Keskustelujen arkisto

Varsin mielenkiintoista, varsin mielenkiintoista... on se muuten jännä juttu, että aina kun jokin juttu hajoaa (juuri kuten tässä tarinassa) se hajoaa nimenomaan seitsemään osaan :D Lisäksi seitsemän on muutenkin todella paljon käytetty luku fantasiatarinoissa, eikö ''Perintö'' -tarinassa niitä övreioita (tai mitä nyt ikinä olivatkaan) ollut juuri seitsemän?

Mutta joka tapauksessa, harvoin näkee tarinoita, joissa mennään suoraan asiaan. Alku oli äärimmäisen tavallinen, eikä siinä ettei kukaan näyttänyt huomaavankaan Akua, ollut sinänsä mitään ihmeellistä, koska sellaisia tarinoita näkyy paljon. Kirjoitusasu on kuitenkin mainio ja tiedän että tavanomaisen alun jälkeen jatkossa tarina muuttuu erilaiseksi ja mielenkiintoiseksi. Varmasti :)

// Ja Karhula, niitä Potterissa esiintyneitä Voldemortin sielunpaloja, eli hirnyrkkejä oli myöskin seitsemän, ei kahdeksan :)

Kiitos kommenteista! Tuo seitsemän on tosiaan käytetty luku, mutta se on passeli tähän tarinaan - en tässä juurikaan ajatellut että se on paljon käytetty ja niin edespäin.

Dodih. Sainkin tämä aikas nopeasti valmiiksi. Kommentteja? :)

2. luku - Selityksiä

Akun mielestä asiassa ei ollut mitään tolkkua. Merkurius? Eihän siellä voisi elää. Mustaviittainen hahmo tuli Akun luokse ja laittoi aurinkolasien tapaisen hökötyksen Akun silmille: Nyt Aku näki jotain ja valo ei häikäissyt. Mutta nähtävää oli liikaa: Ensiksi Aku kiinnitti huomionsa siihen, että oli sängyssä – kerrossängyn alaosassa. Seuraavaksi Aku suuntasi katseensa hahmoon - Mustaviittainen hahmo oli muuten tavallisen miehen näköinen, paitsi että puolet naamasta oli peitetty valkoiseen lakanaan. Niinpä mies näytti suhtkoht vaaralliselta, kun toinen puoli naamasta oli kääritty kuin vessapaperiin ja toisesta paistoi keltaisena hehkuva silmä. Aku pani myös merkille, että mies oli melko pitkä. Miehen olemus oli aika karmea, mutta silti miehen ainoa silmä kertoi, että hän oli ystävällinen.
Ihmeteltyään miestä Aku vilkuili missä ihmeessä oli - tavallisen kokoisessa huoneessa viiden kerrossängyn, kirjahyllyn ja pokeripöydän (tai siltä se ainakin näytti) kera. Huone sattui vain olemaan keltainen katosta ja seinistä, ja tarkemmin katsottuna kaikki oli enemmän tai vähemmän keltaista, jopa pokeripöytä. Ainoastaan miehen viitta erottui tummana. Nyt Aku tajusi, miksi hän tarvitsi aurinkolaseja.
Akulla oli paljon kysyttävää. Hän mietti, mitä mieheltä kysyisi: Missä ihmessä olen? Kuka ihme sinä olet? Miksi minut on tänne tuotu?, mutta Aku sai kysytyksi:
”Miksi huoneen seinät ovat keltaiset?”
Mies käänsi katseensa ja puolet hänen suustaan kääntyi hymyyn (luultavasti myös toinen puoli, mutta eihän siitä ollut varmuutta kankaan vuoksi).
”Tiedätkö, mikä on Aurinko?” mies sanoi karhealla, mutta omallatavallaan ystävällisellä äänellä.
”Tiedän toki”, Aku hymähti.
Mies rykäisi ja jatkoi: ”Aurinko on keltainen ja se paistaa seinien läpi. Sinähän olet Maasta?”
”Kyllä kai”, Aku sanoi hämmentyneenä.
”No, me olemme Merkuriuksella nyt”, mies sanoi. ”Ja Merkurius on paljon lähempänä Aurinkoa kuin Maa, tai Tellus, kuten me täälläpäin Maata kutsutaan.”
”No mitä sitten?” Aku lipsautti epäkohteliaasti.
”Ihan sitä vain, että Aurinko tulee kaiken läpi. Seinät ovat oikeasti harmaat.”
Seurasi pitkittynyt hiljaisuus, kunnes mies esittäytyi:
”Olen Tregor.”
”Minä olen Aku”, Aku sanoi.
”Tiedän sen”, Tregor huomautti ja alkoi selittää: ”Jouduimme 'kidnappaamaan' sinut, koska tarvitsemme apuasi. Valitettavasti meidän piti kuitenkin tehdä sinulle näkymättömyystemppu, ettei kukaan sivullinen ihmettele, miksi yhtäkkiä häviät avaruuteen. Siksi kukaan ei kuullut tai huomannut sinua tehtaalla.”
Aku kävi hieman hitaalla mutta sai kysytyksi: ”Miksi tarvitsette minua?”
Tregor istuutui pokeripöydän ääreen vastapäätä Akua ja veti syvään ilmaa:
”Koska Universumin mahtavin esine, Zherold, hajosi. Tai se hajotettiin”, Tregor ryki hieman, mutta jatkoi pian: ”Sen sirpaleet ovat lentäneet pitkin Avaruutta. Tiedomme mukaan muutama sirpale on osunut Tellukseen. Tarvitsemme täkäläisen oppaaksemme. Tellus on Avaruuden ainoa planeetta, joka ei tiedä muilla planeetoilla olevan elämää. Vai mitä, Aku?”
”Näin taitaa olla.”
”Tehän näette pelkästään kraattereita pölyisellä pinnalla, jos katsotte vaikkapa Saturnusta?”
”Jep.”
”Oikeasti Saturnus on yksi tiheimmin asutuista planeetoista miljoonine vesiputouksineen, järvineen, metsineen ja jokineen. Jupiter taas on on kaupunkeja täyteen rakennettu Avaruuden 'kauppakeskus'. Muuten Jupiter on aika aavikkoista. Mutta ettehän te näe kaupunkeja tai ihmisiä planeetoilla, ja hyvä niin.”
”Miksi?” Aku kysyi. ”Miksi juuri me emme tiedä teistä mitään?”
”Se selviää sinulle aikanaan. Näin on kuitenkin nyt parempi”, Tregor sanoi.
”Miksi meidän pitää sitten kerätä ne sirpaleet?” Aku kysyi jo hieman väsyneellä äänellä: tieto oli liikaa ja Akun teki mieli vain köllähtää sänkyyn nukkumaan.
”Ettei tule uutta sotaa Universumiin. Uranuslaiset, Ficzid, yrittävät löytää sirpaleet ennen meitä. He haluavat hallita koko Universumia – myös Tellusta – ja siitä ei hyvää seuraa. Ahdinkoa ja kidutusta. Me haluamme rauhan. Siksi meidän pitää löytää ja suojata sirpaleet, ettei Zheroldia kasata jälleen ja sen voimaa päästetä valloilleen”, Tregor lopetti dramaattisesti.
Tilanne oli Akun mielestä kuin elokuvista, mutta tämä ei nyt ollut elokuvaa. Olihan koko Universumin turvallisuus kyseessä.
”Nyt voit levätä”, Tregor sanoi. ”Huomenna Merkuriuksen ylijohtaja Efton kertoo sinulle lisää ja tehtäväsi kunnolla.” Aku todellakin halusi hieman ajatella ja levätä, mutta Tregor jatkoikin vielä: ”Tästä saat ylitummat klenssit”, (Tregor osoitti Akun päässä olevaa aurinkolasihökötystä ja ojensi taskustaan samanlaiset, mutta tummemmat), ”jotta valo ei häiritse nukkumistasi.”
Aku kellahti istumisasennosta takaisin sänkyyn.Tregor oli jo lähdössä, mutta yksi kysymys painoi vielä Akun mieltä : ”Miksi valitsitte minut?”
”Sattuman kauppaa”, Tregor virnisti ja sulki keltaisen oven. Aku laittoi 'ylitummat klenssit' naamalleen ja kaikki keltainen muuttui harmaaksi.

Samaa mainiota rataa jatketaan kuin aikasemminkin. Ainoa asia joka jäi mietityttämään, oli tuo kolmannen luvun tarpeellisuus. Minä en nimittäin löytänyt siitä tarinan juonen kannalta mitään tärkeää lukuunottamatta tietoa siitä että uranuslaiset ovat jo menneet Maahan ja että Aku lähtee merkuriuslaisten mukana heidän peräänsä. Ja senkin olisi helposti voinut sisällyttää johonkin toiseen lukuun.

Toivottavasti seuraavassa luvussa sitten tapahtuukin jotain :)

No niiiin! Huhhuh. Tämän jälkeen on puuduttava alku takanapäin ja voi keskittyä itse seikkailuun. =) Chommentz?

4. luku - Lähtö Tellukselle

Aku läntysteli aamiaisen jälkeen takaisin huoneeseensa. Siellä hän pelasi pasianssia pöydällä lojuneilla korteilla, kunnes Tregor tuli huoneeseen puolenpäivän aikoihin.
”No niin, Aku, pääset Merkuriuksen johtajan, Eftonin puheille”, Tregor ilmoitti ja jatkoi: ”Sinut on kutsuttu lounaalle hänen palatsiinsa.”

Palatsi sijaitsi muutaman kilometrin kävelyn päässä – mutta silti ”sisällä”. Palatsi oli itämaisen näköinen pienine kupolikattoineen. Väri oli kellertävän ruskea, kuparimainen.
Palatsia reunusti viidakonomainen puutarha, jossa kasvoi jättimäisiä orkidejoja.

Tregor ja Aku olivat nyt sisällä palatsissa. Heidän edessään oli ruokapöytä täynnä herkkuja. Tregor joutui tökkäisemään Akua, ennen kuin tämä huomasi pulskean, iloisesti hymyilevän ilmeisestikin Eftonin istuvan komealla kuninkaan tuolilla toisessa päässä palatsia.
Efton ei ollut erityisen vanha. Hänen naamansa toi mieleen pulskean, iloisen porsaan. Aku oletti jo kuulevansa sorkan kopsetta, mutta Efton kävelikin sulavasti heitä kohti.
”Terve, Aku”, Efton kätteli. Hänellä oli päällään kultainen viitta.
”Nimeni on Aku”, Aku sanoi typerästi. ”Tai siis taisitte tietää sen jo?”
”Mitä ilmeisimmin”, Efton naurahti.
Ovi avautui heidän takanaan. Kolmemetrinen, ruskea partainen, ruskea hiuksinen ja ruskea silmäinen mies astui sisään. Hän näytti karskealta. Parta oli leikattu pieneksi, kulmakarvat olivat tuuheat ja silmät tuikkivat.
”Ah, tervetuloa, kapteeni Krug”, sanoi Efton. Tässä vaiheessa Aku huomasi, että Tregor oli kadonnut jonnekin...
Krug ja Efton kättelivät. Krug oli melkein puolet Eftonia pidempi.
”Aku?” Krug mörähti ja kätteli myös Akua.
Sitten sisään astui peräti kaksi miestä – sekä yksi nainen.
Silmälasipäinen, muita huomattavasti vanhempi mies (joka esitteli itsensä Acramiksi), todella tuuheapartainen (valkopartainen) mies, jonka vihreät silmät tuikkivat parran takaa sanoi nimekseen Parrah, sekä kaunis, vaalea nainen, ehkä kaksi metriä pitkä, sulavaliikkeinen ja todella vaikuttava näky esitteli itsensä Ejenthieliksi.
Efton käski muut pöytään.
Seitsemää eri lihaa, hedelmiä, leipää... Kaikkea löytyi pöydästä.
Hetken kuluttua palatsin kätköistä tyllersi pullea nainen paikalle.
”Vaikuttava näky, Holga”, Acram sanoi ja osoitti ruokapöytään.
”Kiitos, koko aamun työ on tässä”, Holga vastasi iloisesti.
Kaikki istuivat pöytään: Efton pöydän päähän, sitten Aku, Acram, Parrah, Ejenthiel, Krug sekä Holga. Sitten alettiin syömään, ja Efton alkoi selittämään:
”Olen kutsunut teidän tänne yhdestä syystä: matkasta Tellukselle. Lähdette sinne tänä iltana. Lähdette etsimään Zheroldin sirpaleita. Teillä on apuna khali, joka vaalenee, mitä lähempänä sirpaletta olette (Efton nosti pöydälle helmen näköisen esineen, joka säteili nyt mustana). Zheroldin sirpaleet ovat suunnilleen kirjan kokoisia ja punaisen värisiä. Ne voivat olla uponneet mereen tai hautautunut aavikon hiekan alle. Ymmärrätte varmaan, että tehtävä on haastava.”
Tässä kohtaa Efton piti pienen tauon, kunnes jatkoi: ”Aku on teidän oppaanne. Sinun on ymmärrettävä, että ette saa tulla nähdyksi. Matkaatte jalan. Esimerkiksi Krug on outo näky ja herättäisi liiaksi huomiota.” Krug nyrpisti hieman nenäänsä, mutta jatkoi leivän syöntiään.
Efton puhui taas: ”Holga on ruokavastaava. Hän keittää teille syötävää ja juotavaa. Acram, Parrah ja Ejenthiel ovat apuna, niin Zheroldin etsimisessä tai jos niin ikävästi käy, että törmäätte Ficzeihin, Acram, Parrah ja Ejenthiel taistelevat. Kuten myös Krug, jonka käskyjä tottelette, kaikki!”
Efton päätti puheensa ja kaikki alkoivat syömään.

Kun ruoat oli syöty, Efton käski porukan takakammariin. Siellä näkyi outo kaappi, vihreäksi maalattu.
”Menette tuonne, ja päädytte Tellukselle”, Efton sanoi sukkelaan. Hän ojensi Krugille khalin ja koko konkkaronkka pusertui kaappiin. Ovi lyötiin kiinni ja jostain kuului vaimea ääni ”Hres's gaog'd uüca güeh telluhs” ja valo välähti.

Polttavan kuuma ilma hönkäisi Akun niskaan. Hän avasi silmänsä. Krug makasi hänen vieressään. Aku heitti klenssit pois ja tiesi, että nyt ollaan maassa. Missään muussa planeetassa tuskin ajataan formulakisoja.

Lainaus käyttäjältä: wierii2Hyvä! Hienoa kuvailua! Formulakisat olivat hyvä keksintö, eritoten siitä pidin tosi paljon!
Kiitos kiitos :D Tosin eihän tuossa vielä muuta kuin mainittu formulat :)
Tosi kivaa, että kommentoit, kommentoijat ovat olleet aika vähissä.

// jaha, sieltähän tulikin Vankankin kommentti :D Krugista saatte tietää jatkossa lisää...

No niin, nyt alkaa seikkailu ja kilpajuoksu kohti Zheroldin sirpaleita. Toivoisin enemmän kommentteja !! :)

5. luku - Petturi

Formularata, tai siis pätkä siitä kiilsi retkikunnan ympärillä. Juuri ylösnoussut Acram hyppäsi komealla loikalla maahan, kun punainen formula-auto kiisi rataa heidän ohitsensa.
”Hyökkäys!” Acram huusi kovaa, mutta Aku toppuutteli.
”Nämä ovat autokisat. Meidän on parasta häipyä.”
Nyt Aku huomasi jotain vielä kamalampaa: rengas- ja rauta-aidan takana heidän takanaan pällisteli satoja ihmisiä. Suurinosa tuijotti suoraa retkiläisiä. Yksi rautaportti aukesi ja seitsemän keltatakkista miestä lähti juoksemaan retkikunnan perään.
”KÄÄK!” Aku huusi täyttä kurkkua ja huomasi, että he pääsisivät pois toiselta puolelta rataa.
Aku viittoi muut mukaansa ja osoitti porttia, joka oli auki kauempana. Merkuriuslaiset lähtivät juoksemaan. Krug paineli Akun ohitse arviolta 70 kilometriä tunnissa ja yhtäkkiä Aku huomasi otteen olkapäässään ja sekunnin kuluttua hän kiikkui Parrahin hartioista. Aku kuuli yleisön pauhun: se taisi hurrata heille.

Keltapaitaiset turvamiehet jäivät selvästi jälkeen ja pian retkikunta pääsikin pois autoradalta.
”Kiitos”, Aku huoahti Parrahille, kun tämä laski Akun maahan.
”Olisit jäänyt miesten turmeltavaksi”, Parrah sanoi hengästyneesti. ”Pakkohan minun oli auttaa.”
Parrah sekä hyvin väsyneeltä näyttävä Acram jäivät makaamaan maahan. Acram oli auttanut Holgaa, joka ei ollut yhtä nopea kuin muut. Ejenthiel ja Krug katselivat ympärilleen ja nyt Akukin huomasi missä he olivat: aavikolla. Formula-autojen moottorien hurina kuului jostain etäältä. Hiekka liikehti tuulen mukana surrutta – puita ei ollut, kiviä ei ollut – pelkkää hiekkaa.
”Missäpäin Tellusta olemme?” Krug mörähti ja katsoi Akua.
”Ilmeisesti Bahrainissa, kuuluisan formularadan tienoilla”, Aku vastasi ja hieroi otsaansa, joka oli hiestä märkä.
”Katso khalia”, Ejenthiel kehotti Krugille.
”Niin!” Parrah nousi nyt ylös myöskin. ”Mistä tietää, vaikka olisimme jo lähellä sirpaletta!”
Krug alkoi kaivelemaan taskujaan.
”Epätodennäköistä”, mutisi Acram. ”Olisi todellinen lottovoitto, jos khali näkyisi edes vähän vaaleampana.”
Krug näytti vaivaantuneelta.
”No mitä nyt?” Parrah kysäisi.
”En löydä khalia”, Krug sanoi, mutta jatkoi: ”Minusta tuntuu, että se jäi sinne radalle.”

Oli tullut ilta ja taivas oli pimeä. Krug oli sytyttänyt nuotion repustaan kaivamillaan tulitikuilla. Parrah oli käynyt hakemassa formularadan katsomoon unohtuneita takkeja ja muita sytykkeeksi kelpaavaa. Nyt retkikunta istua nökötti nuotion äärellä. Holga paistoi makkaroita.
”Khali ei ollut siellä”, Parrah mutisi. ”Keltatakkiset miehet ovat varmaan vieneet khalin jonnekin.”
Krug kiroili kuuluvasti. ”Miten se on voinut tippua taskustani!”
”Ei se sinun vikasi ollut”, Ejenthiel koetti lohduttaa selkeästi pettynyttä Krugia.
”Aku!” Acram huudahti yhtäkkiä. Aku säpsähti. ”Mihin miehet ovat voineet viedä khalin?”
”Löytötavaratoimistoon, heidän työhuoneisiinsa, en tiedä”, Aku mutisi.
”Meidän täytyy yrittää hakea se”, Ejenthiel sanoi.
Samalla sekunnilla taivas lehahti vihreään liekkiin sekunniksi heidän päänsä päällä, kunnes korkeuksista leijaili reunoilta mustunut pieni lappunen Krugin syliin.
Krug katsoi lappusta: siinä oli tekstiä.
”Viesti Eftonilta”, Krug ilmoitti ja luki tekstin ääneen: ”Tutkioidemme mukaan Zheroldin sirpale on lähellä olinpaikkaanne. Muutaman kilometrin säteellä. Ehkä, mistään ei voi tosin olla varma. Efton.”
Kaikki innostuivat. Acram kysyi ihmeissään: ”Miten Efton voi lähettää noita viestejä?”
”Se on hieno tapa”, Ejenthiel ilmaisi. ”Sanot kenelle viestin lähetät ja se kulkee läpi avaruuden.”
Acramin katseessa häivähti hymy. ”Kiintoisaa”, tämä sanoi.

Hetken kuluttua saattue oli lähdössä matkaan. Yö oli valoisa täysikuun takia, niinpä retkeläiset näkivät tien. Acram lupautui jäämään sammuttamaan tulen, niinpä muut lähtivät etumatkaa. Holga oli jo aikaisemmin mennyt telttaan nukkumaan.
”Luulen khalin olevan jossain toimistossa”, Aku sanoi pontevasti talsiessaan kohti Bahrainin moottorirataa.
”Hienoa. Täällä tuskin on öisin ketään”, huomautti Parrah.

Hetken kuluttua retkikunta oli kummitusmaisen toimistorakennuksen edessä. Se oli moderni, iso rakennus, mutta valitettavasti lukolla suojattu.
”Ei auta muu”, Krug päivitteli, ”kuin hajottaa ikkuna ja mennä sisään.”
”Meidän täytyy sitten olla nopeita”, huomautti Aku, ”hälytys menee päälle ja täällä on vartijoita muutaman minuutin päästä solkenaan.”
”No, oletteko valmiina?” Krug kysyi kun oli löytänyt sopivan ikkunan ja ottanut maasta järeän kiven.
”Acram ei ole vielä tullut”, kuiskasi Ejenthiel.
”Emme voi odottaa”, Krug mörähti. ”Ties vaikka Ficzid ovat myöskin ponganneet täältä suunnalta löytyvän sirpaleen.”
Sen sanottuaan Krug nosti kiven ja lasin särkymisen vihlova ääni kuului. Vielä vihlovampana alkoi kuulua rautaisa hälytyasireenin ääni, joka ulvoi ulvomistaan. Retkeläiset astuivat sisään: ensin Ejenthiel, sitten Krug, sen jälkeen Aku ja lopuksi Parrah, joka oli kompastua ja kaatua teräviin lasinsirpaleisiin.

Toimistorakennus oli pimeä ja täynnä käytäviä, mutta sattuman kaupalla Aku näki yhden oven edessä kyltin ”löytötavaroita”. Hän viittoi muutkin sisään, tosin Krug käski Parrahin vahtia ovella, jos vartijat tulisivat odotettua nopeammin.
Vinkuva sireeni jylläsi yhä, kun kolmikko astui huoneeseen. Se oli melko pieni, ja siellä oli yksi pöytä täynnä tavaraa. Nyt etsittiin mustaa helmeä.
Pöytä oli iso, ja niinpä Ejenthiel alkoi katsomaan tavaroita vasemmasta reunasta, Krug keskeltä ja Aku oikealta.
Takki, kello, mp3-soitin, lippalakki, linkkuveitsi, valkoinen pieni pallo, korvaläpät, kännykkä... ”Hetkinen!” Aku huudahti yhtäkkiä. ”Valkoinen pallo! Khali on täällä!” Aku nosti pöydältä valkoisena hohtavan khalin. Kaikki kolme puhkesivat riemuun, tosin Krug vähän hillitymmin.
”Hiljaa!”, kuului yhtäkkiä kolkko ääni ovelta. Kolmikko kääntyi katsomaan: Aku ei tiennyt mikä hämmästytti häntä eniten: hirviömäisen näköinen sinisen ihon omistava otus, jolla oli kyhmyselkä, musta seiväs kädessä, ylipitkät kulmahampaat ja torahammaskaulakoru vai Parrah, jolla oli side suun ympärillä ja kädet sidottuina vaiko kenties sini-ihoisten olioiden (joita oli ilmestynyt kolme, neljä lisää) vieressä seisova Acram, joka virnisti leveästi.
Krug kiroili kuuluvasti ja otti laukustaan miekan esiin. Sireeni vinkui ja tilanne oli hyvin sekava. Aku näki kuinka Ejenthiel hyppäsi hänen ylitseen ja huusi ”TULKAA!” täyttä kurkkua. Aku ja Krug lähtivät juoksemaan Ejenthielin perään, kun tämä töytäisi oven suussa olleet hirviöt pois tieltä. Etummaisena olleen hirviön seiväs töytäisi Ejenthielin olkapäähän ikävän näköisesti, mutta kivusta huutaen Ejenthiel raivasti tien. Aku ja Krug pääsivät läpi Ejenthielin perässä. Aku piti tiukasti khalia nyrkissään.
Kolmikko juoksi hetken aikaa pimeillä käytävillä sireenin ulvoessa, kunnes piiloutuivat varastokomeroon. Krug sulki oven.
”Ficzid”, huokaisi Ejenthiel.
Aku avasi kämmenensä ja khali välkkyi valkoisena.
”Sirpale on lähellä.”