. Miettiähän sopii, että jos sanoisimme hänelle: "Osta poika mämmiä ja syö oikein pohojammaan kautta!". No, siitähän se riemu varmasti repeäisikin.

Sammon salaisuus alkaa kun Roope kaivaa esille vanhan arkkunsa nuoruusajoiltaan ja löytää sieltä vanhan kengänkiillotuslaatikkonsa. Kiillotuslaatikosta ankanpojat löytävät vanhan lapun, joka osoittautuu velkakirjaksi. Roopen muistellessa velkakirjan historiaa paljastuu seikka, että lappu on kuulunut Elias Lönnrotin muistiinpanoihin. Niinpä ankkaystäviemme tie vie Suomeen ja Kalevalasta tunnetun Sammon jäljille. Jutun juoneen on sotkettu myös vanhat tutut Milla Magia ja Pelle Peloton ja jokaisella ankkahahmollakin on oma vastine Kalevalassa. Pelle esimerkiksi on ilmetty seppo Ilmarinen, takoja iän-ikuinen. Tarinassa Sammosta taistellaan aina Kalevalan roistoa Louhia vastaan ja onhan ankkojen apuna vaka vanha Väinämöinenkin. Lopulta taistelu Sammosta kaatuu kuitenkin Roopen silmittömään rahanhimoon.

Sammon salaisuuden Don Rosa piirsi vuonna 1999 ja oli edellisellä Suomen vierailullaan kerännyt mahdollisimman paljon tietoa Kalevalasta. Käännöksiä, käännöksiä ja taas käännöksiä. Hän oli käynyt Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kalevala-osastolla ja saanut tutkia jopa Elias Lönnrotin alkuperäisiä muistiinpanoja. Juuri siksi oli Rosa liittänyt sarjaansa sen seikan, että Roope oli nuorena tavannut Lönnrotin ja hänelle oli jäänyt palanen miehen muistiinpanoista. Ennen kuin Rosa oli alkanut piirtämään tarinaa oli hän siis tutkinut tietoa Kalevalasta, ottanut vastaan ehdotuksia, luonut tarinan juonen ja kirjoittanut sen puhtaaksi. Sen jälkeen hän oli luonut kuvakäsikirjoituksen ja alkanut lopulta piirtämään tarinaa puhtaaksi. Tämän jälkeen oli tarina mennyt eteenpäin. Se oli saanut värit, se oli tuotu kustantamoon (Egmont, Tanska) ja se oli suomennettu. Don Rosan sarjoja meille suomalaisille useimmiten kääntävä Jukka Lindfors suomensi myöskin Sammon salaisuuden. Toki myös Markku Saarinen sekä Aku Ankan toimitus ovat suomentaneet ahkerasti Rosan sarjoja, mutta Lindforsin Jukka on kuitenkin meille se tutuin suomentaja. Joka tapauksessa oli Sammon salaisuus tuotu loppujen lopuksi meille suomalaisille ankkafaneille ja me totta vie osasimme ottaa sen vastaan. Kirja kun oli kiikkunut myydyimpien kirjojen kuumimmassa kärjessä ja se oli paljon se - nimittäin sarjakuvalta.

Don puhuu Sammon salaisuudesta

DCML-listan viesteistä kääntänyt Kai Saarto

2. joulukuuta 1999, DCML:

Olen mielissäni siitä kuinka monet kertovat pitäneensä Kalevala-tarinastani! Se on pisin tarina, jonka olen tähän mennessä tehnyt. Pelkään etten kuitenkaan pidä sitä aivan parhaimpanani, kuten jotkut mukavat lukijat ovat sen mieltäneet. Siinä on kuitenkin omat hyvät puolensa.

Tähän mennessä palaute tarinaan on ollut enemmän kuin pakahduttavaa. Tiesin, että siitä tulisi suosittu Suomessa, mutta en uskonut olevani kuuluisin henkilö koko maassa vieraillessani kaksi viikkoa sitten! Jättimäisiä lehdistötilaisuuksia, täysiä kirjakauppoja ja ostoskeskuksia... ensimmäinen painos loppui *välittömästi*. Tapahtuuko moista koskaan? Se oli parhaiten myynyt kirja Suomen historiassa. Minulle on kerrottu, että saan tuhansia ääniä ensikuun presidentin vaaleissa. Ihan oikeasti! Muistatteko sellaisen 70-luvun TV-sarjan kuin "Fantasy Island", jossa ihmiset maksoivat $10,000 elääkseen jonkun tietyn fantasiansa? Sain kokea tuon, eikä minun tarvinnut edes pulittaa kääpiön pomolle kymppitonnia! (Niin, ja jos saisin rojalteja, sanelisin tämän ja joku muu hoitaisi kirjoittamisen puolestani sillä aikaa kun siemailisin hienoa portviiniä!)

Kiertelen näemmä varsinaista asiaani. Jopa ennen kuin tarina julkaistiin olin todella tyytyväinen! Minuun otettiin vapaaehtoisesti yhteyttä kääntäjien ja toimittajien taholta Suomesta (tietysti, alusta pitäen), mutta myös myöhemmin heidän pätevien virkaveljiensä taholta Ruotsista (postituslistan jäsen Stefan Dion!), Norjasta (jäsen Nils Lid Hjort!) ja Saksasta... tein töitä näiden kaikkien mukavien ihmisten kanssa auttaakseni heitä tekemään hyvää työtä ja seuraamaan kaikkia tarinan tarkoitusperiä. Tämä liittyy eniten Kalevalaisiin teksteihin, jotka olivat käsikirjoituksessa tarkoitettu aitoon runomittaan, ja tekstattu erityisellä kirjasimella. Näyttää siltä, että maiden kääntäjät eivät vaivojaan säästelleet ja tekivät lisätutkimuksiakin, ja jopa paransivat alkuperäistä tekstiäni.

Kaikki tehtiin täydellisesti! Olen NIIN ylpeä!!!

Nyt saan kuitenkin ensimmäisiä viestejä tanskalaisilta lukijoilta, jotka ovat hämmentyneitä. No, en pysty lukemaan tanskaa... joten tiedän vain mitä minulle on kerrottu. Olen kuullut että tanskalaiset toimittajat eivät ole pyrkineet Kalevalaiseen runomittaan tai etsineet asianmukaisia ilmaisuja. Dialogia ei oltu edes painettu erikoisella fontilla, vaikka tietokoneet tekevät tämän yksinkertaiseksi. Jos olette lukeneet tarinan tiedätte, että viimeisen paneelin koko juju katoaa! Jos runomittaa ja erityistä fonttia ei käytetä viimeisen ruudun viimeisessä puhekuplassa, miten lukijat voivat tietää kenelle vanhus on puhumassa? Kaikki ylimääräinen dialogiin käytetty aika, runojen tekeminen, tavujen laskeminen, puhetahdin ajoitus... täydellisesti menetetty. (nyyh) Jos tämä on kaikki totta, haluan pyytää anteeksi kaikilta listan tanskalaisilta lukijoilta ja vakuuttaa että se mitä näette, ei ollut minun tarkoitukseni. Nämä ovat niitä juttuja, joihin minulla ei ole mitään kontrollia. Kun tarina lähtee käsistäni, menetän kaiken omistajuuden ja kontrollin (siksihän kirjoitankin tämän itse sen sijaan että siemailisin sitä portviiniä).

Tällaisissa tilanteissa en voi muuta kuin KIITTÄÄ ihmisiä sellaisissa paikoissa kuin Suomi, Ruotsi, Saksa (ja varmasti, kuten odotan, kustantaja-ystäväni Ranskassa, Kreikassa ja Italiassa), jotka antavat minulle mahdollisuuden auttaa heitä heidän ylimääräisissä pyrkimyksissään tehdä tarinasta lukijoille sellainen kuin se oli tarkoitettu.

KIITOSKIITOSKIITOSKIITOS!!!!!!!!!

3. joulukuuta 1999, DCML:

Palatakseni suomalaiseen Kalevala-kirjaani, taisin sanoa, että siinä on toinen painos menossa? Pitää korjata tämä -- sain juuri kuulla että se on NELJÄNNESSÄ PAINOKSESSAAN. Se tarkoittaa 50,000 myytyä kappaletta marraskuun toisen viikon jälkeen, vähän yli kolmessa viikossa. Se vastaisi noin kolmea miljoonaa kappaletta Amerikassa. Ja se on vielä uusi joulusesongin vasta alettua.

Huhhuh.

Joku kysyi tarinan alkuruuduista: niissä Aku kaivoi Roopen kävelykepin rahakasaan, jotta ei saisi maistaa siitä . Neljä ruutua myöhemmin Roopella on keppi taas kädessään. Miten hän löysi sen? Onko tarinassa virhe?

Rosa vastaa:

Tiedän että tarinani ovat pullollaan turhia yksityiskohtia ja selittelyjä, mutta joskus annan teidän vain käyttää mielikuvitustanne siihen mitä tapahtuu näissä taustan vitseissä. Se miten Roope löysi keppinsä ei ole tärkeää, ja jätänkin sen teille: A) hän kaivoi sen esiin. B) yksin ankanpojista kaivoi sen esiin. C) Aku kaivoi sen esiin palkkion toivossa D) Roope mätki Akua nyrkeillä kunnes tämä tunnusti missä se oli. E) ... (No, ymmärrät idean. Sillä ei ole väliä).

Pääsyy siihen että vastaan on kuitenkin se, että muistutit mieleeni miten olen pysyvästi pettynyt siihen miten Euroopassa on munattu yksi Barksin perusvitseistä... yksi "suurista totuuksista" rahasäiliön takana: se että siellä EI ole kultaa! Koko "vitsin" juju on siinä,että käteinen jossa Roope piehtaroi ei koostu arvokkaista rahoista -- vaan pelkästä tavallisesta "taskurahasta" -- kuparisia ja hopeisia pikkurahoja. Joitakin vanhoja yleisessä käytössä olleita 1800-luvun amerikkalaisia kultakolikoita toki, mutta silti nekin ovat tavallisia taskurahoja. Euroopassa kolikot on aina värjätty niinkuin ne olisivat kultaa, mikä on väärin.... mutta nyt se taitaa olla jo perinne, joten sitä ei vaihdeta. (Niin, ja Roopen keppi ei ole sininen -- toinen Egmontin outous. Kuka on koskaan kuullut sinisestä kävelykepistä?)

14. joulukuuta 1999, DCML:

Joku ei-suomalainen kysyy Donilta Kalevala-kirjan kannesta: Miksi ankoilla on eri aseet kuin itse tarinan vastaavassa kohdassa ja miksi nämä ovat sijoittuneet eri tavalla? Onko kyseessä aikaan tehty versio vai onko tarkoitus näyttää keitä hahmoja kirjassa esiintyy.? Ja mitä Pellen keihäässä roikkuvassa kanteleessa sanotaan? Don Rosa after Galleian Kalleia 1999? Mitä ihmettä? Ajatuksia?

Ajatuksia? Minulla? Juu, tarkoitan etten ollut huumeissa kun piirsin sen. Teit muutamia vääriä oletuksia päätellessäsi mitä on tekeillä. Huomaan kuitenkin, että olin aika oikeassa ehdottaessani saksalaisille (jotka tarvitsivat kansikuvan, kun he julkaisivat tarinan vuoden 2000 ensimmäisessä lehdessä), että he eivät käyttäsi kirjan kantta, sillä se oli suunniteltu vain suomalaisten ja taidehistorioitsijoiden ymmärrettäväksi. (Huomautus: niille, jotka välittävät. Tämä tarkoittaa että saksalaisessa Micky Maus #1 2000 lehdessä tulee olemaan erilainen, vain sitä varten piirretty Kalevala-kansi, joka ei esiinny missään muualla, paitsi ehkä suomalaiset käyttävät sitä kun uudelleenpainavat Kalevala-tarinan Aku Ankka-viikkolehdessään ensi vuonna... ja toinen huomautus -- silloin teen lisäsivuja 33-sivuiseen tarinaan täydentääkseni kohtia, joita oli pakko supistaa jotta tarina mahtuisi noihin mittoihin. Veikkaisin, että tuolloin jäädään nippanappa alle 40 sivun)

Mutta palatakseni Kalevala-kirjan kanteen. Tämä on ankka-versio kuuluisimmasta Kalevala-maalauksesta Sammon puolustus, jonka maalasi mitä kuuluisin suomalainen maalari Akseli Gallen-Kallela. Kaikki on jäljennetty suoraan kuvasta (eivät lainanneet minulle alkuperäistä!) paitsi, että Kalevalan sankarit on korvattu ankoilla, jotka taistelevat alkuperäistä Louhia ja tämän sotureita vastaan. Louhi viittaa tähän taisteluun tarinassani, ja Milla luo taistelun uudelleen käyttäen Louhin vanhaa kotkapukua, jonka tämä oli luonut Pohjan purren jäännöksistä. Se sivun puolikas tarinassani on toinen versioni samasta maalauksesta, jolla ei ole mitään erityistä merkitystä muille kuin suomalaisille, mutta toivottavasti se ei näytä oudolta. (Tarinassa oli toinenkin uusversio Gallen-Kallelan maalauksesta, kun ankat katsovat Sammon uudelleenmuodostumista Pellen ahjossa.)
.

Mitä tulee "Pellen keihäästä roikkuvaan kanteleeseen"... kantele se on, kyllä, mutta se on meressä keihään alla. (Jos se näyttää kuin se olisi keihäässä, syytän Akselia, hän sen noin maalasi!) Noin Gallen-Kallela signeerasi maalauksensa, Väinämöisen hauenluiseen kanteleeseen, joka oli juuri kadonnut mereen. Hän oli kirjoittanut "Gallen-Kallela 1896) omaan kanteleeseensa, joten kun kopioisin sen, tuntui sopivalta signeerata "Don Rosa Gallen-Kallelan mukaan 1999" samaan paikkaan.

Pyydän muuten julkisesti anteeksi, että tungin Karhukoplan konnan Louhin sotureiden joukkoon. En tarkoittanut, että se tulisi värittää noin kirkkaasti muihin sotureihin verrattuna -- koplalaisen oli tarkoitus olla piilossa väkijoukossa, ei hypätä silmille.

(Anteeksi myös niille, joilla tätä kirjaa ei ole, joille kaikki ylläoleva tuntuu siansaksalta. Mutta ei kukaan kyllä toisaalta pyydä minulta anteeksi kun olen Suomessa ja kaikkion siansaksaa!!!)

16. joulukuuta 1999, DCML:

Eräs tanskalainen kirjoittaa: "Olen kuullut että Louhen soittama musiikki kolmos-osan ykkössivulla on Wagnerin "Valkyyrioiden ratsastus". Mies saman osan sivulla 5 kutsuu Iku-Tursoa toiseksi suurimmaksi sammakoksi ja sitten on viitattu Captain Kentuckyyn. Tämä on ensimmäinen kerta, kun olen kuullut jostain Donin ennen Disneytä tekemästä sarjakuvasta viikkolehdessä."

Tämäpä outoa! Tuolla vitsillä "toiseksi suurimmasta sammakosta" ei ole mitään tekemistä vanhan Captain Kentucky-sarjakuvani kanssa. Norjalainen kääntäjä oli suunnitellut laittavansa moisen kommentin, mutta sanoin hänelle, että arvaus oli hyvä, mutta väärä... tietääkseni se poistettiin alaviitteistä Norjassa. Tiedän että sitä käytettiin Ruotsissa, ainoassa kolmos-osassa, jonka olen nähnyt. Mutta tanskalais-parat! Näyttää siltä, että he löysivät aikaa huomata että menettivät paljon tärkeitä asioista, kun eivät kysyneet kirjoittajan tarkoitusta, ja jotenkin (oliko heillä aikaa?) onnistuivat saamaan lisäinfoa kolmanteen osaan, joka osoittautui vääräksi. He eivät voi voittaa!

"Mitä tapahtuu sivulla 30? Tarjoaako Väinämöinen Roopelle tilaisuutta lähteä hänen mukaansa elääkseen uudelleen kultaryntäyksen ajan??"

En tiedä mitä tanskankielinen käännös sanoo, tai josko kääntäjä ymmärsi tarkoitukseni. Alkuperäisessä Väinämöinen kertoo Roopelle, että heillä on paljon yhteistä rakkaudessaan kauniiseen pohjolaan... sitten hän kysyy Roopelta lähtisikö hän mieluummin Kalevalaan Sammon kera ja olisi rikas ikuisesti ja siten menettää mahdollisuutensa koskaan palata maanpäälle, jossa menetetty rakkaus vielä häntä vielä odottaa. Missään en laita Väinämöistä kysymään Roopelta haluaako tämä uudelleen elään Klondiken ajan häne kanssaan. Näinkö ziellä zanotaan tanzkaksi???

Nyt kun väärinkäsityksistä tässä osuudessa puhutaan, ainoa kämmäys värityksessä on seuraavan sivun viimeisessä ruudussa, jossa näytän lähikuvassa Sampo-lumihiutaleen. Värittäjät eivät tunnu koskaan lukevan tarinoita ja luottavat ainoastaan väritysohjeisiin, enkä aina pysty ajattelemaan kaikkia tapoja, joilla piirustus voidaan väärinymmärtää jollei tekstiä lueta. Värittäjä ei tuntunut tietävän, että lumihiutaleella on mitään tekemistä Sammon kanssa (se on kuvattu ylhäältä päin) ja sen sijaan että olisi värjännyt sen kultaiseksi hän/he väritti sen valkoiseksi kirkkaanpunaisella keskustalla, niinkuin kyseessä olisi Iku-Turson verestävä silmämuna tai jotain. Kuinkahan moni lukija oli hämmentynyt tuosta ruudusta!?

[Suomessa sentään hiutale oli kullanvärinen. Punainen "silmämuna" on edelleen paikallaan... toim. huom.]

Tuleeko noista extra-sivuista ruutu-rivejä, kuten Elämä ja teot luvussa 12? vai ovatko ne kokonaisia sivuja?

En tiedä -- kestää vielä kauan ennen kuin minun suunnitella ne. Helpointa olisi tehdä kokonaisia sivuja. Toiseksi helpoin olisi puolikkaat. Yksittäisten ruutujen lisääminen on todella sotkuista!

19. joulukuuta 1999, DCML:

[Toiseksi suurin sammakko-vitsi]

Mikä sitten on oikea arvaus? Vai viittasiko kaveri vain tarinaan jota et tehnyt?

...tämä ei viitannut mihinkään, sen oli tarkoitus olla vain hassu kommentti loppuunpalaneelta hipiltä tai joltain. Mikä sammakko voisi olla isompi? Haha! Tosi hauskaa! Niin monet ovat kysyneet mitä tarkoitin, että toivon että olisin passannut koko jutun. Se oli oikeastaan sisäpiirin vitsi itselleni (joita usein teen), joka viittasi 60-luvun TV-sarjan iskulauseeseen. En uskonut, että tietäisi sitä.

Kuitenkin, kun tein internet chattiä Suomessa, joku kysyi taas mitä vitsi tarkoitti ja sanoin jälleen kerran "ei mitään, se ei tarkoittanut mitään". Samalla kuiskasin jollekin tietokonehuoneessa, että se oli itseasiassa oma vitsi, joka viittasi usein kuultuun iskulauseeseen eräässä 60-luvun TV-sarjassa nimeltään "Get Smart" ["Agentti 86" Suomessa, toim. huom.]. He eivät olleet koskaan kuulleet siitä. Kun olin sanomassa sitä, sanoja alkoi ilmestyä monitorille, vastaus yhdeltä chattääjältä, joka sanoi "Luulin sitä Maxwell Smart -vitsiksi." Se oli hauskin hetki Suomen matkallani -- räjähdin! Ajatella, että joku kaauuukana Suomessa vuonna 1999 huomaisi oman sisäpiirivitsini, joka viittasi omaan telkun katselemiseeni 35 vuotta aiemmin!!! Tämän vuoksi en koskaan lopeta näiden outojen sisäpiirivitsien laittamista, vaikka niitä käytännössä kukaan tajuakaan. Vitsit eivät ole kaikille, vain 1 tai 2 henkilöä planeetalla huomaa ne. Tarinani ovat harvoille, eivät kaikille -- pidän siitä juuri niin.

8. joulukuuta 1999, DCML:

Joku kirjoittaa "Muuten, 'runometer' [runomitta, toim. huom.] on englanniksi 'rune-o-meter' ".

Toinen vastaa: "Kiitos vahvistuksesta, uskon sanaasi..."

Älä noin nopeasti! Hän saattoi sanoa niin vain koska minä käytin sitä sanaa, ja hän oletti että tiedän mistä puhuin. Luullakseni "rune-o-meter" on aivan oma luomukseni... sitä ei löydy lyhentämättömästä sanakirjastani (eipä ole "runometer" myöskään). Mutta sinä (Stefan) käytit sanaa "runometer" sähköpostiviestissäsi, kun teit käännöstä ja halusin käyttää sitä sanaa täällä ennemmin kuin toistaa jatkuvasti: "8-tavua-rivillä-Kalevala-tyyliä". Mutta jos olisin sanonut "runometer", ihmiset olisivat luulleet, että puhun jostain pikajuoksijoiden ajanottolaitteesta. Joten sanoin "rune-o-meter", kuten "metri" (rytmi/tempo) "o" (of the) "rune" ... samalla lailla "barrel o´ monkeys". Kuten...

Ei huolta, kun olen Suomen presidentti, annan mandaatin, joka selvittää tämän kaiken.

21. joulukuuta 1999, DCML:

Kysymys: "Jollen väärin muista, tarinasi tapahtuvat yleensä 50-60-luvulla, eikö totta? Miksi sitten jätit sellaisen ruudun sivulla 25 , jossa näyttäsi olevan GSM-linkkimasto (se jossa Iku-Turso ja Louhi ovat Helsingin rautatieaseman edessä). [kovakantisen sivulla 31, 1. ruutu, toim. huom.]

Tiedän kyllä, että ruudun siinä reunassa on rakennuksia, joita ei ollut 50-luvun puolivälissä, jolloin tuo tarina (ja kaikki tarinani) tapahtuu. Kaikki nuo Helsinki-ruudut piirsin läpi eri kulmista otetuista valokuvista, jotka nimenomaisesti kuvailin ystävälle. Minun oli mahdotonta saada kuvia noista tietyistä kulmista vuonna 1955, joten minun piti tyytyä vuonteen 1999. Itseasiassa yritin sisällyttää vain sellaisia rakennuksia, jotka olivat olemassa jo 1955... rautatieasema, vanha ylioppilastalo, Stockmann, katedraali jne. Mutta katsoessani rautatieasemaa, jonne olin laittamassa Iku-Tursoa, jonka piti näyttää hyvin hämmentyneeltä ja pieneltä suuren, modernin kaupungin keskellä, se ei näyttänyt oikealta, koska valokuvan vasemmassa reunassa ei ollut rakennuksia, jolloin hän näytti hyvin yksinäiseltä. Pyysin valokuvaajaa siirtämään kulmaa kauemmas vasemmalle, jotta siellä olevat rakennukset tulisivat esiin. Nämä rakennukset olivat selvästi uudempia, mutta en voinut tietää mitä siellä oli 45 vuotta sitten, joten annoin mennä sen kanssa mitä minulla oli. Kuitenkin ajattelin että nuo mastot olisivat radiomastoja, joita ne ovatkin, mutta eivät GSM-mastoja. Täytyihän rakennusten näyttää kuvaan kuulumattomilta ennemmin kuin masto.

Mitä muut sanovat?

Kai Saarto

Sammon salaisuus rikkoi uutiskynnyksen niin reippaasti, siitä kirjoiteltiin paljon eri medioissa. Kalevala-harrastajilla oli sanottavaa muiden mukana. Ohessa lainaus Kalevalalaisen Runokielen Seuran sivuilta löytyvästä Aulis Rintalan arvostelusta (kiitokset Timo Ronkaiselle linkistä):

"Kalevalamitta soljuu tässä ankkatarinassa vuolaammin ja poljennoltaan paljon korrektimpana kuin Kalevala Ankassa (kevät 1999), jossa peewega-intiaanit ilmeisesti vasta opettelivat kalevalakieltä. En löytänyt Sammon salaisuuden runsaan kahden ja puolensadan kalevalasäkeen joukosta kuin kaksi runomitallisesti vajaata säettä, mikä ei ole prosenttiakaan säkeiden kokonaismäärästä. Virheet ovat sitä paitsi lievimmästä päästä (runojalan nousussa lyhyt tavu): Louhi puikon pimittiki - sekä matkapilettiä. Enemmän jäin kaipaamaan yksitavulla alkavia murtosäkeitä: Kun lähin Kalevan mailta - Kun ilmoille mun manasit - mun vapahtaa hengen hehku. Runomitta on kuitenkin metrisesti (kreik. metron = runomitta) vaihtelevaa. Perus- ja murtosäkeitä esiintyy sopivassa suhteessa. Myös yhdeksäntavuista säettä on osattu käyttää: Taia en tointa yksinäni - Paljon on tänne tullehia - Jos olet Tuonen kansiin pantu. Onnistuneesta runomitasta on vastannut prof. Heikki Laitinen.

 

En tiedä, kenen puutteeksi voisi laskea sen, että monet säkeet ovat osittain tai kokonaan suoraa siteerausta itse Kalevalasta, heittomerkkejä myöden. Olisin kaivannut enemmän omaperäistä replikointia. Ja koska Aku Ankkaa lukevat myös nuoret (!), olisi sanasto saanut olla modernimpaa. Ihmettelen myös, miksi piirtäjä on kuvannut Elias Lönnrotin ja SKS:n virkailijan (puoli)eläimelliseen hahmoon, kun taas Väinämöinen ja Mustasaaren aboriginaali on piirretty ihmisolioiksi. "

Koko arvostelun voi käydä lukaisemassa täältä.

Verkkouutisissa tarinaa myös kommentoitiin seuraavasti.