Takakansiteksti
Kahden kuukauden vankilatuomion jälkeen Aku pääsee vihdoin kotiin. Mutta jo matkalla kotiin hän saa tietää, että Spitaali voi olla yhä elossa. Vankilassa suunnitelmaa punova Xuir on löytänyt jotain mielenkiintoista, joka odottaa häntä kaukana Nigeriassa.
Kennethin ja Ankkojen suvun viimeinen taisto on edessä ja siitä selvitäkseen ankkojen on palattava kaivelemaan menneitä yli sadan vuoden taakse. Siinä heitä auttaa Arthur Ankan päiväkirja. Mutta miten käy: ovatko tohtori Oswald ja Spitaali liian kova pala purtavaksi yhdessä? Onnistuvatko he kostossa? Entä mitä Xuir juonii?
Kaikkien muiden suunnitellen ja tutkien asioita, hieman kauempana tapahtuu jotain, joka saattaa muuttaa kaiken. Ankkojen on oltava hetki hetkeltä enemmän varuillaan, mutta kysymys kuuluukin: riittääkö se?
Tässä Xuir-sarjan päättävässä tarinassa, Viimeinen suunnitelma, palaset alkavat vihdoin loksahtaa kohdalleen. Se mikä joitakin on jäänyt aiemmin kaivelemaan, setvitään nyt täysin. Tällä kertaa kosto ja maailmanherruus eivät olekaan tärkeintä, vaan mukana on vielä jotain isompaa. Tätä tarinaa et halua jättää väliin.
Xuir-sarjan historiaa ja aiemmin tapahtunutta…
Tohtori Xuir saaga alkaa suurella ryöstöllä, jossa Roope menettää rahansa ja hänen päässään alkaa pyöriä kokoajan sama uni. Xuir on tarinan pääpahis, joka ensimmäisessä tarinassaan Salaperäinen tohtori vaikutti erittäin väkivaltaiselta. Tarinassahan hän tappaa kylmäverisesti Mikin, Hessun ja poliisimestari Simo Sisun. Myöhemmin selvisi, että Xuirin tarkoituksena oli tuhota Ankkalinna eriskummallisella räjähteellä. Suunnitelma kuitenkin meni loppujen lopuksi myttyyn, ja hän joutui vankilaan. Siellä hän ei kuitenkaan kauan viihtynyt eikä mennyt aikaakaan, kun hän karkasi rakentamansa teleportin avulla, ja alkoi hautoa suunnitelmaa, jolla voisi tuhota ankat.
Hän hyökkääkin Paratiisitielle melkein heti, mutta ankkojen uusien turvamiesten Rudolfin ja Ridolfin urheuden ansiosta he selviytyivät ja lopulta Xuirin oli vain kadottava paikalta. Vaikka kaikki luulevat turvamiesten kuolleen, Pelle saa lopulta tietää, että nämä saattavatkin vain olla toisessa ulottuvuussa. Xuir ei ei kuitenkaan häviön jälkeen luovuttanut, sillä uusi poliisimestari Lähteenmäki oli hänen liittolaisensa, ja tämän avulla hän sai tietää kaiken tarvittavan. Tarinan puolivälissä selviää, että Xuirin oikea nimensä on Rodolf. Lopussa Xuir katoaa vesipyörteeseen ja lähes kaikki luulevat hänen kuolleen. Xuirin aikomuksena oli kuitenkin päästäkin pyörteeseen, sillä silloin hän pääsisi timanttikruunuun käsiksi.
Vankilaan joutunut Lähteenmäki karkaa suorastaan salaperäisesti yöllä vankilasta, ja lopulta hän ilmestyy ankkojen taloon. Lopulta tämä kuitenkin katoaa paikalta. Myöhemmin uusi poliisimestari Kaasi ja muut poliisit löytävät Lähteenmäen kuolleena samasta talosta ja niinpä ankat joutuvat pääepäilyiksi. Loppujen lopuksi Xuirin suunnitelma menee kuitenkin jälleen myttyyn, sillä hänen uusi liittolaisensa Aleksi Lintunen kertookin haluavansa itselleen kruunun ja lopulta hän kuolee myrkytykseen.
Vaikka seuraavan Xuir-sarjan osan nimi olikin Vaatekaapin salaisuus jo tarina Kadonnut veli hieman viittasi tulevaan. Kyseisessä tarinassa Raul nimittäin saapuu vankilaan, jossa Xuir keplottelee hänet puolelleen, sillä oli kuullut, että myös Raulin olivat saaneet vankilaan ankat.
Kaksikko karkasikin seuraavan tarinan alussa vankilasta melko helpon oloisesti ja kohta he olivatkin jo ankkojen kimpussa. Sitä ennen he kuitenkin lähtivät etsimään Ankkalinnan lähistöllä seisovasta metsästä asetta, jolla Xuir voisi hallita koko maailmaa. Tästä hän ei kuitenkaan vielä oikeastaan tiedä, vaan hän etsii pelkkää vaatekaappia. Vaikka kaappi löytyykin hän huomaa, ettei sen hakeminen olekaan niin helposti tehty.
Ankat nimittäin ovat juuri silloin jostain ihmeen syystä saapuneet kyseiseen metsään piknikille ja vievät tietysti kaapin mukanaan. Nämä eivät kuitenkaan tiedä, että heidän turvamiehensäkin ovat liittoutuneet Xuirin kanssa ja yrittävät saada ankat ansaan. Tarinan loppua kohdin asiat mutkistuvat, eikä oikein keneenkään voi enää luottaa.
Viidennessä osassa, Spitaalin kourissa tarinassa asiat mutkistuvat entisestään. Tohtori Spitaali alkaa käymään Xuirin hermoille jo alussa. Uusi, hirvittävä suunnitelma on luotu ja maailmanpelastaminen on Ankkojen käsissä. Ridolf palaa ”hyvisten” puolelle.
Ankat saavat tietää, että ovat sukua Tohtori Xuirille ja tohtori Spitaalille. Lasertykki tuhoutuu Raulin ansiosta, joka kuitenkin menettää oikean kätensä kaksi sormea.
Spitaali yllättää ankat, jotka luulevat jutun olevan ohi. Tämä on juuri ampumassa Akun, kun Ridolf herää tainnoksistaan ja käy vastaan. Xuir ja Rudolf heräävät tainnoksista ja Ridolf ampuu kohti Xuiria. Laukaus osuu Xuirin käteen ja Xuir ja Spitaali alkavat tapella. Ridolf melkein ampuu oman veljensä ja pelastaa ankat, joista Aku hyppää Spitaalin ja Xuirin mukaan tappeluun. Xuir menettää toisen kätensä.
Lopussa Spitaali pakenee jättäen Xuirin ja Rudolfin taakseen. Yhtäkkiä aika kuitenkin tuntuu pysähtyvän ja metsä täyttyy valosta. Kun valo vihdoin himmenee, metsässä ei ole enää ketään.
Kuudennessa ja kolmanneksi viimeisessä tarinassa, Matka maailmojen halki, jatketaan siitä mihin Spitaalin kourissa jäi. Ensimmäiseksi Ankat tajuavat joutuneensa Pokémon-maailmaan, jossa he kohtaavat pian Xuirin, Spitaalin ja hätääntyneen Raulin. Myöhemmin kaikille selviää, että paikasta toiseen pääsee ajattelemalla asioita. (Mystisestä aavikosta en edes sano mihin se liittyy.)
Matka jatkuu aina velhomaailmaan ja lopulta myös tulevaisuuteen, jossa heitä odottaa edesmenneen Lukas Lähteenmäen sukulainen, Raimo Lähteenmäki, joka pitää ankkoja isoisänsä murhaajina. Kohtaamisesta tulee kuitenkin lyhyt, kun ankat jo tietävät kuinka paikoista voi liikkua toiseen.
Xuir törmää Spitaaliin ja ampuu vahingossa Rudolfin, joka kuolee. Matka päättyy vihdoin takaisin metsään.
Raul on menettänyt näkönsä ja on sairaalassa, jossa hän tapaa tohtori Oswaldin. Raul kuitenkin pakenee illan tullen ja lähtee kohti metsää. Metsään saapuessaan Rudolf ilmestyy hänelle aaveena ja kertoo, että tämän on pelastettava ankat. Niin Raul lopulta tekeekin. Hän uhrautuu Akun puolesta, kun Xuir yrittää tappaa Akun.
Kuolemattomaksi luultu Spitaali tuhoutuu yllättäen täysin ja katoaa lähes kuin tuhka tuuleen. Aku lähtee tuulispäänä pakoon Xuiria, joka lähtee tämän perään. Heidän saapuessaan lähelle Ankkalinnaa Xuir ampuu, mutta ei täysin osu. Luoti nimittäin suhahtaa Akun ohi. Poliisit saapuvat ja Aku pidätetään 2 kuukauden pakolliseen vankeuteen.
Lopussa tohtori Oswaldille esitetään pyyntö, jonka esittää tohtori Spitaalin aave.
Aluksi oli tarkoitus tehdä tämän jälkeen vielä kaksi tarinaa, mutta lopulta päädyin itse siihen, että sulautan tarinan mukaan viimeiseen tarinaan, Viimeiseen suunnitelmaan. Muuten tarinasta olisi tullut todella typerä ja tylsä.
Xuir-sarjan päättävä sarja päättää suuren tarinan, joka sai alkunsa jo yli 2 vuotta sitten pelkkänä huvitarinana, mutta on muuttunut paljon sen aikana. Se mitä olet odottanut, saattaa tapahtua tässä tarinassa, joten pysykää mukana!
Kirjoittaja
Aihe: Viimeinen suunnitelma - alkaa huomenna!
(86 viestiä)
Karhula
Viimeinen suunnitelma - alkaa huomenna!
Viesti 1 -
30.04.2010 klo 18:09:57
wierii2
Viimeinen suunnitelma - alkaa huomenna!
Viesti 2 -
30.04.2010 klo 20:50:36
Alkaa HUOMENNA!!!? Jes!!! Loistavaa! Tarinastahan tulee pitkä, mutta pyri siihen 1-2 osaa viikossa (jos vain koulukiireiltäsi yms. VM:ltä kykenet) niin tarina eri veny hirvittävän kauas tulevaisuuteen.
Mutta nyt, odottelemaan viimeistä matkaa Xuirin ja kumppanien seurassa. ;)
Mutta nyt, odottelemaan viimeistä matkaa Xuirin ja kumppanien seurassa. ;)
Aku Vankka
Viimeinen suunnitelma - alkaa huomenna!
Viesti 3 -
30.04.2010 klo 21:18:23
Jipii :) Yritän nyt muistaa kommentoida enemmän, kuin viimeksi (jolloin taisin kommentoida kahden viimeisen luvun kohdalla? :D)
And don't forget, Vankan tarina jatkuu vielä tänä iltana : )
And don't forget, Vankan tarina jatkuu vielä tänä iltana : )
Karhula
Viimeinen suunnitelma - alkaa huomenna!
Viesti 4 -
01.05.2010 klo 10:14:07
On aika pistää tarina pyörimään!
1.osa: Vapaus koittaa
Ovi avautui hiljaa ja Aku astui ulos Ankkalinnan vankilasta. Tuosta karmivasta paikasta, jossa hän oli viettänyt viimeisimmät kaksi kuukautta elämästään. Vankila itse ei ollut tehnyt Akulle mitään pahaa, vaan tohtori Xuir, joka tuntui suunnittelevan jotain. Mitä mies hautoi kirjastossa päivät pitkät lukien? Voisiko olla mahdollista, että hän olisi löytänyt jotain, joka toimisi vielä paremmin kuin se, minkä Xuir oli löytänyt vankilan kirjaston kirjan avulla, kun hän oli päässyt plasmatykin jäljille taikavaatekaapista kertovan opuksen ansiosta. Siitä tuntui olevan jo ikuisuus. Oli helmikuun 28 päivä. Aku muisti sen, sillä hänet oli tuomittu kahden kuukauden vankeuteen edellisen vuoden lopussa, tarkalleen ottaen 28 päivän aamuna.
”Miltäs vapaus maistuu?” Ridolf kysyi, kun Aku astui autoonsa. Aku ei vastannut mitään. Ankanpojat istuivat hiljaa.
”Oletko vielä kuullut?” Ridolf kysyi hiljaa heidän kaasuttaessaan pois vankilan edestä.
”Olisiko sitten pitänyt kuulla jotain?” Aku kysyi hieman kärttyisesti.
Ridolf huokaisi hiljaa. ”Spitaali voi olla yhä elossa”, hän lopulta sai sanotuksi.
Aku oli hetken hiljaa, kunnes alkoi nauraa, mutta kun hän huomasi kaikkien tuijottavan häntä ihmeissään autossa, naura lakkasi.
”Oletteko tosissanne?” Aku kysyi hiljaa. ”Eihän se ole mahdollista.”
”Ei minustakaan”, Ridolf sanoi. ”Mutta todisteet puhuvat puolestaan.”
”Mitkä ihmeen todisteet?” Aku kysyi ihmeissään.
”Spitaali on nähty. Joku vanha rouva oli siistinyt puutarhaansa, kun tämä oli leijunut tien viertä”, Ridolf totesi, mutta ei näyttänyt mitenkään innostuneelta asiasta.
”Mitä leijuminen tarkoittaa?” Aku kysyi hiljaa.
”Se tarkoittaa, etteivät jalat kosketa maata”, Tupu huikkasi takaa.
”Tiedät kyllä mitä tarkoitin”; Aku ärähti.
”Kyseisen rouvan mukaan hän oli aave. Eihän hän tietenkään tuntenut miestä, mutta hänen antamat tuntomerkit puhuvat kyllä puolestaan”, Ridolf sanoi heidän saapuessaan Paratiisitielle.
”Missä kyseinen rouva asuu?” Aku kysyi.
”Aivan sairaalan vieressä”, Ridolf sanoi. ”Sairaalahan ei vaikuta mitenkään oudolta, mutta eräs toinen asia vaikuttaa.”
”Eli?” Aku kysyi. Koko porukka astui numero kolmentoista ovesta sisään. Akun mielestä tuntui uskomattomalta, että hän oli vihdoin palannut kotiinsa.
”Sinä yönä, jolloin me palasimme takaisin tulevaisuudesta, Raul pakeni samasta sairaalasta”, Ridolf sanoi lyödessään oven kiinni viimeisenä sisälle astuessaan.
Aku astui tuttuun tapaan ensin keittiöön, avasi jääkaapin ja otti sieltä yhden sihijuoman.
”Tämä todellakin tekee terää”, Aku sanoin huokaisten. Kuului sihaus, kun tölkki aukesi.
Sitten koko viisikko istuutui keittiön pöydän ääreen ja jatkoi keskustelua.
”Mistä muka tiedät, että Raul vietti aikaansa juuri siinä sairaalassa? Ja miksi hän edes sairaalassa olisi ollut?” Aku kysyi. Hän ei vieläkään täysin luottanut Ridolfiin. Varsinkin nyt, kun Rudolf oli kuollut, hän oli varma, että Xuir saattaisi yrittää saada tämän puolelleen jollakin keinolla vankilan sisäpuolelta.
”Sillä aikaa, kun sinä istuit tuomiotasi minä etsin hieman tietoja”, Ridolf sanoi ylpeänä. ”Piipahdin sairaalassa viikkoa sitten, ja sain selville, että Raul oli menettänyt näkönsä melkein kokonaan ja näönpalaaminen oli todella epätodennäköistä.”
”Siinäkö kaikki?” Aku kysyi juodessaan sihijuomastaan viimeisen hörppäyksen.
”Ei tietenkään. Sain myös tietää, että tuolloin hänen hoitajanaan toimi joku tohtori Oswald”, Ridolf jatkoi. ”Ankanpojat kertoivatkin jo, että nimi on teille menneisyydestä tuttu.”
Silloin Aku muisti hetken, jolloin he olivat olleet talossa ja Lähteenmäki oli juuri viety pois ja he olivat nähneet ensimmäistä kertaa tohtori Oswaldin.
”Oswald oli täällä! Silloin, kun Lähteenmäki löydettiin!” Aku huudahti. Hän ei vain ymmärtänyt miten Oswald liittyi asiaan.
”Olen muistaakseni nähnyt hänet muuallakin”, Aku mietti. ”Aivan! Se oli silloin, kun Raulia oltiin viemässä vankilaan!”
Ridolf nyökkäsi hyväksyvästi. ”Jostakin syystä uskon, että Oswaldilla on joku osa kaikkeen tapahtuneeseen”, hän sanoi. ”Kysymys kuuluu vain, mikä?”
Hiljaisuus peitti keittiön, kunnes Ridolf rykäisi, nousi pöydästä ja asteli ulos. Aku jäi miettimään asioita. Voisiko Spitaali olla yhä kaikesta huolimatta elossa? Oliko Oswaldilla jotain osaa tai arpaa tapahtumiin? Entä mitä Xuirilla oli mielessä?
1.osa: Vapaus koittaa
Ovi avautui hiljaa ja Aku astui ulos Ankkalinnan vankilasta. Tuosta karmivasta paikasta, jossa hän oli viettänyt viimeisimmät kaksi kuukautta elämästään. Vankila itse ei ollut tehnyt Akulle mitään pahaa, vaan tohtori Xuir, joka tuntui suunnittelevan jotain. Mitä mies hautoi kirjastossa päivät pitkät lukien? Voisiko olla mahdollista, että hän olisi löytänyt jotain, joka toimisi vielä paremmin kuin se, minkä Xuir oli löytänyt vankilan kirjaston kirjan avulla, kun hän oli päässyt plasmatykin jäljille taikavaatekaapista kertovan opuksen ansiosta. Siitä tuntui olevan jo ikuisuus. Oli helmikuun 28 päivä. Aku muisti sen, sillä hänet oli tuomittu kahden kuukauden vankeuteen edellisen vuoden lopussa, tarkalleen ottaen 28 päivän aamuna.
”Miltäs vapaus maistuu?” Ridolf kysyi, kun Aku astui autoonsa. Aku ei vastannut mitään. Ankanpojat istuivat hiljaa.
”Oletko vielä kuullut?” Ridolf kysyi hiljaa heidän kaasuttaessaan pois vankilan edestä.
”Olisiko sitten pitänyt kuulla jotain?” Aku kysyi hieman kärttyisesti.
Ridolf huokaisi hiljaa. ”Spitaali voi olla yhä elossa”, hän lopulta sai sanotuksi.
Aku oli hetken hiljaa, kunnes alkoi nauraa, mutta kun hän huomasi kaikkien tuijottavan häntä ihmeissään autossa, naura lakkasi.
”Oletteko tosissanne?” Aku kysyi hiljaa. ”Eihän se ole mahdollista.”
”Ei minustakaan”, Ridolf sanoi. ”Mutta todisteet puhuvat puolestaan.”
”Mitkä ihmeen todisteet?” Aku kysyi ihmeissään.
”Spitaali on nähty. Joku vanha rouva oli siistinyt puutarhaansa, kun tämä oli leijunut tien viertä”, Ridolf totesi, mutta ei näyttänyt mitenkään innostuneelta asiasta.
”Mitä leijuminen tarkoittaa?” Aku kysyi hiljaa.
”Se tarkoittaa, etteivät jalat kosketa maata”, Tupu huikkasi takaa.
”Tiedät kyllä mitä tarkoitin”; Aku ärähti.
”Kyseisen rouvan mukaan hän oli aave. Eihän hän tietenkään tuntenut miestä, mutta hänen antamat tuntomerkit puhuvat kyllä puolestaan”, Ridolf sanoi heidän saapuessaan Paratiisitielle.
”Missä kyseinen rouva asuu?” Aku kysyi.
”Aivan sairaalan vieressä”, Ridolf sanoi. ”Sairaalahan ei vaikuta mitenkään oudolta, mutta eräs toinen asia vaikuttaa.”
”Eli?” Aku kysyi. Koko porukka astui numero kolmentoista ovesta sisään. Akun mielestä tuntui uskomattomalta, että hän oli vihdoin palannut kotiinsa.
”Sinä yönä, jolloin me palasimme takaisin tulevaisuudesta, Raul pakeni samasta sairaalasta”, Ridolf sanoi lyödessään oven kiinni viimeisenä sisälle astuessaan.
Aku astui tuttuun tapaan ensin keittiöön, avasi jääkaapin ja otti sieltä yhden sihijuoman.
”Tämä todellakin tekee terää”, Aku sanoin huokaisten. Kuului sihaus, kun tölkki aukesi.
Sitten koko viisikko istuutui keittiön pöydän ääreen ja jatkoi keskustelua.
”Mistä muka tiedät, että Raul vietti aikaansa juuri siinä sairaalassa? Ja miksi hän edes sairaalassa olisi ollut?” Aku kysyi. Hän ei vieläkään täysin luottanut Ridolfiin. Varsinkin nyt, kun Rudolf oli kuollut, hän oli varma, että Xuir saattaisi yrittää saada tämän puolelleen jollakin keinolla vankilan sisäpuolelta.
”Sillä aikaa, kun sinä istuit tuomiotasi minä etsin hieman tietoja”, Ridolf sanoi ylpeänä. ”Piipahdin sairaalassa viikkoa sitten, ja sain selville, että Raul oli menettänyt näkönsä melkein kokonaan ja näönpalaaminen oli todella epätodennäköistä.”
”Siinäkö kaikki?” Aku kysyi juodessaan sihijuomastaan viimeisen hörppäyksen.
”Ei tietenkään. Sain myös tietää, että tuolloin hänen hoitajanaan toimi joku tohtori Oswald”, Ridolf jatkoi. ”Ankanpojat kertoivatkin jo, että nimi on teille menneisyydestä tuttu.”
Silloin Aku muisti hetken, jolloin he olivat olleet talossa ja Lähteenmäki oli juuri viety pois ja he olivat nähneet ensimmäistä kertaa tohtori Oswaldin.
”Oswald oli täällä! Silloin, kun Lähteenmäki löydettiin!” Aku huudahti. Hän ei vain ymmärtänyt miten Oswald liittyi asiaan.
”Olen muistaakseni nähnyt hänet muuallakin”, Aku mietti. ”Aivan! Se oli silloin, kun Raulia oltiin viemässä vankilaan!”
Ridolf nyökkäsi hyväksyvästi. ”Jostakin syystä uskon, että Oswaldilla on joku osa kaikkeen tapahtuneeseen”, hän sanoi. ”Kysymys kuuluu vain, mikä?”
Hiljaisuus peitti keittiön, kunnes Ridolf rykäisi, nousi pöydästä ja asteli ulos. Aku jäi miettimään asioita. Voisiko Spitaali olla yhä kaikesta huolimatta elossa? Oliko Oswaldilla jotain osaa tai arpaa tapahtumiin? Entä mitä Xuirilla oli mielessä?
Aku Vankka
Viimeinen suunnitelma - alkaa huomenna!
Viesti 5 -
01.05.2010 klo 10:36:14
Ah, alkua. Erittäin harvoin mikään tarina alkaa millään hirveällä toimintakohtauksella, joten en odottanutkaan, että tässä ensimmäisessä luvussa vielä mitään tapahtuisi. Juuri sen takia tästä ensimmäisestä luvusta en voi juonellisesti sanoa yhtään mitään, mutta voin sen sanoa, että tämä luku oli kirjoitettu selkeästi paremmin kuin esimerkiksi oman tarinani pari uusinta lukua.
Jatkoa siis odotellen :)
Jatkoa siis odotellen :)
Karhula
Viimeinen suunnitelma - alkaa huomenna!
Viesti 6 -
01.05.2010 klo 10:50:07
Kiitos kommentistasi, Vankka.
Nyt kyllä harmittaa, kun laitoin tuohon otsikkoon ton alkaa huomenna jutun. Toivottavasti joku siihen kykenevä voisi sen tuosta poistaa... :P
Nyt kyllä harmittaa, kun laitoin tuohon otsikkoon ton alkaa huomenna jutun. Toivottavasti joku siihen kykenevä voisi sen tuosta poistaa... :P
wierii2
Viimeinen suunnitelma - alkaa huomenna!
Viesti 7 -
01.05.2010 klo 18:31:23
Hyvä alku. Aku sai heti tietää, että Spitaali voisi olla elossa, plussat siitä. Ehkä Aku tekeekin aloitteen jä lähtee ettimään Spitaalia. Saa nähdä. Jatkoa odotellen... :)
Karhula
Viimeinen suunnitelma - alkaa huomenna!
Viesti 8 -
03.05.2010 klo 18:16:25
Kiitos vain sinullekin kommentistasi, wierii. Toivon mukaan kukaan ei ehtinyt näkemään pientä mokaani tuossa ensimmäisessä osassa, koska muokkasin sen siitä pian pois. :) Viimeistään keskiviikkona seuraava osa.
Wierii tietääkin jo tästä asiasta, Kisafoorumin chatin puolelta, mutta muille tiedoksi, että tulen pitämään taukoja tarinan aikana. Tarkoitus on ensin julkaista 12.osaa. Sen jälkeen pitää pieni tauko, jonka jälkeen julkaisen 13 seuraavaa osaa ja jälleen tauko. Sen jälkeen tarina loppuun, eli 12 osaa. Hieman sekavaa, mutta toivon mukaan joku ymmärtää... O:-)
E: Vankka, ;D
Wierii tietääkin jo tästä asiasta, Kisafoorumin chatin puolelta, mutta muille tiedoksi, että tulen pitämään taukoja tarinan aikana. Tarkoitus on ensin julkaista 12.osaa. Sen jälkeen pitää pieni tauko, jonka jälkeen julkaisen 13 seuraavaa osaa ja jälleen tauko. Sen jälkeen tarina loppuun, eli 12 osaa. Hieman sekavaa, mutta toivon mukaan joku ymmärtää... O:-)
E: Vankka, ;D
Aku Vankka
Viimeinen suunnitelma - alkaa huomenna!
Viesti 9 -
03.05.2010 klo 18:17:20
Minäkin tiesin tuosta, koska lueskelin aikaisemmin tänään Kisafoorumin chatin arkistoja :D
Karhula
Viimeinen suunnitelma - alkaa huomenna!
Viesti 10 -
04.05.2010 klo 15:29:41
2.osa: Masentunut Ridolf
Aku oli viettänyt kotonaan jo kokonaisen viikon. Elämä oli palannut takaisin alkuperäisiin kuoppiinsa eikä Akun tarvinnut murehtia kuin parista velkojasta ja joistakin laskuista. Muun ajan hän saattoi käyttää television katseluun, lököttelyyn, nukkumiseen, syömiseen ja sihijuoman juomiseen. Ridolfista ei ollut kuulunut pitkään aikaan mitään, kunnes vihdoin maaliskuun 10 päivänä ovikello soi.
”Minä avaan”, Tupu huikkasi ja juoksi avaamaan oven.
”Päivää taloon”, Ridolf sanoi hiljaa. Hän ei tehnyt muuta kuin löntysti olohuoneeseen ja istahti tuoliin. Ilmeessä ei ollut sitä innostuneisuutta ja jonkinlaista iloa, jota hänen naamastaan oli löytynyt viime vierailulla. Nyt ilme näytti hyvin alakuloiselta ja masentuneelta.
”Mitä on tapahtunut?” Hupu kysyi.
”Oletko saanut jotain selville?” Lupu kysyi kärsimättömänä.
”En mitään”, Ridolf huokaisi. ”Tiedän vain sen, että Xuir pääsee jonkinlaiselle valvotulle lomalle hyvänkäytöksensä ansiosta.”
”Et ole tosissasi!” Aku huudahti. ”Miten viranomaiset voivat olla niin tyhmiä, että päästävät mielipuolen ja raivohullun murhaajan vapaaksi, vaikka se onkin vain loma!”
”Ajatelkaa nyt”, Aku jatkoi. ”Xuirilla sattuu olevan taskussa taskukokoinen teleportti, menee vessaan ja seuraavassa hetkessä hän onkin jo poissa!”
Ridolf nyökkäsi. ”Tuntuu aivan siltä kuin koko Ankkalinnan poliisit olisi aivopesty.”
”Entä jos onkin”, Tupu sanoi.
”Muistattehan te timanttikruunun”, Hupu jatkoi.
Aku todellakin muisti timanttikruunun. Kruunun, joka oli toiminut myös jonkinlaisena teleporttina. Kruunun muut voimat olivat kuitenkin jääneet pelkäksi arvailuksi, sillä Xuirin apulainen, Aleksi Lintunen, oli laittanut kapuloita rattaisiin ja tie oli lopulta vienyt telkien taakse.
”Käsikirjamme mukaan timanttikruunu kykenee myös mielenhallintaan”, Lupu totesi.
”Mutta ettehän te silloin sellaista tienneet”, Aku ihmetteli.
”Etsimmekin tietoa Tarunhohtoiset esineet alueelta, kun timanttikruunu löytyy Tarut & Myytit alueelta”, Tupu sanoi. Hupu ja Lupu nyökkäsivät.
Ridolf ei tiennyt oikeastaan mitään timanttikruunusta, sillä tällöin hän ja Rudolf olivat olleet nyrkkeilyottelussa. Rudolfin muistaminen vain masensi Ridolfin mieltä entisestään.
”Olen minä kyllä jotain löytänyt”, Ridolf sanoi ja heitti pienen kirjan olohuoneen pöydälle.
”Arthur Ankan päiväkirja”, Aku sanoi hiljaa.
”Sepä se. Tuo pikkuinen opus kätkee sisälleen enemmän salaisuuksia kuin koko universumi”, Ridolf julisti. ”Katsokaapa takasivua.”
”Mutta siellähän on vain se viimeinen merkintä, jossa sinun, Rudolfin ja Rodolfin nimet mainitaan”, Aku mainitsi.
”Tarkoitat kai myös Radolfia?” Ridolf kysyi hiljaa.
”Ketä?” Aku kysyi.
”Radolfia. R-A-D-O-L-F”, Ridolf tavutti. ”Paremmin tunnettua Raulia.”
”Väitätkö sinä siis, että hänkin oli…” Aku aloitti ihmeissään.
”…veljeni?” Ridolf kysyi. ”Kyllä. Me kolme olimme tietysti tärkeimmät, mutta oli myös Radolf. Radolf eli Raul kuitenkin jouduttiin jättämään orpokotiin, sillä perheellämme ei ollut varaa ruokkia neljää lasta. Myöhemmin minä ja Rudolf kyllä etsimme häntä, mutta turhaan. Radolf oli viety sieltä jo pian lähtömme jälkeen.”
”Eikä siinä vielä kaikki”, Ridolf sanoi. Hän ei jaksanut selittää tarkemmin asioita. Raulista ja Rudolfista puhuminen oli yhä hyvin tuskaista. ”Päiväkirjan viimeisen sivun takana on lisäsivuja, jotka on liimattu kiinni. Sain ensimmäisen irti.”
”Siinä lukee: Ajatuksen voima sinut kiidättää maailmoihin.”, Ridolf jatkoi.
Aku oli viettänyt kotonaan jo kokonaisen viikon. Elämä oli palannut takaisin alkuperäisiin kuoppiinsa eikä Akun tarvinnut murehtia kuin parista velkojasta ja joistakin laskuista. Muun ajan hän saattoi käyttää television katseluun, lököttelyyn, nukkumiseen, syömiseen ja sihijuoman juomiseen. Ridolfista ei ollut kuulunut pitkään aikaan mitään, kunnes vihdoin maaliskuun 10 päivänä ovikello soi.
”Minä avaan”, Tupu huikkasi ja juoksi avaamaan oven.
”Päivää taloon”, Ridolf sanoi hiljaa. Hän ei tehnyt muuta kuin löntysti olohuoneeseen ja istahti tuoliin. Ilmeessä ei ollut sitä innostuneisuutta ja jonkinlaista iloa, jota hänen naamastaan oli löytynyt viime vierailulla. Nyt ilme näytti hyvin alakuloiselta ja masentuneelta.
”Mitä on tapahtunut?” Hupu kysyi.
”Oletko saanut jotain selville?” Lupu kysyi kärsimättömänä.
”En mitään”, Ridolf huokaisi. ”Tiedän vain sen, että Xuir pääsee jonkinlaiselle valvotulle lomalle hyvänkäytöksensä ansiosta.”
”Et ole tosissasi!” Aku huudahti. ”Miten viranomaiset voivat olla niin tyhmiä, että päästävät mielipuolen ja raivohullun murhaajan vapaaksi, vaikka se onkin vain loma!”
”Ajatelkaa nyt”, Aku jatkoi. ”Xuirilla sattuu olevan taskussa taskukokoinen teleportti, menee vessaan ja seuraavassa hetkessä hän onkin jo poissa!”
Ridolf nyökkäsi. ”Tuntuu aivan siltä kuin koko Ankkalinnan poliisit olisi aivopesty.”
”Entä jos onkin”, Tupu sanoi.
”Muistattehan te timanttikruunun”, Hupu jatkoi.
Aku todellakin muisti timanttikruunun. Kruunun, joka oli toiminut myös jonkinlaisena teleporttina. Kruunun muut voimat olivat kuitenkin jääneet pelkäksi arvailuksi, sillä Xuirin apulainen, Aleksi Lintunen, oli laittanut kapuloita rattaisiin ja tie oli lopulta vienyt telkien taakse.
”Käsikirjamme mukaan timanttikruunu kykenee myös mielenhallintaan”, Lupu totesi.
”Mutta ettehän te silloin sellaista tienneet”, Aku ihmetteli.
”Etsimmekin tietoa Tarunhohtoiset esineet alueelta, kun timanttikruunu löytyy Tarut & Myytit alueelta”, Tupu sanoi. Hupu ja Lupu nyökkäsivät.
Ridolf ei tiennyt oikeastaan mitään timanttikruunusta, sillä tällöin hän ja Rudolf olivat olleet nyrkkeilyottelussa. Rudolfin muistaminen vain masensi Ridolfin mieltä entisestään.
”Olen minä kyllä jotain löytänyt”, Ridolf sanoi ja heitti pienen kirjan olohuoneen pöydälle.
”Arthur Ankan päiväkirja”, Aku sanoi hiljaa.
”Sepä se. Tuo pikkuinen opus kätkee sisälleen enemmän salaisuuksia kuin koko universumi”, Ridolf julisti. ”Katsokaapa takasivua.”
”Mutta siellähän on vain se viimeinen merkintä, jossa sinun, Rudolfin ja Rodolfin nimet mainitaan”, Aku mainitsi.
”Tarkoitat kai myös Radolfia?” Ridolf kysyi hiljaa.
”Ketä?” Aku kysyi.
”Radolfia. R-A-D-O-L-F”, Ridolf tavutti. ”Paremmin tunnettua Raulia.”
”Väitätkö sinä siis, että hänkin oli…” Aku aloitti ihmeissään.
”…veljeni?” Ridolf kysyi. ”Kyllä. Me kolme olimme tietysti tärkeimmät, mutta oli myös Radolf. Radolf eli Raul kuitenkin jouduttiin jättämään orpokotiin, sillä perheellämme ei ollut varaa ruokkia neljää lasta. Myöhemmin minä ja Rudolf kyllä etsimme häntä, mutta turhaan. Radolf oli viety sieltä jo pian lähtömme jälkeen.”
”Eikä siinä vielä kaikki”, Ridolf sanoi. Hän ei jaksanut selittää tarkemmin asioita. Raulista ja Rudolfista puhuminen oli yhä hyvin tuskaista. ”Päiväkirjan viimeisen sivun takana on lisäsivuja, jotka on liimattu kiinni. Sain ensimmäisen irti.”
”Siinä lukee: Ajatuksen voima sinut kiidättää maailmoihin.”, Ridolf jatkoi.
wierii2
Viimeinen suunnitelma - alkaa huomenna!
Viesti 11 -
05.05.2010 klo 19:04:01
Tarinasta tulee pitkä, joten pohjustuskin kestää. Tässäkään osassa ei vielä oikein toimintaa näkynyt, mutta aletaanpas sentään sitä salisuuden verhoakin avaamaan hieman. Hyvä vain, ehkäpä jo muutaman osa päästä pääsemme itse tarinaan. :)
Karhula
Viimeinen suunnitelma - alkaa huomenna!
Viesti 12 -
05.05.2010 klo 19:09:27
Kiitos loistavasta piristyksestä päivään. ;D Sen kunniaksi julkaisen jo nyt kolmannen osan. Neljäs osa nähdään viikonloppuna.
3.osa: Kirouksen laatijat
Pimeän saavuttua Spitaali keräsi voimansa ja lähti tapaamaan Oswaldia. Pian olisi aika laittaa suunnitelma käyntiin. Ankat eivät olleet enää tiellä, tuskin tiesivät mistään mitään. Häntä oli jäänyt kaivelemaan se, että oli joutunut lehteen. Hän oli kuitenkin aave ja kuka muka uskoisi, että hän edes olisi olemassa. Spitaali lipui hiljaa tietä pitkin. Hän olisi pian perillä ja Xuir saisi maistaa omaa lääkettään. Hän oli kuitenkin hyvin väsynyt. Väsynyt elämään, jossa hän ei enää edes kunnolla elänyt. Hän oli kyllästynyt Xuirin juoniin ja jopa itseensä. Mitä mieltä oli yrittää maailmanvalloitusta, jos ankat olivat aina tiellä ja Xuir omine suunnitelmineen olisi aina mukana. Siinä ei todellakaan ollut mitään mieltä. Niinpä oli jo viime viikkojen aikana päättänyt, että tuhoaisi ensin Xuirin ja sitten hoitelisi ankat Oswaldin avulla. Aave hymähti hiljaa. Hän oli perillä.
Spitaali lipui seinän läpi ja seuraavaksi hän jo olikin Oswaldin vieressä.
”Iltaa”, Spitaali sanoi hiljaa. Hänen äänensä oli lähes mitätön. Se kertoi kovasta tuskasta ja väsymyksestä.
Omissa ajatuksissaan ollut tohtori Oswald hyppäsi seisaalleen tuoliltaan.
”Yleensä ihmiset koputtavat oveen tai soittavat ovikelloa”, Oswald ärähti. Hänen naamansa oli ärtyneen näköinen. Ärtymyksestä kuitenkin heijastui säikähdys, joka sai Spitaalin naurahtamaan.
”Asiassa on yksi mutta”, Spitaali sanoi. ”Minä en ole enää ihminen.”
”No hah hah”, Oswald mutisi. “Miten me toteutamme kirouksen?”
”Aivan”, Spitaali sanoi. ”Mukavaa, että muistit.”
Oswald ei ollut kuulevinaan. ”Se on siis toteutettava keskiyöllä?”
Spitaali nyökkäsi. ”Jos emme tee sitä tänään joudumme odottamaan kuukauden lisää.”
Oswald oli hiljaa. Hän muisti hyvin, mitä oli tapahtunut kuukautta aiemmin Spitaalin vierailulla. He olivat lopulta myöhästyneet keskiyöstä vaivaisen minuutin asioiden puinnin jälkeen. Oswald oli hiljalleen alkanut pitää siitä, että sai työskennellä tohtori Spitaalin kanssa. Hän oli tarkkaillut Xuirin ja Ankkojen välisiä tapahtumia alusta pitäen. Tai oikeastaan siitä lähtien, kun Spitaali oli pyytänyt. Aikoinaan hän ja Spitaali olivat olleet hyviä ystäviä. He olivat tavanneet toisensa ensi kertaa oudoissa tunnelmissa. Silloin Spitaali oli rakennellut jonkinlaista konetta ja hän oli etsinyt myös osia erääseen laitteeseen ja noin vain he olivat törmänneet toisiinsa. Oswald hymyili itsekseen. Sitten hän muisti jälleen missä oli ja ettei aikaa ollut hukattavaksi.
”On aika, ystäväni”, Spitaali kuiskasi.
Oswald nyökkäsi.
”Käänny kahdesti ympäri”, Spitaali käski
Oswald tuijotti hetken Spitaalia kuin olisi luullut tämän vitsailevan, kunnes lopulta kääntyi kahdesti ympäri hieman vastahakoisen näköisesti.
”Toista seuraavat sanat perässäni”, Spitaali kehotti. ”Sinä Dragon, kaiken alku. Langeta kirouksesi jälkeläiseesi, joka sukulaisiaan näin vainoaa. Anna minulle rauha.”
Oswald oli hiljaa. Hän tiesi, että aaveena Spitaalin sanat eivät tehonneet, joten hänen oli saneltava kirous. Se tuntui hieman typerältä, mutta Oswald tiesi, että hänen oli tehtävä se. Oli hänen aikansa.
”Sinä Dragon, kaiken alku. Langeta kirouksesi jälkeläiseesi, joka sukulaisiaan näin vainoaa. Anna minulle rauha”, Oswald toisti hitaasti.
Hiljaisuus lankesi huoneeseen.
Kun kello löi vihdoin keskiyön merkiksi, huoneen ainoa valonlähde sammui.
Spitaalin pieni naurahdus kiiri huoneessa. Oswald oli aivan hiljaa.
”Nyt, Oswald”, Spitaali kehotti hiljaa. ”Ota kynttilä esiin.”
Oswaldin silmät olivat tottuneet pimeyteen, joten hän saattoi havaita paikat. Hän kapusi tilannetta tarkkaillen tuolille ja nosti tuoreen kynttilän hyllyn päältä. Sen pinta oli täysin tasainen ja siinä saattoi havaita jotain valon lähdettä.
”Alistus monefrento”, Spitaali kuiskasi.
”Alistus monefrento”, Oswald toisti hiljaa.
Vain kilometrin päässä, Ankkalinnan vankilassa, tohtori Xuir hätkähti hereille.
3.osa: Kirouksen laatijat
Pimeän saavuttua Spitaali keräsi voimansa ja lähti tapaamaan Oswaldia. Pian olisi aika laittaa suunnitelma käyntiin. Ankat eivät olleet enää tiellä, tuskin tiesivät mistään mitään. Häntä oli jäänyt kaivelemaan se, että oli joutunut lehteen. Hän oli kuitenkin aave ja kuka muka uskoisi, että hän edes olisi olemassa. Spitaali lipui hiljaa tietä pitkin. Hän olisi pian perillä ja Xuir saisi maistaa omaa lääkettään. Hän oli kuitenkin hyvin väsynyt. Väsynyt elämään, jossa hän ei enää edes kunnolla elänyt. Hän oli kyllästynyt Xuirin juoniin ja jopa itseensä. Mitä mieltä oli yrittää maailmanvalloitusta, jos ankat olivat aina tiellä ja Xuir omine suunnitelmineen olisi aina mukana. Siinä ei todellakaan ollut mitään mieltä. Niinpä oli jo viime viikkojen aikana päättänyt, että tuhoaisi ensin Xuirin ja sitten hoitelisi ankat Oswaldin avulla. Aave hymähti hiljaa. Hän oli perillä.
Spitaali lipui seinän läpi ja seuraavaksi hän jo olikin Oswaldin vieressä.
”Iltaa”, Spitaali sanoi hiljaa. Hänen äänensä oli lähes mitätön. Se kertoi kovasta tuskasta ja väsymyksestä.
Omissa ajatuksissaan ollut tohtori Oswald hyppäsi seisaalleen tuoliltaan.
”Yleensä ihmiset koputtavat oveen tai soittavat ovikelloa”, Oswald ärähti. Hänen naamansa oli ärtyneen näköinen. Ärtymyksestä kuitenkin heijastui säikähdys, joka sai Spitaalin naurahtamaan.
”Asiassa on yksi mutta”, Spitaali sanoi. ”Minä en ole enää ihminen.”
”No hah hah”, Oswald mutisi. “Miten me toteutamme kirouksen?”
”Aivan”, Spitaali sanoi. ”Mukavaa, että muistit.”
Oswald ei ollut kuulevinaan. ”Se on siis toteutettava keskiyöllä?”
Spitaali nyökkäsi. ”Jos emme tee sitä tänään joudumme odottamaan kuukauden lisää.”
Oswald oli hiljaa. Hän muisti hyvin, mitä oli tapahtunut kuukautta aiemmin Spitaalin vierailulla. He olivat lopulta myöhästyneet keskiyöstä vaivaisen minuutin asioiden puinnin jälkeen. Oswald oli hiljalleen alkanut pitää siitä, että sai työskennellä tohtori Spitaalin kanssa. Hän oli tarkkaillut Xuirin ja Ankkojen välisiä tapahtumia alusta pitäen. Tai oikeastaan siitä lähtien, kun Spitaali oli pyytänyt. Aikoinaan hän ja Spitaali olivat olleet hyviä ystäviä. He olivat tavanneet toisensa ensi kertaa oudoissa tunnelmissa. Silloin Spitaali oli rakennellut jonkinlaista konetta ja hän oli etsinyt myös osia erääseen laitteeseen ja noin vain he olivat törmänneet toisiinsa. Oswald hymyili itsekseen. Sitten hän muisti jälleen missä oli ja ettei aikaa ollut hukattavaksi.
”On aika, ystäväni”, Spitaali kuiskasi.
Oswald nyökkäsi.
”Käänny kahdesti ympäri”, Spitaali käski
Oswald tuijotti hetken Spitaalia kuin olisi luullut tämän vitsailevan, kunnes lopulta kääntyi kahdesti ympäri hieman vastahakoisen näköisesti.
”Toista seuraavat sanat perässäni”, Spitaali kehotti. ”Sinä Dragon, kaiken alku. Langeta kirouksesi jälkeläiseesi, joka sukulaisiaan näin vainoaa. Anna minulle rauha.”
Oswald oli hiljaa. Hän tiesi, että aaveena Spitaalin sanat eivät tehonneet, joten hänen oli saneltava kirous. Se tuntui hieman typerältä, mutta Oswald tiesi, että hänen oli tehtävä se. Oli hänen aikansa.
”Sinä Dragon, kaiken alku. Langeta kirouksesi jälkeläiseesi, joka sukulaisiaan näin vainoaa. Anna minulle rauha”, Oswald toisti hitaasti.
Hiljaisuus lankesi huoneeseen.
Kun kello löi vihdoin keskiyön merkiksi, huoneen ainoa valonlähde sammui.
Spitaalin pieni naurahdus kiiri huoneessa. Oswald oli aivan hiljaa.
”Nyt, Oswald”, Spitaali kehotti hiljaa. ”Ota kynttilä esiin.”
Oswaldin silmät olivat tottuneet pimeyteen, joten hän saattoi havaita paikat. Hän kapusi tilannetta tarkkaillen tuolille ja nosti tuoreen kynttilän hyllyn päältä. Sen pinta oli täysin tasainen ja siinä saattoi havaita jotain valon lähdettä.
”Alistus monefrento”, Spitaali kuiskasi.
”Alistus monefrento”, Oswald toisti hiljaa.
Vain kilometrin päässä, Ankkalinnan vankilassa, tohtori Xuir hätkähti hereille.
Karhula
Viimeinen suunnitelma - alkaa huomenna!
Viesti 13 -
06.05.2010 klo 18:18:58
4.osa: Päiväkirja
Paratiisitie oli ollut hyvin hiljainen viime päivät. Autoja oli liikkunut harvakseltaan ja vielä harvemmin ihmisiä. Numeron 13 takana Aku Ankka oli jopa yllättynyt asiasta.
”Etkö sinä nyt saa sitä irti?”
”Saatko sitten itse?”
”Antakaa nyt minun!”
Ankanpoikien huudot kantautuivat Akun korviin.
”Mitä ihmettä te nyt teette?” Aku kysyi.
”Yritämme saada päiväkirjan viimeisiä sivuja irti”, Tupu ilmoitti.
Aku huokaisi. ”Olen sanonut sata kertaa, ettei se onnistu. Muistattehan, kun Ridolf toi tuon?” hän kysyi. ”Vai oletteko unohtaneet jo?”
”Mutta me saimme jo yhden sivun irti!” Hupu huudahti epätoivoisena.
Tupu ja Lupu nyökkäilivät totisina vieressä.
”No mitä siinä sanotaan?” Aku kysyi muina miehinä. Tosissaan hänen mielenkiintonsa oli herännyt.
”Tule itse katsomaan”, Lupu sanoi tyytymättömänä.
Aku käveli nopein askelin katsomaan, mitä ankanpojat olivat löytäneet. Heti ensimmäiseksi he ojensivat päiväkirjan palasen hänen käteensä. Aku tuijotti sitä hetken, kunnes alkoi lukea.
”Koston halu, Alistus monefrento”, Aku sanoi hiljaa. Hän pälyili ankanpoikiin kuin odottaen vastausta. Kukaan heistä ei kuitenkaan sanonut mitään. Vasta hetken kuluttua Tupu avasi suunsa.
”Se liittyy jotenkin kostoon”, Tupu sanoi hiljaa.
”Se on aika ilmeistä”, Aku mutisi. Hänen päähänsä oli pälkähtänyt outo ajatus Spitaalista. Olisi tämä juonimassa kostoa? Aku ärähti hiljaa. Hän oli miettinyt jo viikon Spitaalin etsimistä, mutta se tuntui aina niin typerältä. Mitä järkeä olisi juosta suoraan surman suuhun?
”Pitäisikö meidän käydä Roope-sedän luona?” Hupu kysyi.
Aku havahtui ajatuksistaan hätkähtäen. ”Jaa, miksi?” hän kysyi.
Ankanpojat huokasivat samaan aikaan.
”Etkö sinä enää muista, mitä me löisimme päiväkirjasta?” Tupu kysyi.
Aku näytti pohdiskelevan asiaa. Juuri kun Lupu oli avaamassa nokkansa, Aku huudahti typerästi.
”Nyt minä muistan”, Aku sanoi. ”Päiväkirjassahan oli kirjoitus vanhasta visukintusta!”
Ankanpojat vilkuilivat toisiinsa. ”Tämä ei ole leikin asia”, Tupu totesi holhoojansa virnistykselle.
Aku näytti ymmärtävän tilanteen ja rauhoittui. Hänen ilmeensä meni totiseksi kerta heitolla ja se toi pienen hymyn kaaren ankanpojille.
”Se voi todellakin olla tärkeää”, Aku mietti hiljaa. Saisivatko he Roopen avulla tietää jotain tärkeää, josta saattaisi olla vielä apua. He eivät muutenkaan olleet kuulleet tästä pitkään aikaan.
”No”, Lupu aloitti. ”Mitä, jos sitten lähtisimme?”
”Ai nyt vai?” Aku kysyi. Hän oli vielä äsken katsonut suosikkisarjansa Putouksen uusintaa, mutta sen katsomisen olivat keskeyttäneet ankanpoikien huudot.
Jo seuraavassa hetkessä ankanpojat olivat jo valmiina lähtemään rahasäiliölle. Niinpä Akun oli pakko suostua.
”Hyvä on”, Aku mutisi hiljaa, heitti merimieslakkinsa päähänsä ja juoksi ankanpoikien perään Paratiisitielle.
Auringon paiste häiritsi hieman ankkojen matkaa, mutta jo viiden minuutin päästä he olivat ehtineet kukkulan alle. Rahasäiliön pinta välkkyi kirkkaana auringon helottaessa siihen, vaikka säiliötä ei todennäköisesti ollut maalattu uudelleen vuosikymmeniin.
Koko joukko astui hyvässä järjestyksessä säiliön sisälle: ensin ankanpojat, sitten Aku.
”Voimmeko mennä?” Aku kysyi ohimennen tietokoneen ääressä istuvalta Neiti Näpsältä. Tämä ei näyttänyt huomaavan heitä, mutta nyökytteli päätään silti silmät kiinni tietokoneen näyttöruudussa.
Aku ei antanut asian häiritä häntä, vaan käveli sisään Roopen työhuoneeseen.
”Aku! Olenkin miettinyt voisitko tulla ensi viikolla kiillottamaan kolikoitani?” Roope kysyi yllättävän hyvän tuulisena.
”Tuskin”, Aku ärähti.
Roope istahti tuoliinsa ja katsoi ihmeissään Akua ja ankanpoikia.
”Miksi ihmeessä sitten olette täällä?” Roope kysyi. Hän suoristi huomaamattomasti asentoaan.
Aku vilkuili ankanpoikiin hieman huolestuneena. Hän ei tiennyt mitä hänen pitäisi sanoa.
”Haluaisimme puhua tästä, setä”, Tupu sanoi ja heitti päiväkirjan Roopen työpöydälle.
Roopen ilmettä oli vaikea kuvailla. Hänen kasvonsa olivat yllättäen menneet totisiksi ja hän kääntyi selin sukulaisiinsa.
”Aivan”, Roope sanoi lopulta. ”Arthur Ankan päiväkirja, mikäpä muukaan.”
Aku oli jo avaamassa nokkaansa, mutta Roope ennätti edelle.
”On ehkä parempi, että kerron teille koko jutun.”
Paratiisitie oli ollut hyvin hiljainen viime päivät. Autoja oli liikkunut harvakseltaan ja vielä harvemmin ihmisiä. Numeron 13 takana Aku Ankka oli jopa yllättynyt asiasta.
”Etkö sinä nyt saa sitä irti?”
”Saatko sitten itse?”
”Antakaa nyt minun!”
Ankanpoikien huudot kantautuivat Akun korviin.
”Mitä ihmettä te nyt teette?” Aku kysyi.
”Yritämme saada päiväkirjan viimeisiä sivuja irti”, Tupu ilmoitti.
Aku huokaisi. ”Olen sanonut sata kertaa, ettei se onnistu. Muistattehan, kun Ridolf toi tuon?” hän kysyi. ”Vai oletteko unohtaneet jo?”
”Mutta me saimme jo yhden sivun irti!” Hupu huudahti epätoivoisena.
Tupu ja Lupu nyökkäilivät totisina vieressä.
”No mitä siinä sanotaan?” Aku kysyi muina miehinä. Tosissaan hänen mielenkiintonsa oli herännyt.
”Tule itse katsomaan”, Lupu sanoi tyytymättömänä.
Aku käveli nopein askelin katsomaan, mitä ankanpojat olivat löytäneet. Heti ensimmäiseksi he ojensivat päiväkirjan palasen hänen käteensä. Aku tuijotti sitä hetken, kunnes alkoi lukea.
”Koston halu, Alistus monefrento”, Aku sanoi hiljaa. Hän pälyili ankanpoikiin kuin odottaen vastausta. Kukaan heistä ei kuitenkaan sanonut mitään. Vasta hetken kuluttua Tupu avasi suunsa.
”Se liittyy jotenkin kostoon”, Tupu sanoi hiljaa.
”Se on aika ilmeistä”, Aku mutisi. Hänen päähänsä oli pälkähtänyt outo ajatus Spitaalista. Olisi tämä juonimassa kostoa? Aku ärähti hiljaa. Hän oli miettinyt jo viikon Spitaalin etsimistä, mutta se tuntui aina niin typerältä. Mitä järkeä olisi juosta suoraan surman suuhun?
”Pitäisikö meidän käydä Roope-sedän luona?” Hupu kysyi.
Aku havahtui ajatuksistaan hätkähtäen. ”Jaa, miksi?” hän kysyi.
Ankanpojat huokasivat samaan aikaan.
”Etkö sinä enää muista, mitä me löisimme päiväkirjasta?” Tupu kysyi.
Aku näytti pohdiskelevan asiaa. Juuri kun Lupu oli avaamassa nokkansa, Aku huudahti typerästi.
”Nyt minä muistan”, Aku sanoi. ”Päiväkirjassahan oli kirjoitus vanhasta visukintusta!”
Ankanpojat vilkuilivat toisiinsa. ”Tämä ei ole leikin asia”, Tupu totesi holhoojansa virnistykselle.
Aku näytti ymmärtävän tilanteen ja rauhoittui. Hänen ilmeensä meni totiseksi kerta heitolla ja se toi pienen hymyn kaaren ankanpojille.
”Se voi todellakin olla tärkeää”, Aku mietti hiljaa. Saisivatko he Roopen avulla tietää jotain tärkeää, josta saattaisi olla vielä apua. He eivät muutenkaan olleet kuulleet tästä pitkään aikaan.
”No”, Lupu aloitti. ”Mitä, jos sitten lähtisimme?”
”Ai nyt vai?” Aku kysyi. Hän oli vielä äsken katsonut suosikkisarjansa Putouksen uusintaa, mutta sen katsomisen olivat keskeyttäneet ankanpoikien huudot.
Jo seuraavassa hetkessä ankanpojat olivat jo valmiina lähtemään rahasäiliölle. Niinpä Akun oli pakko suostua.
”Hyvä on”, Aku mutisi hiljaa, heitti merimieslakkinsa päähänsä ja juoksi ankanpoikien perään Paratiisitielle.
Auringon paiste häiritsi hieman ankkojen matkaa, mutta jo viiden minuutin päästä he olivat ehtineet kukkulan alle. Rahasäiliön pinta välkkyi kirkkaana auringon helottaessa siihen, vaikka säiliötä ei todennäköisesti ollut maalattu uudelleen vuosikymmeniin.
Koko joukko astui hyvässä järjestyksessä säiliön sisälle: ensin ankanpojat, sitten Aku.
”Voimmeko mennä?” Aku kysyi ohimennen tietokoneen ääressä istuvalta Neiti Näpsältä. Tämä ei näyttänyt huomaavan heitä, mutta nyökytteli päätään silti silmät kiinni tietokoneen näyttöruudussa.
Aku ei antanut asian häiritä häntä, vaan käveli sisään Roopen työhuoneeseen.
”Aku! Olenkin miettinyt voisitko tulla ensi viikolla kiillottamaan kolikoitani?” Roope kysyi yllättävän hyvän tuulisena.
”Tuskin”, Aku ärähti.
Roope istahti tuoliinsa ja katsoi ihmeissään Akua ja ankanpoikia.
”Miksi ihmeessä sitten olette täällä?” Roope kysyi. Hän suoristi huomaamattomasti asentoaan.
Aku vilkuili ankanpoikiin hieman huolestuneena. Hän ei tiennyt mitä hänen pitäisi sanoa.
”Haluaisimme puhua tästä, setä”, Tupu sanoi ja heitti päiväkirjan Roopen työpöydälle.
Roopen ilmettä oli vaikea kuvailla. Hänen kasvonsa olivat yllättäen menneet totisiksi ja hän kääntyi selin sukulaisiinsa.
”Aivan”, Roope sanoi lopulta. ”Arthur Ankan päiväkirja, mikäpä muukaan.”
Aku oli jo avaamassa nokkaansa, mutta Roope ennätti edelle.
”On ehkä parempi, että kerron teille koko jutun.”
Aku Vankka
Viimeinen suunnitelma - alkaa huomenna!
Viesti 14 -
06.05.2010 klo 18:25:50
Kolmas osa oli vähän kummallinen... nelonen oli kuitenkin parempi, vaikka vieläkään ei mitään toimintaa ole näkynyt. Juonessa ei ole kuitenkaan mitään kummempaa valittamista, koska se vaikuttaa mielenkiintoiselta. Oli mukavaa, että Roopekin pääsi mukaan tarinaan. Ja koska tiedän, että tarinasta tulee pitkä, en odotakaan vielä tässä vaiheessa toimintaa, sillä tiedän että sitä tulee myöhemmässä vaiheessa.
Karhula
Viimeinen suunnitelma - alkaa huomenna!
Viesti 15 -
06.05.2010 klo 18:31:27
Kiitos (vihdoin) "harvinaisen" hyvästä kommentista. Tiesin, että 3.osa/luku herättäisi sekavaa tunnetta lukijoissa, mutta ihan kivaa vaan, jos joku ei jotain tajunnut... ;)