Keskustelujen arkisto

Silloin uusi viesti.

~kirja

Spoileri (klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Monipuolisimmat ankka/hiiritekijät

Disney -käsikirjoittajien ja piirtäjien monipuolisuus työssään voi näkyä monella tavalla. Jotkut käyttävät monia eri hahmoja, yleensä ne ovat kuitenkin ankat ja hiiret. Toinen monipuolisuuden kohde on erilaiset tarinat. Tekijän tarinat voivat olla yksisivuisia vitsisarjoja, kymmensivuisia tarinoita tai pitkiä seikkailutarinoita, joissa on useita kymmeniä sivuja. Eri hahmojen käyttö erilaisissa tarinoissa on hyvä näyte monipuolisista tekijöistä.

Ensin tulee mieleen Carl Barks. Hän keksi monia tärkeitä hahmoja sekä periaatteessa koko ankkamaailman ja Ankkalinnan kaupungin nimen. Barks käytti lähes kaikkia ankkoja, Akua, Roopea, Tupua, Hupua ja Lupua, Iinestä, Hannua, Pelleä...Periaatteessa melkein jokainen ankkapiirtäjä ja käsikirjoittaja käyttää tarinoissaan yllämainittua listaa, mutta Barks on vaikuttanut erittäin paljon jokaiseen noista hahmoista.

Carl Barks syntyi Yhdysvaltain Oregonissa vuonna 1901. Ennen sarjakuvapiirtäjän uraa Barks piirsi pilakuvia. Vuonna 1942 hän alkoi piirtää sarjakuvia, ei kuitenkaan heti Disneyn Aku Ankkoja, vaan esimerkiksi Anselmi Panda -sarjaa. Vasta sitten Barks siirtyi Disney-tarinoihin (lähinnä Aku Ankan seikkailujen piirtäjäksi ja käsikirjoittajaksi), joista hän myös tuli tunnetuksi. Barksin ensimmäinen tarina oli Ryytimaa.

Don Rosaa voi kutsua monipuoliseksi ankkatekijäksi oikeastaan tarinoidensa perusteella. Hänkin on tehnyt erimittaisia tarinoita, esimerkiksi kymmenen sivun mittaisia tarinoita sekä loistavia pidempiä, noin 20-30 sivun mittaisia seikkailusarjoja. Vaikka Rosan useat pitkät tarinat sijoittuvat samaan aihealueeseen, eli todelliseen historiaan, ne ovat silti kaikki hyvinkin erilaisia. Kaikki historiapohjaiset seikkailut eivät rajoitu vaikkapa Amerikan mantereelle, villiin länteen, vaan Rosa on käyttänyt tapahtumapaikkoina niin Intiaa, kuin Afrikkaa ja Etelä-Amerikkaa. Ankat ovat piipahtaneet myös Suomessa tarinassa Sammon salaisuus. Monet tarinat sijoittuvat myös tuttuun Ankkalinnaan ja ankat on lähetetty jopa avaruuteen. Don Rosan käsikirjoituksista päätellen pidän häntä monipuolisena ankantekijänä.

Italialainen Giorgio Cavazzano lasketaan ilman muuta monipuoliseksi ankka -ja hiiri taiteilijaksi. Hän on myös käsikirjoittanut joitain tarinoita. Cavazzanon, kuten muidenkin italialaistekijöiden, sarjakuvia julkaistaan Suomessa yleensä Roope-setä - lehdissä ja Aku Ankan taskukirjoissa. Nämä tarinat ovat usein noin 30-sivuisia.

Rodriques eli Francisco Rodriguez Peinado piirtää sekä ankkoja että hiiriä ja mielestäni molempia erinomaisen hyvin. Rodriquesin Aku - sarjoja nähdään usein Aku Ankka - lehden johtosarjana ja Aku/Mikki-tarinoita lehden muina sarjoina.

Ferioli kuuluu samaan sarjaan Rodriquesin kanssa. Hän on myös kunnostautunut molempien (ankkojen ja hiirien) piirtäjänä, hiiriä hän lienee piirtänyt enemmän kuin ankkoja. Ferioli piirtää muun muassa tohtori Staattista, jota ei kovin monen muun tekijän sarjoissa näy. (Tosin se on käsikirjoittajasta kiinni.)

Suomalainen ankkataiteilija Kari Korhonen tekee pääasiassa ankkasarjakuvia. Lisäksi hän on tehnyt joitakin yksisivuisia Mikkisarjoja. Korhosen monipuolisuudesta sarjakuvataiteilijana kertoo myös se, että hän on tehnyt sarjoja ankkajulkaisujen lisäksi muun muassa Nalle Puh - lehteen. Kari Korhonen käsikirjoittaa varsin usein omia tarinoitaan. Lisäksi hänen käsikirjoituksiaan on annettu piirrettäviksi muille ankantekijöille. Yksi tunnettu Korhosen käsikirjoittama sarja on Pikku-Aku, jota piirtää Estéban. Kari Korhosen käsikirjoitukset ovat myös keskenään erilaisia, hänen hahmoinaan on perus ankkakaarti (mm. Roope, Aku, ankanpojat), mutta myös Unaa on näkynyt Korhosen tarinoissa.

Yhdysvaltalainen Tony Strobl lasketaan ilman muuta monipuoliseksi sarjakuvataiteilijaksi. Hän on yksi eniten ankkaa piirtäneistä piirtäjistä. Monipuolisuudesta sarjakuvantekijänä kertoo se, että hän piirsi Aku Ankkojen lisäksi Putte Possua, Repe Sorsaa ja Väiski Vemmelsäärtä.

Italialainen Giovan Battista Carpi teki myös monipuolisen uran sekä Aku Ankkojen että Mikki Hiirien parissa. Puoli pistettä plakkarissa, katson jaksanko jatkaa.

Teenpä vapaaehtoisrangingin... :)

1. Akuhullu97: 15273
2. Kirja: 15151
3. Imfromfinland08: 13480
4. Pullasorsa: 9536
5. Akkaridekkari: 8911
6. Karhula: 6970
7. Frodo: 5315
8. Mac Ducky: 5041
9. ___Aku Ankka___: 4339
10. Aku Vankka: 3663
11. Toke: 3554
12. Bomber: 2524
13. Peetukka: 1789

Tuollaisen sain.

Spoileri (klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Kun aiheena on tällä kertaa Monipuolisimmat Ankka/Hiiritekijät, mainitsen tässä niitä, jotka niitä mielestäni ovat. Kerron heidän elämästään, ja miten he päätyivät sarjakuvapiirtäjiksi, ja muuta sellaista, sekä että miksi he ovat niin monipuolisia mielestäni.

Mitä monipuolisuus on? Monipuolisuus on aika laaja käsite, eikä monipuolisuus tarkoita vain yhdenlaista asiaa. Monipuolisuutta voi olla tarinoiden erilaisuus, pituudet, niissä käytettävät hahmot, keksinnöt ja monet muutkin pikkuseikat. Monipuolisuutta on kaikki sarjoissa tapahtuva eri asioiden vaihtelu tarinoittain. Tekijöiden monipuolisuus voi olla myös heidän yksityiselämässään tapahtuvaa vaihtelua, kuten erityisen monet työpaikat elämänsä aikana.

Miksi monipuolisuutta tarvitaan? Lukijat kyllästyisivät nopeasti samanlaiseen piirrostyyliin ja juoneen. Siksi sitä tarvitaan. Esimerkiksi Carl Barks ja Don Rosa ovat aika monipuolisia piirtäjiä, ja ovatkin varmaankin suosituimmat piirtäjät Suomessa.

Monipuolisia piirtäjiä ja tarinoita on ollut Aku Ankan taivalen alusta asti. Jo esimerkiksi 1950-luvulla Carl Barks teki todella monipuolisia tarinoita. Strippejä, vitsisarjoja, kymmensivuisia, pitkiä seikkailuja...

Ja Carl Barkshan on yhdysvaltalainen sarjakuvapiirtäjä, joka syntyi 27. maaliskuuta 1901 Oregonissa. Hän joutui jättämään koulun kesken kaiken kesken, äitinsä kuoltua, ja tulla auttamaan perheen maatilan töissä. Hän lähti kuitenkin tilalta myöhemmin. Vuonna 1928 hän sai vihdoin haluamaansa työtä, kun eräs lehti otti mielellään Barksin pilakuvia sinne. Kului aikaa, ja vuonna 1935 Barks näki ilmoituksen, että Disneylle haetaan piirtäjiä. Hyvien piirrostensa vuoksi Barks sai töitä Disney Studion animaatio-osastolta, josta hänet myös omasta tahdostaan siirrettiin sarjakuvaosastolle, aivan 1940-luvun alussa. Ensimmäisen sarjakuvan Barks teki Jack Hannahin kanssa vuonna 1942, ja ensimmäinen kokonaan oma tarina syntyi vuotta myöhemmin.

Barksin kulta-aikaa sanotaan aikaa, joka oli 1940-luvun loppupuoliskolta 50-luvulle, koska silloin ilmestyivät Barksin tunnetuimmat ja ikimuistoisimmat tarinat, tuollaiset kaikenlaiset erityismaininnat, kuten ”Kulta-aika”, on osa monipuolisuutta mielestäni. 1966, jolloin hän jo lopettikin piirtämisen. Silloin syntyi ne unohtumattomat klassikot, jotka Barksista ovat parhaiten jääneet mieleen. Barks lopetti kansikuvien piirtämisen vuonna 1969, ja käsikirjoitusten tekemisenkin 1974. 1974 lähtien Barks alkoi maalata ankkatarinoihiinsa pohjautuvia öljyvärimaalauksia, joista nykyään maksetaan huimia hintoja. Barks on käynyt ulkomaillakin signeeraamassa kirjojaan, sekin on osa monipuolissuuta. Barks kävi tuolloin samalla, ainoalla ulkomaanreissulla koko ikänänsä, Suomessakin, vuuonna 1994, 94 vuotiaana ja kuolikin vuonna 2000 leukemiaan, 99-vuotiaana. Barks on monella tavalla monipuolinen piirtäjä. Hän on luonut paljon hahmoja, ja kehittänyt Ankkalinnaa. Barks loi monia tunnettuja hahmoja, kuten Hannu Hanhen, Hansun, Pelle Pelottoman ja Roope Ankan. Tuolla tavalla voin ainakin sanoa hänen olevan todella monipuolinen piirtäjä. Barkshan keksi myös Ankkalinnan. Hän käyttää aika monipuolisesti ankkahahmoja, ainakin niitä, mitkä siihen aikaan olivat jo Barksin tai jonkun muun piirtäjän toimesta luotu. Hän ei piirtänyt Mikki Hiirtä, kuin yhden ainoan kerran, sillä alalla hän taas ei kovinkaan monipuolinen ole. Barks oli silloin aikaansa edellä. Tuohon aikaan ei ollut paljoa muita tekijöitä, jotka tekivät tarinansa kokonaan itse, sillä monet ”joutuivat” ihan selvästi joko käsikirjoittajiksi tai piirtäjiksi. Barks ei ole tavallinen, enimmäkseen seikkailusarjoja piirtävä ja käsikirjoittava tekijä. Barksin taito, tehdä niin erilaisia tarinoita samoista hahmoista on harvinainen. Ja se vielä, että Barksin tarinat säilyivät lähes yhtä hyvälaatuisina koko hänen uransa, on todella harvinainen ja hieno juttu, vaikka 40-luvun loppua ja 50-lukua sanotaankin Barksin kulta-ajaksi. Vaikka hän on tehnyt paljon seikkailusarjoja, niiden juonet vaihtelevat todella paljon. Barks käyttää hahmoja ja erilaisia juonia todella taitavasti. Barks ei ole tavallinen, enimmäkseen seikkailusarjoja piirtävä ja käsikirjoittava tekijä. Barksin taito, tehdä niin erilaisia tarinoita samoista hahmoista on harvinainen. Ja se vielä, että Barksin tarinat säilyivät lähes yhtä hyvälaatuisina koko hänen uransa, on todella harvinainen ja hieno juttu, vaikka 40-luvun loppua ja 50-lukua sanotaankin Barksin kulta-ajaksi. Vaikka hän on tehnyt paljon seikkailusarjoja, niiden juonet vaihtelevat todella paljon. Barks käyttää hahmoja ja erilaisia juonia todella taitavasti. Myös se, että Barksin sekä käsikirjoitukset, että piirrokset olivat todella hyviä, tarinasta riippumatta.

Yhdysvalloista on tullut pitkään monipuolisia piirtäjiä, ja 60- ja 70-lukujen ehkäpä tunnetuin ”jenkki”-piirtäjä on Tony Strobl. Tonyn voi kyllä sanoa monipuoliseksi, onhan hän kuitenkin lukuisien eri hahmojen taitava piirtäjä. Tony Strobl syntyi 12.toukokuuta 1915 Clevelandissa, yhdysvalloissa.1930-luvulla hän opiskeli taidemaalausta samaan aikaan teräsmiehen luojien kanssa Cleveland School of Artissa, joka on sekin tavallaan monipuolisuutta. Ennen toista maailmansotaa Tony työskenteli Disneyn elokuvien, kuten esimerkiksi Pinoccion parissa ja sodan jälkeen hän alkoi työskennellä Western-kustantamolla. Hän siis on tehnyt sekä elokuvia, että ihan tavallisia sarjakuvia. Hän piirsi siellä Väiski Vemmelsäärtä, Putte Possua ja Repe Sorsaa, totta kai Disney-hahmojen lisäksi, ja eri sarjakuvien piirtäminen on myöskin monipuolisuutta. 1950-luvulla alettiin julkaista Donald Duck-lehteä, johon Tony piirsi sarjakuvia. Suurin osa sen sarjakuvista oli Tonyn piirtämiä, ja siksi hänellä oli aika suuri vastuu. Monipuolisuutta on sekin, että hänen tuotoksiaan julkaistaan monissa maissa, esimerkiksi myöskin Suomessa alkoi noihin aikoihin Tonyn tuotokset ”yleistyä”. 60- ja 70-luvulla Suomen Aku Ankassa oli joitakin vuosia, jolloin yli puolet vuoden Aku Ankka-lehden sivuista oli Tony Stroblin käsialaa. Tony ei ole sillä tavalla kovinkaan monipuolinen, että käsikirjoittaisi sarjansa itse. Tonyn sarjojen käsikirjoituksen hoiti usein Vic Lockman. Mutta kyllä Tonyltä monipuolisuutta löytyy, hän on nimittäin hyvä piirtämään todella montaa hahmoa. Tonyn tyyli on hieman yksityiskohdaton ja jäykkä, mutta kyllä hän taitaa kaikki hahmot Aku Ankasta Kapteeni Koukkuun. Tony piirsi aika pitkään Aku Ankkaa, ja monipuolisuutta löytyy muualtakin, hän on nimittäin eniten koskaan Aku Ankka-sivuja piirtänyt tekijä. Hän on ollut tekemässä elokuvia, piirtämässä sarjakuvia, ja esimerkiksi opiskellut taidekoulussa. Se on myös monipuolisuutta.

Sitten Giorgio Cavazzano, joka mielestäni on toiseksi monipuolisin Italialais-piirtäjä. Cavazzano syntyi Venetsiassa, 19. lokakuuta 1947. Hän aloitti jo neljätoista-vuotiaana ”sarjakuvahommat”, Romano Scarpan apulaisena. Vähitellen hän alkoi tussatakin Scarpan tarinoita, ja siinä 1970-luvun vaihteessa hän teki jo ensimmäisen kokonaan oman tarinansa, joka on suomennettu nimellä ”Hirveä Hikka”. Cavazzano on todella monipuolinen tarinoiden tekijä. Hän on nimittäin uransa aikana tussannut lukemattomia sivuja, suuren osan niistä Scarpan alaisuudessa työskentelyn aikana, piirtänyt todella monia sarjoja todella taidokkaasti monista hahmoista, ja käsikirjoittanutkin sekä Mikki-, että Aku-tarinoita todella menestyksellisesti ja monipuolisine juonineen. Mielestäni monipuolisuutta on sekin, että Cavazzano piirtää vieläkin, joskin hänen tyylinsä on muuttunut Scarpamaisesta tyylistä melkoisen erilaiseksi. Cavazzanon tarinoita voi lukea Suomessa muiden muassa Menetetyn muistin tapaus-kirjasta, jota hän oli signeeraamassakin vuonna 2007, Helsingin kirjamessuilla. Cavazzanon monipuolisuutta voi selittää monella tavalla. Cavazzano on piirtänyt kunnioitettavan hyviä sekä Mikki, että -Ankkatarinoita, jotka hän myöskin käsikirjoittaa usein itse. Sekä Ankka-, että Hiiri-universumin päähahmot ja sivuhahmot luonnistuvat Giorgiolta todella hienosti. Juonet vaihtelevat paljon, eivätkä ole mitään tasapaksua roskaa. Cavazzano on myös mielestäni hyvä piirtämään sekä pitkiä seikkailutarinoita, kuin myös 10-sivuisia Ankkalinnaan sijoittuvia sarjoja. Cavazzano on myös keksinyt uusia hahmoja. Tai no ei keksinyt, mutta muiden käsikirjoittajien ideasta keksinyt monelle hahmolle ulkonäön, esimerkkeinä Rankku Kanuuna, Prinsessa Reginella, Naistaikaviitta ja P.T. Cavazzano

Romano Scarpa on 27.syyskuuta.1927 Italian Venetsiassa syntynyt Aku Ankka-piirtäjä. Hän piti lapsena paljon Floyd Gottfredsonin Mikki Hiiri-sarjoista. Hän opiskeli Venetsian taidekoulussa, vaikka on myös arkkitehtuuria opiskellut. Hänellä oli oma animaatio-studionsakin 40- ja 50-lukujen taitteessa. Vuodesta 1956 lähtien Scarpa joutui lähes yksin huolehtimaan italialaisen Topolino-lehden sisällöstä, koska Floyd Gottfredsonin sarjoja ei enää riittänyt julkaistavaksi, se on mielestäni monipuolisuutta, koska ei moni ole joutunut lähes yksin julkaisemaan jotakin noin useasti ilmestyvää lehteä tai pitänyt omaa animaatiostudioaan jo 1940-luvulla. Hän on myös monipuolinen asuinpaikkansa suhteen, koska eläkevuotensa hän eleli Espanjassa, Malagassa, jossa hän kuoli kotonaan 23.maaliskuuta.2005. Romano Scarpa on kyllä todella monipuolinen piirtäjä. Hän on Giorgio Cavazzanon, oppipoikansa mukaan todella paljon sivuja piirtänyt ja käsikirjoittanut tekijä. Monipuolisuutta kuvaa se, että käsikirjoitussivuja hänellä on melkein 6000 ja piirrossivuja melkein 15000, jotka jaottuu melko tasaisesti Ankkauniversumin, Hiiriuniversumin, ja muidenkin hahmoistra kertoviin sarjoihin. Esimerkiksi Tony Stroblin tapaan, hän on todella monipuolinen hahmojen saralta, sillä hän on piirtänyt kymmeniä tunnettuja Disney-hahmoja aina Lumikista Roope-setään ja Veli Nallesta Mikki Hiireen. Romano Scarpa on myöskin keksinyt paljon hahmoja, joka monipuolisuudesta myöskin kertoo, tunnetuimmat niistä ovat ehkä Riitta Hanhi ja Kuuno Kaakkuri. Monipuolisuudesta ja elämäntyöstään sarjakuvien parissa Romano sai Luccan sarjakuvafestivaaleilla vielä arvostetun Yellow Kid-palkinnon.

Kun nyt jatketaan italialaisilla piirtäjillä ja käsikirjoittajilla, niin vuoroon kyllä tulee Massimo de Vita. Massimo syntyi vuoden 1941 alkupuolella. Massimo on sarjakuvasukua, hän nimittäin on Pier Lorenzo De Vitan, erään toisen Aku Ankka-piirtäjän poika. Hän aloitti piirrosuransa heti 60-luvun alussa, ja siitä asti on aktiivisesti sarjakuvaa piirtänyt. Mielestäni monipuolisuutta on myöskin se, että Massimon tyyli on muuttunut aikojen kuluessa, 70-luvun varsin Scarpamaisesta tyylistä hän on hiukan etääntynyt, ja nykyään tyyli on selkeämpi ja helpommin tunnistettava.Hän lopetti ainakin tältä erää ankkojen piirtämisen vuonna 2001. De Vitan monipuolisuutta voi selitellä monella tavalla, hän osaa piirtää mielestäni todella hyvin sekä Mikkejä, ja Ankkoja, ja häneltä onnistuu kaikenmoiset tarinat 10-sivuisista moniosaisiin tarinasarjoihin (Esimerkkinä Taikamiekka-tarinasarja).

Don Rosa syntyi 29.kesäkuuta. 1951, ja on koulutukseltaan rakennusinsinööri. Mielestäni se on monipuolisuutta, sillä monet piirtäjät tai käsikirjoittajat ovat ”koulutukseltaankin” sarjakuvapiirtäjiä. Don Rosa on Carl Barksin suuri fani, ja hän onkin piirtänyt myös jatko-osia Barksin klassikkotarinoille, ja ihan itse suunnittelemiensa tarinoiden lisäksi tekee Barksin tarinoiden kaltaisia jäljitelmiä. Rosa on aika monipuolinen tarinoidensas saralta, mutta hahmojen määrällä hän ei kauheasti voi ylpeillä. Hyvä kun viisitoista vakiohahmoa menee rikki, eikä Mikkiä hän ole ikinä mihinkään sarjaan piirtänyt (kansiin tosin on), vaikka hän ns. ”piilomikkejä” esimerkiksi elefantin jalkapohjiin välillä piirtääkin. On hän tosin yhden hahmon luonut, mestarivarkaan nimeltään ”Musta Ritari”. Monet pitävät Don Rosan piirroksista ja käsikirjoituksista. Käsikirjoituksista monet pitävät sen ansiosta/takia, koska Rosa sijoittaa usein tarinansa oikeassa elämässäkin olevaan paikkaan, ja monissa tarinoissa juonet perustuvat toteen, se on monipuolisuutta myös. Niin kuin myös se, että hänen piirroksensa jakavat mielipiteitä aika roimasti, sillä monet pitävät hänen perin tarkasta piirrosjäljestä, toiset taas pitävät sitä aivan liian tarkkana.

Marco Rota on mielestäni todella monipuolinen piirtäjä. Hän syntyi Milanossa 1942, ja sen mukaan häntä sanotaankin Milanon maestroksi. Jos tuollaisen ”arvonimen” on saanut, niin ei mikään ihan turhanpäivänen turjake voi olla. Marco Rotan monipuolisuudesta kertoo se, että hän osaa piirtää todella hienosti taustoja, ja asioita, jotka tapahtuvat ankkojen takana ja ympärillä. Marco Rota tunnetaan hänen piirtämistään hienoista taustanäkymistä, taitavista kuvakulmista ja erilaisten varjojen ja valojen hyvästä ja osaavasta käytöstä. Hän myös piirtää hienosti erilaisia taustahahmoja, varsinkin naispuolisia, mikä on todella monipuolinen asia. Rotan piirroksia sanotaan joissain määrin hieman repaleisiksi, mutta kyllä hänen piirrosjälkensä ainakin minun mielestäni muistuttaa italialaisita Aku Ankka- ja Hiiri-piirtäjistä eniten ankkamestari Carl Barksia. Marco Rota piirtää todella hyvin sekä Hiiri-, että Ankka-universumiin kohdistuvia tarinoita, ja se on osa monipuolisuutta. Rota on myös keksinyt yhden oman hahmon, Augustus Ankan, joka on menneeseen aikaan sijoittuva viikinkipäällikkö. Rotan monipuolisuudesta ja arvotuksesta kertoo myös se, että Suomessa on julkaistu hänen sarjojansa täynnä oleva kovakantinen ”Ankantekijät 4: Painajainen Paratiisitiellä”, josta on tehty myös nahkakantinen versio.

Marco Rota piirtää siis vieläkin, niin kuin myös minun mielestäni paras espanjalainen piirtäjä-käsikirjoittaja, Ferioli, joka on syntynyt Espanjassa vuonna 1959.

Ferioli on minun mielestäni oikea erilaisten sarjojen ihmemies. Hän osaa tehdä todella hyvin pitkiä tarinasarjoja (esim. 9-osainen Myyttien saari tai 4-osainen Shambor), jotka usein ovat fantasia-tyyyppisiä. Häneltä luonnistuvat myös Dekkarit, 10-sivuiset hupailut, ja pitkät seikkailutarinat. Hän on niitä piirtäjiä myös, keiltä luonnistuu sekä Hiiri-, että Ankka-unviersumit, Mikki ja Aku kaikkine sivuhahmoineen. Feriolin mahtavaan monipuolisuuteen kuuluu myös se, että piirtää aika paljon vähemmän tunnettuja hahmoja, kuten esim. Tohtori Staattista, ja välillä pistää Mikin ja Akun seikkailemaan samaan tarinaan, toisin kuin monet muut piirtäjät ikinä tekevät. Monipuoliseksi hänet tekee myös se, että hän sijoittaa tarinansa usein eri paikkoihin (esim. ensimmäisessä tarinassa Ankkalinnaan, toisessa jonnekin saarelle, kolmannessa rinnakkaisulottuvuuteen...).

Sitten on tietenkin ”akkarin” nykypäivän parhaisiin ja tuottosimpiin piirtäjiin kuuluva klassinen Vicar. Vicar (oikealta nimeltään Victor Jose Arriaganada Rios) on todella monipuolinen piirtäjä. Hän on niitä vähän jokaisen tarinatyypin omaavia tekijöitä. Häneltä luonnistuvat hyvin yksi-sivuiset strippisarjakuvat, pitkät seikkailut ja kymmensivuiset hupailut. Vicarillekin on tyypillistä se, että hän sijoittaa tarinansa eri paikkoihin, kuten Ferioli. Monissa Vicarin tarinoissa Aku joutuu/pääsee jonnekin etelään ja joutuukin kommelluksiin. Vicar osaa piirtää kattavan valikoiman eri hahmoja. Hän tykkää piirtää eniten ankkahahmoja, mutta on myös Mikkiä sivuhahmoineen pariin kertaan piirtänyt. Monipuolisuutta hänestä löytyy sekin, että Vicar syntyi Chilessä, muutti Espanjaan vuonna 1966, ja muutti vuonna 1975 takaisin Chileen, eli matkailevaa tyyppiä hän on. Ja sekin, että vaikka Vicar on monipuolinen ja tuottelias piirtäjä, on hän kuitenkin saanut kehuja piirroksistaan. Vicar tunnetaankin paremmin piirtäjänä, kuin käsikirjoittajana, johtuen siitä, että ei Vicar ole tehnyt kuin muutaman käsikirjoituksen.

Kari Korhonen, joka syntyi Espoossa vuonna 1973, on myös todella monipuolinen piirtäjä. Hän on jo uransa alusta lähtien saanut myönteistä palautetta ankkasarjoistaan. Korhosenkin monipuolisuus ilmenee parhaiten siitä, että miten paljon hahmoja hän käyttää. Tunnetuimpien Ankkahahmojen lisäksi Korhonen on piirtänyt joitain Mikki-strippejä, joiden määrästä ei tosin Korhosta voi kiittää, sekä muutaman kansikuvan. Korhonen on myös hahmojen monipuolisuuden lisäksi piirtänyt varsin hyvin 10-30-sivuisia tarinoita, joissa monessa on jonkin näköinen seikkailu. Ja vielä hahmoista, Korhonen on piirtänyt Ankka-sarjakuvien lisäksi myös esim. Nalle Puhia, ja Väiski Vemmelsäärtä, eli aktiivisuutta löytyy tuoltakin suunnalta. Korhonen myös kuuluu siihen harvaan monipoliseen sakkiin, jotka useimmiten sekä piirtää, että käsikirjoittaa tarinansa itse kokonaan, joita voi lukea vaikkapa Naurettavat Naapurit-kirjasta (2006).

Sitten on hollantilainen mestaripiirtäjä Daan Jippes. Jippes on saanut kunnian piirtää vanhoja Carl Barksin Sudenpennut-käsikirjoituksia, mikä on kyllä monipuolisuutta ja suuri kunnia. Jippes on monipuolinen hahmojenkin saralta. Hän osaa piirtää todella hyvin sekä Ankkoja, että Hiiriä, ja myöskin muita hahmoja kuten Sepe Sutta ja Pikku Hukkaa. Jippes käsikirjoittaa myös jotkin tarinansa, joka on monipuolisuutta, vaikka hän on pääasiassa piirtäjä. Daanilla on todella hieno taito, nimittäin hän osaa jäljitellä todella tarkasti eri piirtäjien piirrostyyliä, esimerkiksi Barksin käsikirjoittamat Sudenpentutarinat hän on piirtänyt todella Barksmaisesti. Jippes on käynyt Suomessakin, nimmarimassa Ankantekijät 10-kirjaa, eli ”signeeraamisenkin” osalta hän on monipuolinen.

Myös esimerkiksi Guido Martina on todella monipuolinen. Jatkuu...

Lainaus käyttäjältä: KarhulaDelicated to Unca Carl from Keno
Ettei nyt kuitenkin olisi ''Dedicated to Unca Carl from Keno. Yhden kirjaimen virhe, oli ihan pakko korjata. ;)

Spoileri (klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Monipuolisimmat ankka- ja hiiritaiteilijat

Sanan monipuolisuus voi ankkasarjakuvissa ymmärtää monen monituisella tavalla. Se, että jokin tietty piirtäjä tai käsikirjoittaja on monipuolinen, ei välttämättä tarkoita sitä, että kyseinen taiteilija olisi erikoistunut sekä ankkatarinoihin ja hiiritarinoihin. Edellämainittu piirre on vain yksi tapa osoittaa monipuolisuutta ankkataiteilijana. Toinen tapa (monista) on se, että taiteilija kykenee tekemään rakenteeltaan vaihtelevia sarjoja. Selkeästi sanottuna siis yksisivuisia vitsisarjoja, hupaisia kymmensivuisia ja hyytävän jännittäviä ja mielenkiintoisia jatkokertomuksia, joissa sivuja saattaa olla päälle kolmenkymmenen. Tätä monipuolisuustyyppiä edustanee parhaiten jo edesmennyt yhdysvaltalaispiirtäjä Carl Barks, joka teki menestyksekkään uransa aikana suuren määrän ankkasarjakuvia, joihin mahtuu niin yksisivuisia, kymmensivuisia, kuin jatkokertomuksiakin. Kaikki laadukkaita. Tähän ei ole kukaan muu sarjakuvataiteilija pystynyt ja tuskin tulee koskaan pystymäänkään. Perehdyn tarkemmin Barksin uraan, sarjakuviin ja monipuolisuuteen myöhemmin tämän viestini kuluessa.

On myös useita muita tapoja tehdä itsensä monipuoliseksi taiteilijaksi. Yksi on se, että hallitsee todella monen ankka- ja hiirihahmon taidokkaasti. Loistavana esimerkkinä mainittakoon italialaismaestro Giorgio Cavazzano. Mieheltä luonnistuvat yhtä taidokkaasti niin ankat kuin hiiretkin, ja molempien universumien sivuhahmotkin ovat erinomaisesti kuosissa. Itselleni ei tule henkilökohtaisesti mieleen ketään muuta yhtä monipuolistaa tekijää nimenomaan tällä osa-alueella.

Legendaksikin kutsuttu Carl Barks syntyi 27. maaliskuuta, vuonna 1901, Oregonissa, Yhdysvalloissa. Barks on niin käsittämättömän monipuolinen, ettei kukaan muu koko Aku Ankan historiassa ole pystynyt vastaamaan Barksin monipuolisuuteen. Jo mainittu Carl Barksin kyky tehdä monia, rakenteeltaan täysin erityyppisiä sarjoja, on vain yksi esimerkki Barksin monipuolisuudesta. Ehkäpä kaikkein ilmeisin ja näkyvin piirre Barksin monipuolisuudessa on se, että mies on luonut yksin melkeinpä koko Ankkalinnan. Sellaisen erittäin tärkeät hahmot kuin Roope Ankan (ensiesintyminen 1947), Milla Magian (ensiesiintyminen 1961), Karhukoplan (ensiesiintyminen1951), Kroisos Pennosen (ensiesiintyminen 1961) Teppo Tulpun (ensiesiintyminen1943), Hannu Hanhen (ensiesiintyminen1948), Pelle Pelottoman (ensiesiintyminen 1952) ja Kulta-Into Piin (ensiesiintyminen1956). Luetteloa voisi jatkaa vielä pitkään, mutta uskon, että jo tuollainen listaus riittää vakuuttamaan jokaisen Carl Barksin monipuolisuudesta. Kaiken lisäksi Barksin sanotaan antaneen Akulle "sielun". Ankkamestari siis rukkasi Akua parempaan suuntaan, ja kehitti Walt Disneyn luomaa hahmoa melkoisesti.

Carl Barksin parhaat sarjakuvat ajoittuivat lähinnä 1950-luvulle ja 1940-luvun lopulle, jolloin syntyivät sellaiset huipputarinat kuin Vanhan linnan salaisuus (The Old castle's secret), Kulmikkaat munat (Lost in the Andes) ja Kultainen kypärä (The Golden helmet). Nämä ja monet muut tarinat ovat jääneet lähtemättömästi Aku Ankan historiaan, ja näiden lisäksi Barks on luonut satoja muita, loistavia sarjoja. Se jos mikä kertoo Barksin monipuolisuudesta erityyppisten tarinoiden laatijana. Tämä kyky tekee taiteilijan sarjoista automaattisesti vaihtelevampia, mikä taas tekee kaikista tarinoista omalla tavallaan mielenkiintoisia. Juuri näiden syiden vuoksi 1940-luvun loppua ja 1950-lukua kutsutaankin Carl Barksin "kulta-ajaksi".

Lopetettuaan käsittämättömän menestyksekkään sarjakuvauransa Carl Barks alkoi taiteilla uskomattoman hienoja ja taiteellisia öljyvärimaalauksia ankkoihin liittyen. Usein maalaus liittyi keskeisesti johonkin ankkamestarin tarinaan, mikä teki maalauksista hyvin mielenkiintoisia. Aivan aluksi Barks myi taulujaan käsittämättömään 150 dollarin hintaan, mutta nykyisin maalauksista joutuu pulittamaan jo varsin suolaisen hinnan. Parhaimmillaan 150 000 dollaria.

Barksin huikeasta monipuolisuudesta kertoo myös se, että hän on luonut useita erilaisia tarinan perusideoita, joita nykypiirtäjätkin noudattavat. Jotkin tarinat menevät hyvinkin pitkälti saman kaavan mukaan, mutta pienet yksityiskohdat tekevät niistä kuitenkin niin erilaisia. Barksin ansiosta nykypiirtäjiltä eivät lopu ideat kesken, vaan niitä on mahdollista muokata Barksin laatimista perussäänöistä. Muutamia esittelen seuraavaksi.

Ilmeisin ja kenties kaikkein käytetyin tarinaelementti on se, että Roope, Aku ja ankanpojat metsästävät jotakin aarteentapaista asiaa. Usein nimenomaan kaukomailla tai muissa erityisissä paikoissa. Tältä pohjalta Barks on luonut monia unohtumattomia seikkailusarjoja, joista päällimmäisenä mieleen tulevat Kultainen kypärä (The Golden helmet) ja Vanhan linnan salaisuus (The Old castles secret), kenties siitä syystä, että molemmat edellämainitut Barks-klassikot lukeutuvat ehdottomiin lempitarinoihini mukaan luettuna kaikentyyppiset ankka- ja hiiritarinat. Yhdysvaltalaispiirtäjä Don Rosaa on useasti kutsuttu Carl Barksin "manttelinperijäksi", eivätkä kehut suinkaan ole tuulesta temmattuja. Rosa on jatkanut Barksin loisteliasta tarinapohjaa tehden itse ankkamestarin veroisia, huikeita seikkailusarjoja.

Toinen selkeä tarinaelementti on niin useasti käytetty "Milla Magia yrittää anastaa Roopen ensilantin". Barks teki tätä peruselementtiä kayttäen erittäin laadukkaita Milla Magia -tarinoita, ja Don Rosa on jälleen kerran onnistunut työstämään Barksin veroisia Milla -taroinoita, kuten Paino-ongelmia ja Unohda koko juttu.

Kolmantena mainittakoon sellainen piirre, kuin Akun ja hänen naapurinsa Teppo Tulpun kärhämät. Myös tästä ovat nykypiirtäjät taiteilleet monen monituisia erilaisia tarinoita, joissa on kuitenkin sama, Carl Barksin kehittelemä perusidea. Se jos mikä on monipuolista, kun piirtäjä kykenee vaikuttamaan kuoltuaankin nykysarjojen sisältöön.

Akun ammattiongelmat ovat myös Carl Barksin kehittelemiä. Ne tarinat siis, joissa Aku kokeilee uusia ammatteja, mutta yritykset päättyvät usein jonkinasteiseen katastrofiin ja Aku pakenee sillin tällöin Timbuktun suuntaan. Tätäkin tarinapohjaa on käytetty todella monissa sarjoissa, joista tulee parhaiten mieleen Vicarin tarinat.

Roopen ainainen kamppailu maailman rikkaimman ankan herrudesta on niin ikään Carl Barksin aikaansaannosta. Kun alkaa ajattelemaan, kuinka monipuolinen Barks oli, huomaa, että melkein kaikki nykytarinat ovat jollain lailla Carl Barksin pohjustamia. Roopen taistelu rikkaudesta miljardöörejä Kulta-Into Piitä ja Kroisos Pennosta vastaan on niin ikään todella käytetty, mutta silti loistava tarinapohja.

Ankkamestari Carl Barks menehtyi kotonaan Oregonissa 25. elokuuta, vuonna 2000 leukemiaan.

Seuraavaksi esittelyvuoroon tulee italialainen ankkataiteilija Giorgio Cavazzano huikean monipuolisuutensa vuoksi. Cavazzano syntyi 19. lokakuuta, vuonna 1947 Venetsiassa, Italiassa. Hieman ennen Roope Ankan keksimistä siis! Scarpa aloitti Disney- taiteilijanuransa jo 14-vuotiaana toisen italialaisen ankkataiteilijan, Romano Scarpan tussaajana. Sekin kertoo omalla tavallaan Cavazzanon huikeasta monipuolisuudesta. Carl Barksin tapaan myös Cavazzano on luonut ankkamaailmaan uusia hahmoja, kuten Rankku Kanuunan ja Viitattaren. Olenkin jo maininnut, että kyky luomaan uusia hahmoja kertoo mielestäni myös eräänlaisesta monipuolisuudesta.

Varsinainen syy, miksi esittelen tässä monipuolisuus-viestissäni juuri Giorgio Cavazzanon, on se, että kyseinen Disney-taiteilija hallitsee kenties parhaiten koko ankkahistoriassa sekä ankat että hiiret sivuhahmoineen heti Romano Scarpan jälkeen (jonka esittelyvuoro tulee myös myöhemmin saman syyn vuoksi). Cavazzanon loistokyky piirtää kymmeniä ja satoja hahmoja mestarillisen taidokkaasi on ainutlaatuista varsinkin nykypäivänä. Miehen ura jatkuu siis edelleen menestyksekkäänä. Hyvä niin. Cavazzanon Ankantekijät 8-kirja nimeltään Menetetyn muistin tapaus sisälsi ankkamaestron unohtumattomia laatutarinoita. Mukana oli taidonnäytteitä niin scarpamaiselta 1970-luvulta, kuin nykypäivältäkin. Cavazzano on päässyt irti scarpamaisuudesta ja useat nykyitalialaispiirtäjät pitävätkin miestä esikuvanaan. Kyseessä on siis huikean monipuolinen akka- ja hiiripiirtäjä.

Seuraavaksi esittelen yhden Aku Ankan historian tuotteliammista, laadukkaimmista ja monipuolisimmista piirtäjistä. Nimittäin italialaisen Romano Scarpan. Scarpa syntyi 27. syyskuuta, vuonna 1927 Venetsiassa, Italiassa. Päällimmäinen syy, miksi esittelen Scarpan, on hänen monipuolisuutensa sekä ankkataiteilijana, että hiiritaiteilijana. Kaiken kukkuraksi Scarpa käsikirjoitti itse suuren osan tarinoistaan. Silloin kun hän ei itse laatinut käsikirjoitusta, hän työskenteli usein Guido Martinan Fabio Michelinin kanssa. Myös lukuisten hahmojen luonti on osasyynä Scarpan suuren suureen monipuolisuuteen. Muun muassa sellaiset hahmot kuin Riitta Hanhi, Kuuno Kaakkuri, Atomiinus ja Into Ankka ovat Romano Scarpan keksintöä. Samalla kaksi erilaista tarinaelementtiä:

1. Riitta Hahi yrittää tehdä vaikutuksen Roopeen, mutta Roope välttelee tätä.

2. Riita Hanhi ja Kuuno Kaakkuri ja Roope kilpailevat keskenään erilaisissa liiketoimissa.

Nämä molemmat edellämainitut tarinaelementit ovat suomalaisille tuttuja varsinkin italialaispiirtäjien taiteilimina Aku Ankan taskukirjoista.

Romano Scarpa on saanut kunnianosoituksena muun muassa arvostetun Yellow Kid -palkinnon elämäntyöstään sarjakuvien parissa Luccan sarjakuvafestivaaleilla vuonna 1990.

Italialaispiirtäjä Roman Scarpa menehtyi 23. huhtikuuta, vuonna 2005 Málagassa, Espanjassa.

Myös lempipiirtäjäni Don Rosa ansaitsee maininnan tässä monipuolisuus-viestissäni.

Don Rosa syntyi 29. kesäkuuta, vuonna 1951 Kentuckyssä, Yhdysvalloissa. Rosan sukujuuret ovat myös Italiassa. Mielestäni Rosan tekee monipuoliseksi erilaiset viittaukset, piilovitsit ja erittäin monipuoliset ja omaperäiset käsikirjoitukset. Usein Rosan tarinoissa Roope, Aku ja ankanpojat matkustavat todella useisiin valtioihin ja maanosiin. Ovatpa Roope ja kumppanit pistäytyneet myöskin Suomessa Rosan tarinassa Sammon salaisuus (1999). Toinen ilmeinen seikka on tarinoiden vaihteleva rakenne. Rosa taitaa erittäin taidokkaasti niin jatkokertomukset kuin kymmensivuisetkin. Ja kaiken huipuksi Rosa käsikirjoitti itse lähes kaikki tarinansa. Myös jo mainitut piilovitsit ja viittaukset tekevät Rosan tarinoista erittäin monipuolisia.

César Ferioli on myös erittäin monipuolinen piirtäjä. Hän hallitsee loisteliaasti niin ankat kuin hiiretkin, mihin pystyvät todella harvat nykypiirtäjät. Ferioli syntyi Espanjassa vuonna 1959 ja miehen ankka- (ja hiiri-) ura jatkuu edelleen menestyksekkäänä. Eräänlaisena taidonnäytteenä César Ferioli valittiin Neljä mestaria -kirjaan yhdessä Kari Korhosen, Wanda Gattinon ja Paco Rodriquesin kanssa, jotka kaikki edustavat nykypiirtäjien kärkikaartia.

Myös suomalaisväriä on edustettuna tässä viestissä suomalaispiirtäjä Kari Korhosen muodossa.

Kari Korhonen syntyi 8. lokakuuta, vuonna 1973 Espoossa, Suomessa. Monipuoliseksi tämän taiteilijan tekevät useatkin suhteellisen ilmeiset seikat. Yksi on se, että mies on tehnyt lukuisten ankkatarinoiden lisäksi viisi yksisivuista Mikki Hiiri -aiheista sarjakuvaa. Toinen seikka on se, että Korhonen on tehnyt kuvituksi muihinkin sarjakuviin liittyen kuin Aku Ankkaan. Korhosen kynänjälkeä on vuosien varrella nähty muun muassa Nalle Puhissa, MaDissä, Väiski Vemmelsääressä ja näiden lisäksi Korhonen on tehnyt muutamia kuvituksia erilaisiin lastenkirjoihin. Voidaan siis sanoa, että Korhonen on erittäin monipuolinen piirtäjä, jonka parhaat piirrosvuodet ovat vasta edessä.

Kun puhutaan monipuolisista piirtäjistä, on käytännössä mahdotonta sivuuttaa italialaispiirtäjä Massimo De Vitaa.

Massimo De Vita syntyi 29. toukokuuta, vuonna 1941 Italiassa, ja lukeutuu monipuolisten piirtäjien ehdottomaan kärkikaartiin. Syynä pääasiallisesti erikoistuneisuus sekä ankka-, että hiirisarjoihinkin. Vaikka De Vita ei enää käytännössä ankkoja taiteilekaan (vaan hiiriä, joita näkee usein etenkin Aku Ankan taskukirjoissa), hän on jäänyt mieleeni pääosin 1970-luvun ja 1980-luvun ankkasarjoista. 1970-luvulla De Vitalta ilmestyi monia loisteliaita Taikaaviitta-tarinoita, joita näkee ainakin vanhemmissa Aku Ankan taskukirjoissa, sekä Taskarin teemanumerossa kaksoiselämää. Näitä tarinoita käsikirjoitti lähes poikkeuksetta De Vitan maanmies Guido Martina. 1970-luvulla De Vitalla oli erittäin scarpamainen tyyli, kun taas 1980-luvulle tultaessa De Vitan tyyli oli muuttunu cavazzanomaiseksi, jolla taas 1970-luvulla piirrostyyli muistutti Romano Scarpan vastaavaa. Tällä tavalla nämä tuotteliaat, monipuoliset ja taidokkaat italialaismaestrot ovat eräänlaisesti sidoksissa toisiinsa. Massimo De Vitan isä, Pier Lorenzo De Vita oli poikansa tavoin myös Diseney -sarjakuvataiteilija. Hänen poikansa on kuitenkin suurelle yleisölle huomattavasti tunnetumpi sarjakuvataiteilija.

(Jatkuu...)

Spoileri (klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Monipuolisimmat ankka/hiiritekijät

Monipuolisuus ei välttämättä aina tarkoita sitä, että on piirtänyt tai käsikirjoittanut kummankin maailman (ankka ja hiiri) hahmoja. Monipuolisuus voi myös olla sitä, että on tehnyt muutakin sarjakuvaa, kuin Disneytä urallaan, tai keksinyt useita hahmoja ja tullut ”legendaksi”, kuten Carl Barks. Monipuolisuus ei myöskään tarkoita sitä, että käyttää tarinassa esimerkiksi Hessua, Taikaviittaa ja avaruusankka P.T:tä. Käsikirjoittajissa monipuolisuus tarkoittaa usein erilaisia juonikuvioita, vitsisarjoja tai strippejä. Piirtäjillä monipuolisuus taas tarkoittaa useinmiten mainitsemiani asioita, eli käyttää kummankin maailman hahmoja ja on keksinyt monia erilaisia hahmoja.

Carl Barks syntyi vuonna 1901, Yhdysvalloissa. Eläessään suurin osa koko ankkakansasta piti tätä kaikkien aikojen parhaimpana käsikirjoittajana ja piirtäjä. Niin on myös nykyisin, mutta monet ovat kallistuneet myös Barksin ”kruununperijän, Don Rosan (s.1951) puoleen.
Barks loi uransa aikana useita hahmoja, kuten Milla Magian (”Midaan kosketus”, 1961), Akun naapurin Teppo Tulpun (”Hyvien tekojen päivä”, 1943), Karhukoplan (”Ankkalinnan pamaus, 1951), Roopen vihollisen Kroisos Pennosen (Ihmebentsiini, 1961) ja Neiti Näpsän (Midaan kosketus, 1961) sekä useita paikkoja, kuten Ankkalinnan ja Peikonhammas-vuoren (”Peikonhammas”, 1953) unohtamatta Rahasäiliötä (Roope-sedän uusi rahasäiliö, 1951). Vaikka Barks ei suinkaan keksinyt Aku Ankkaa, tämä antoi sille uusia näkökulmia ja kehitti sitä positiivisempaan suuntaan.
Ensimmäisen Aku Ankka-sarjakuvan hän teki vuonna 1942, kun hän työskenteli Jack Hannahin kanssa valmiiksi tarinan ”Pluto pelastaa laivan”. Ensimmäinen ankka-tarina kuitenkin on nimeltään ”Ryytimaa” (1943). Kun Barksin piirrostyyli ja käsikirjoitukset paranivat 1940-luvun puolivälillä, hän käsikirjoitti ja piirsi tarinat ”Joulu Karhuvuorella” (Roopen ensiesiintyminen) ja legendaarinen ”Koralliluolan kummitus”.
Kun 1940-luku vaihtui 1950-luvuksi alkoi todellinen Barksin kulta-aika. Niinä aikoina julkaistiin sarjakuvalehdissä mm. tarinat ”Vanhan linnan salaisuus”, ”Takaisin Klondikeen” ja ”Aku Ankka pelastaa Tyhjälän joulun”.

Elämänsä aikana Barksilla oli yhteensä kolme vaimoa, joista kahden ensimmäisen kanssa hän erosi. Ensimmäistä kertaa hän meni naimisiin 20-vuotiaana Pertle Turnerin kanssa. He saivat kaksi lasta, Peggyn ja Dorothyn. Jatkuvan riitelyn jälkeen avioliitto päättyi eroon 1930-luvun alussa. Barksin toinen vaimo taas, Clara Blake, oli aluksi onnistuneempi. Nainen nimittäin auttoi Barksia tarinoiden tussaamisessa, mutta pian Clara alkoi kuitenkin ryyppäämään. Hän sai useita raivokohtauksia ja tuhosin Barksin luonnoksia. Erään raivokohtauksen jälkeen Barks pakeni motelliin, jossa hänen kerrotaan piirtäneen kaikkien aikojen ensimmäinen Roope (Mac)Ankka. Kolmannen liiton Barks taas sitoi Margaret Williamsiin, vuonna 1954. Nainen tunnettiin myös taitelijanimellä Garé Barks.

Carl Barksin nimi oli anonyymi aina vuoteen 1957 saakka.
Hänen viimeiset sarjansa, Hevostellen halki historian ja Somewhere in nowhere (ei julkaistu vielä Suomessa) piirsivät William van Horn ja Pat Block.

Sen jälkeen, kun Barks oli lopettanut piirtämisen (1966) ja käsikirjoittamisen (1974) hän alkoi piirtämään ankka-aiheisia tauluja, vuonna 1971, joista jotkut ovat nykyisin jo useiden satojen tuhansien dollareiden arvoisia. Barks sai maalata ankkoja kuitenkin vain 5 vuotta, jonka jälkeen lupa katkesi. Herra ei kuitenkaan joutunut odottamaan kauan päästäkseen taas Disney-ankkojen maalaamista tekemään, sillä jo 1980-luvun alkupuolella yhtiö myönsi jälleen luvan Barksille.

Ensimmäistä kertaa Barks lähti ulkomaanmatkalle vuonna 1994, jolloin hän oli jo kiitettävässä 93-vuoden iässä. Tällä reissulla hän käväisi myös Suomessa ja joutui poistumaan takaoven kautta suuren ihailijalauman vuoksi.
Barks kuoli vuonna 2000 leukemiaan. Hän oli ehtinyt jo täyttää 99-vuotta.

Vaikka Carl Barks ei ollut maailmoja katsoen kovin monipuolinen, sillä hänen ainoaksi Mikki-tarinakseen jäi tarina ”Punaisen hatun arvoitus”, hän loi uransa aikana useita hahmoja ja Ankkalinnan ja siksi häntä pidetään ”legendana”.

Jos Barks olisi tehnyt vain yhden Milla-tarinan saattaisi olla, että yhä nykyisinkin hän vain yrittäisi neuvotella Roopen ensilantista, mutta onneksi Milla alkoi jahdata ensilanttia aivan eri tavalla ja, kun Millaa alettiin pitämään vielä noitana yksi elementti oli lyöty lukkoon.

Suomen oma ankkapiirtäjä sekä käsikirjoittaja, Kari Korhonen, taas kuuluu myös monipuolisiin piirtäjiin. Vaikka hän yleensä piirtääkin ankka-tarinoita, on hän piirtänyt joitakin kertoja paria hiiripuolen hahmoakin. Näistä esimerkkinä mainittakoon hänen viisi 1-sivuista Mikki-tarinaansa. Monipuolisuutta kuvastaa myös se, että Korhonen piirtää myös Nalle Puhia, MaDiä ja Väiski Vellesäärtä, unohtamatta Punaniskaa. Tämän lisäksi Korhonen on myös kuvittanut kolme satukirjaa.

Korhonen syntyi vuonna 1973, Espoossa. Vuonna 2006, hänen nimensä pääsi Ankantekijät kirjasarjaan, kun kuudes kirja ilmestyi nimellä ”Naurettavat naapurit”. Korhosen nimi pääsi mukaan myös albumiin Neljä mestaria.
Korhonen piirtää tavallisen Aku Ankan lisäksi myös Pikku-Akua, joihin hän useasti ja myös käsikirjoittaa juonen itse. Joskus Korhosen Pikku-Aku tarinoiden piirtämisessä nähdään myös Estebania ja Massarolia.
Kari Korhonen on tullut tunnetuksi täällä Suomessa hänen suomalaisuudestaan ja siitä, että hän käsikirjoittaa ja piirtää tarinansa usein yksin.

Italialainen maestro, Giorgio Cavazzano kuuluu italialaispiirtäjien parhaimmistoon. Myös Cavazzano on saanut nimensä Ankantekijät sarjaan, kun lokakuussa 2007 kahdeksas osa sarjaan ilmestyi nimellä ”Menetetyn muistin tapaus”. Cavazzano kävi juhlistamassa kirjan julkaisemista täällä Suomessa. Cavazzanolta on julkaistu Suomessa myös kirja nimeltä ”Dragonlords”-tarinasarja. Sen kovakantinen painos ilmestyi kauppojen hyllyille jo vuonna 2004, mutta pehmeäkantinen painos saapui vasta tänä vuonna. Kyseisen tarinan on käsikirjoittanut Byron Erickson (s.1951).
Monipuolisuuden Cavazzanoon tuo se, että hän piirtää sekä hiiri, että ankka-tarinoita ja molemmilla puolilla hän on hyvin suosittu. Cavazzano on myös luonut joitakin hahmoja, kuten Viitatar (Guido Martina), avaruusankka P.T (Carlo Chendi), Prinsessa Reginella (Rodolfo Cimino) ja yksityisetsivä Rankku Kanuuna (Carlo Chendi).

Giorgio Cavazzano syntyi vuonna 1947, Venetsiassa. Hän aloitti uransa jo 14-vuotiaana, kun hän alkoi tussaamaan myös italialaisen Romano Scarpan tarinoita. Tätä ennen hän oli kuitenkin jo tussannut Luciano Capitanion tarinoita, joka oli myös hänen serkkunsa. Kyseinen herra oli ollut myös Disney-piirtäjä. Ensimmäinen Cavazzanon ankka-tarina julkaistiin täällä Suomessa kuitenkin vasta vuonna 1979, Roope-sedässä, kantaen nimeä ”Hirveä hikka”.

Italialaisista puheen ollen on syytä muistaa myös Romano Scarpa (syntynyt vuonna 1927). Scarpa oli aikoinaan koko Italian johtava sarjakuvapiirtäjä. Scarpalla oli aikoinaan oma animaatiostudio, joka kuitenkin lopetettiin 1950-luvulla. Kun 1950-luvulla Gottfredsonin julkaisemattomat tarinat loppuivat Topolino-lehdessä, joutui Scarpa työn touhuun. Vaikka hänen olikin varmasti tarkoitus tehdä Mikki-tarinoita hän piirsi ja käsikirjoitti myös joitakin tunnettuja ankka-tarinoita, kuten ”Lentävä Skotlantilainen”, ”Ravut punaviinissä” sekä ”Ruotsalaiset tulitikut”. Viimeisen sarjan on kuitenkin käsikirjoittanut Guido Martina.
Myös hiiripuolella Scarpa piirsi ja käsikirjoittikin joitakin ikimuistoisia Mikki-tarinoita ja dekkareita kuten ”Kalin kynsi”, joka sai kyseisen nimen Scarpa-erikoisnumeroon, joka julkaistiin Suomessa 1990-luvun lopulla. Scarpa myös piirsi Guido Martinan käsikirjoittaman toiminta dekkarin ”Mustan aaveen arvoitus”, jossa Mustakaapu teki paluunsa, vaikka oikea sarjakuvaan paluuna pidetään yhdysvaltaisen Paul Murryn piirtämää sarjaa, joka ilmestyi vasta vuonna 1969.

Uransa eri vaiheissa Scarpa koki myös eri tussaajia, kuten Luciano Gatton (1956-1958), Rodolfo Ciminon (1959-1962) ja Giorgio Cavazzano (1961-1971). Kaikista kolmesta tussaajasta Cavazzano oli Scarpalla kaikista kauimmin, johon voi vaikuttaa hänen silloinen nuori ikänsä.

Kuten monille tunnetuille ja monipuolisille ankka- ja hiirikäsikirjoittajille ja piirtäjille, myös Scarpa on saanut nimensä Ankantekijät kirjasarjaan, kun ”Lentävä Skotlantilainen”-kirja ilmestyi vuonna 2003, eli Scarpan viimeisinä elinvuosina.

Myös Scarpa on luonut useita hahmoja, joista osa on hyvin suosittuja Italiassa. Esimerkiksi Riitta Hanhi, Kuuno Kaakkuri, Atomiinus sekä Akun neljäs serkku, Into, ovat Scarpan luomuksia.

Vuonna 1990 Scarpa sai hyvin arvostetun Yellow Kid-palkinnon. Herra kuoli vuonna 2005.

Myös italialainen Massimo De Vita osaa piirtää niin hiirimaailman hahmoja, kuin ankkamaailmankin hahmoja. De Vita syntyi vuonna 1941, ja hänen ensimmäinen tarinansa, ”Roope-setä näkee kaiken” julkaistiin jo vuonna 1963. De Vita on myös piirtänyt neljäosaisen Taikamiekka-sarjan.

Massimo De Vitan tyyli on ollut hänen uransa aikana usein samanmoinen kuin jonkun hänen kollegansa. Esimerkiksi 1970-luvulla hänen tyylinsä oli hyvin lähellä Romano Scarpaa ja 1980-luvulla hänen piirroksensa alkoivat muistuttaa Giorgio Cavazzanoa. Jälkimmäiseksi mainitulla vuosikymmenellä De Vita piirsi monia Indiana Hopo-tarinoita ja 1970-1980 luvun taitteessa paljon Taikaviitta-tarinoita.

De Vita on myös melko tunnetun italialaisen Disney-piirtäjän, Pier Lorenzo De Vitan poika.

Espanjalainen piirtäjä Cesar Ferioli hallitsee niin ankat kuin hiiretkin. Hän on piirtänyt myös useita tarinasarjoja, kuten neljäosaisen Shanborin ja Myyttisen saaren. Hän oli myös mukana Millenium-sarjassa. Ferioli on syntynyt vuonna 1959. Nykyisin Ferioli kuuluu Aku Ankka-piirtäjien, unohtamatta hiiriäkään, kärkikaartia, josta osoituksena on mm. viime vuonna julkaistu Neljä mestaria-kirja, jonka yhdeksi tekijäksi Ferioli pääsi. Hän oli muiden kolmen piirtäjän tavoin myös itse Suomessa, Tampere kuplii-tapahtumassa.

Omasta mielestäni Feriolin tyyli sopii hitusen paremmin hiiri-tarinoihin, kuin ankkatarinoihin, sillä ankat ovat hieman liian jäykähköjä, vaikka aina joissakin ruuduissa saattaa herralta nähdä myös hitusen lennokkuutta. Mikki-tarinoissa Ferioli kuitenkin useimmiten on parhaimmillaan, Shanborn on oiva esimerkki siitä. Ferioli siis taitaa molempien maailmojen hahmot.

Yhdysvaltalainen ”ankkamestari”, Don Rosa on syntynyt vuonna 1951. Vaikka hän ei ole piirroksilta monipuolinen, hän käyttää käsikirjoituksissaan erilaisia juonia. Monet saattavat olla aarteenetsintä juonia, mutta mukaan mahtuu myös hulvattomia 10-sivuisia sekä erilaisia kertomuksia vuosien takaa, kuten koko Roope Ankan elämä ja teot-sarja, johon kuuluu huimat kaksitoista lukua, jotka jokainen käsittelevät Roopen elämää, ennen Ankkalinnaan tuloa ja vähän sen jälkeenkin. Rosa ei piirrä hiiri-tarinoita, mutta hän piilottaa usein Mikin johonkin noloon paikkaan tarinoissaan ja yleensä hänen tarinaan tekemästä kannesta löytyy myös omistuskirjoitus D.UC.K, joka löytyy myös tarinan ensimmäisestä sivulta. D.U.C.K tarkoittaa sanoja ”Dedicated to Unca Carl from Keno”, eli suomennettuna ”Omistettu Carl-sedälle Kenolta”.

Don Rosa on tehnyt useita jatkosarjoja Carl Barksin tarinoihin. Ainakin Barksin tarinaan ”Kulmikkaat munat” hän on tehnyt tarinan ”Andien kutsu” ja Barksin pisimpään joulutarinaan ”Aku Ankka pelastaa Tyhjälän joulu”n, tarinan ”Ensimmäinen keksintö”.

Rosa jäi eläkkeellä 2007-2008 vuosien välillä. Hänen viimeiseksi tarinakseen jäi viimeinen Roope Ankan elämä ja teot-sarjaan tehty tarina, ”White Agony Creekin vanki”, joka julkaistiin vuonna 2005.

Myös hollantilaisen Michel Nadorpin voi laskea monipuoliseksi, jos katsoo hänen kansityötään. Nadorpin työ tarinoissa ei ole ollut kovinkaan vakuuttavaa, ja tarinoiden tekeminen ja piirtäminen ovat jääneet vähälle. Kansia hän on kuitenkin työstänyt paljon ja niissä ei ole pelkästään Aku Ankka-aiheita vaan myös hiiriaiheisia ideoita, joten Nadorp taitaa ainakin kansiin katsoessa niin ankkamaailman kuin hiirimaailmankin hahmot. Viimeisin herran piirtämä tarina julkaistiin tänä vuonna Aku Ankka-lehdessä, jonka pääaiheena olivat hollantilaiset mestarit.

Myös Paul Murryn voi lukea monipuoliseksi. Hän piirsi uransa alkuaikoina ankkaa, mutta siirtyi myöhemmin piirtämään pelkkiä Mikki-tarinoita, joissa hänen piirrosjälkensä on huomattavasti parempaa kuin ankkatarinoissa, jotka ovat suoraan sanoen ”karseita”. Murry piirsi myös yhdessä uran vaiheessaan Nakke Nakuttajaa.

Paul Murry syntyi vuonna 1911, Yhdysvalloissa. Monet ovat huomanneet tämän uran alkaneen vähän samalla tavalla kuin legendana pidetyn Carl Barksin. Yleensä Murryn tarinat käsikirjoitti Carl Fallberg, jonka nimi on kuitenkin harvoin mainittu sarjojen alussa. Fanien mieleen ovat jääneet parhaiten noin 30 sivua pitkät dekkarit, jotka nähtiin yleensä Aku Ankka-lehdessä kolmiosaisena jatkosarjoina. Viimeiset sarjat olivat pituudeltaan noin 10 sivun luokkaa ja niitä on moitittu hyvin huonoiksi. Murry ehti viettää eläkepäiviään noin seitsemän vuotta, kun hän kuoli kotonaan Palmdalessa, vuonna 1989.

Aku Ankka-lehdessä nähdään yleensä monipuolisia sarjoja, joista jotkut kuitenkin toistavat hieman itseään. Aku Ankassa on kuitenkin tärkeintä se, että siinä nähdään erilaisia sarjoja, jatkosarjoja, vitsisarjoja, strippejä unohtamatta tarinasarjoja, joita on nähty 2000-luvun puolella aivan liian vähän. Saattaa toki olla, että omasta mielestäni niitä on tullut liian vähän sillä en ole montaa niistä päässyt lukemaan, mutta toisaalta niitä on julkaistu niin vähän, että saatan olla lukenut niistä puolet. Kaiken maailman Karhukopla aiheisiin tarinoihin tarvittaisiin monipuolisuutta ja ne ovat nykyisin suurimmilta osin pelkkää täytettä lehdellä. Vaikka Suomen Aku Ankka-lehden toimitus valitseekin lehteen parhaimmat tarinat, mitä löytyy, silti nämä eivät kiinnitä tarpeeksi huomiota monipuolisuuteen.
Johtosarjoissa Aku yleensä menee johonkin töihin tai saa oudon päähänpiston ja hän tekee lopulta virheen, joka koituu kohtaloksi. Tällainen alkaa hieman kyllästyttämään, pitäisi löytää tarinoita, joissa seikkailisivat ankka ja hiirihahmot yhtä aikaa, kuten Myyttinen saari-tarinasarjana oli. Uskon kuitenkin, että se on hyvin vaikeaa, mutta jos monipuolisuutta ei ala lehteen tulla, niin lehden tarinat kuivuvat ja moni uutta haluava kyllästyy. On toki niitäkin, joita tällainen asia ei vaivaa, mutta on huomioitava myös ne, joita se vaivaa.
Jos tarinoita ei sisällöltään katsota on Aku Ankka-lehti kuitenkin hyvin monipuolinen. Se ristiriitaista, mutta totta. Usein miten lehdessä näkyy jokunen 1-sivuinen Taliaferro&Karp tarina, jonkinlainen ankka-aiheinen johtosarja sekä lyhyt täytesarjaksi tarkoitettu Karhukopla tai Mummo-Ankka sarja. Lehden lopussa taas nähdään yleensä hollantilaisten Mau Heymansin ja Bas Heymansin sarjoja. Niiden tilalla on myös aina välillä uuden jatkosarjan alku.

Käsikirjoittajat tekevät nykyisin ehkä liian paljon tavallisia samaa kaavaa noudattavia tarinoita, jotka ovat noin 10-sivuisia ja sarjat, jotka voisi julkaista jatkiksena lehdessä ovat jääneet vähemmälle. Lisäksi näiden harvojen viime vuosina ilmestyneiden jatkosarjojen taso ei ole kummoinen ja sekin noudattaa liian paljon samaa kaavaa, kuten Aku joutuu jonnekin paikkaan, jossa hän kohtaa jotain ihmeellistä tai jos kyseessä on Mikki, tämä lähtee lomalle ja kas kummaa, siellä tapahtuu jonkinlainen ryöstö. Kivaako? Ei. Tämä vain sattuu olemaan tosiasia.

Yhteenvetona monipuolisia piirtäjiä ja käsikirjoittajia on harvassa ja niistä parhaat ovat joko lopettaneet ja jo kuolleet. Eri piirtäjät ja käsikirjoittajat ovat myös tunnettuja eri asioista, esimerkiksi Rosa erilaisista käsikirjoituksista, Barks monien tärkeiden hahmojen luomisesta.

Saattaa jatkua...

Spoileri (klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Monipuolisimmat ankka/hiiritekijät

Monipuolisuus ei välttämättä aina tarkoita sitä, että on piirtänyt tai käsikirjoittanut kummankin maailman (ankka ja hiiri) hahmoja. Monipuolisuus voi myös olla sitä, että on tehnyt muutakin sarjakuvaa, kuin Disneytä urallaan, tai keksinyt useita hahmoja ja tullut ”legendaksi”, kuten Carl Barks. Monipuolisuus ei myöskään tarkoita sitä, että käyttää tarinassa esimerkiksi Hessua, Taikaviittaa ja avaruusankka P.T:tä. Käsikirjoittajissa monipuolisuus tarkoittaa usein erilaisia juonikuvioita, vitsisarjoja tai strippejä. Piirtäjillä monipuolisuus taas tarkoittaa useinmiten mainitsemiani asioita, eli käyttää kummankin maailman hahmoja ja on keksinyt monia erilaisia hahmoja.

Carl Barks syntyi vuonna 1901, Yhdysvalloissa. Eläessään suurin osa koko ankkakansasta piti tätä kaikkien aikojen parhaimpana käsikirjoittajana ja piirtäjä. Niin on myös nykyisin, mutta monet ovat kallistuneet myös Barksin ”kruununperijän, Don Rosan (s.1951) puoleen.
Barks loi uransa aikana useita hahmoja, kuten Milla Magian (”Midaan kosketus”, 1961), Akun naapurin Teppo Tulpun (”Hyvien tekojen päivä”, 1943), Karhukoplan (”Ankkalinnan pamaus, 1951), Roopen vihollisen Kroisos Pennosen (Ihmebentsiini, 1961) ja Neiti Näpsän (Midaan kosketus, 1961) sekä useita paikkoja, kuten Ankkalinnan ja Peikonhammas-vuoren (”Peikonhammas”, 1953) unohtamatta Rahasäiliötä (Roope-sedän uusi rahasäiliö, 1951). Vaikka Barks ei suinkaan keksinyt Aku Ankkaa, tämä antoi sille uusia näkökulmia ja kehitti sitä positiivisempaan suuntaan.
Ensimmäisen Aku Ankka-sarjakuvan hän teki vuonna 1942, kun hän työskenteli Jack Hannahin kanssa valmiiksi tarinan ”Pluto pelastaa laivan”. Ensimmäinen ankka-tarina kuitenkin on nimeltään ”Ryytimaa” (1943). Kun Barksin piirrostyyli ja käsikirjoitukset paranivat 1940-luvun puolivälillä, hän käsikirjoitti ja piirsi tarinat ”Joulu Karhuvuorella” (Roopen ensiesiintyminen) ja legendaarinen ”Koralliluolan kummitus”.
Kun 1940-luku vaihtui 1950-luvuksi alkoi todellinen Barksin kulta-aika. Niinä aikoina julkaistiin sarjakuvalehdissä mm. tarinat ”Vanhan linnan salaisuus”, ”Takaisin Klondikeen” ja ”Aku Ankka pelastaa Tyhjälän joulun”.

Elämänsä aikana Barksilla oli yhteensä kolme vaimoa, joista kahden ensimmäisen kanssa hän erosi. Ensimmäistä kertaa hän meni naimisiin 20-vuotiaana Pertle Turnerin kanssa. He saivat kaksi lasta, Peggyn ja Dorothyn. Jatkuvan riitelyn jälkeen avioliitto päättyi eroon 1930-luvun alussa. Barksin toinen vaimo taas, Clara Blake, oli aluksi onnistuneempi. Nainen nimittäin auttoi Barksia tarinoiden tussaamisessa, mutta pian Clara alkoi kuitenkin ryyppäämään. Hän sai useita raivokohtauksia ja tuhosin Barksin luonnoksia. Erään raivokohtauksen jälkeen Barks pakeni motelliin, jossa hänen kerrotaan piirtäneen kaikkien aikojen ensimmäinen Roope (Mac)Ankka. Kolmannen liiton Barks taas sitoi Margaret Williamsiin, vuonna 1954. Nainen tunnettiin myös taitelijanimellä Garé Barks.

Carl Barksin nimi oli anonyymi aina vuoteen 1957 saakka.
Hänen viimeiset sarjansa, Hevostellen halki historian ja Somewhere in nowhere (ei julkaistu vielä Suomessa) piirsivät William van Horn ja Pat Block.

Sen jälkeen, kun Barks oli lopettanut piirtämisen (1966) ja käsikirjoittamisen (1974) hän alkoi piirtämään ankka-aiheisia tauluja, vuonna 1971, joista jotkut ovat nykyisin jo useiden satojen tuhansien dollareiden arvoisia. Barks sai maalata ankkoja kuitenkin vain 5 vuotta, jonka jälkeen lupa katkesi. Herra ei kuitenkaan joutunut odottamaan kauan päästäkseen taas Disney-ankkojen maalaamista tekemään, sillä jo 1980-luvun alkupuolella yhtiö myönsi jälleen luvan Barksille.

Ensimmäistä kertaa Barks lähti ulkomaanmatkalle vuonna 1994, jolloin hän oli jo kiitettävässä 93-vuoden iässä. Tällä reissulla hän käväisi myös Suomessa ja joutui poistumaan takaoven kautta suuren ihailijalauman vuoksi.
Barks kuoli vuonna 2000 leukemiaan. Hän oli ehtinyt jo täyttää 99-vuotta.

Vaikka Carl Barks ei ollut maailmoja katsoen kovin monipuolinen, sillä hänen ainoaksi Mikki-tarinakseen jäi tarina ”Punaisen hatun arvoitus”, hän loi uransa aikana useita hahmoja ja Ankkalinnan ja siksi häntä pidetään ”legendana”.

Jos Barks olisi tehnyt vain yhden Milla-tarinan saattaisi olla, että yhä nykyisinkin hän vain yrittäisi neuvotella Roopen ensilantista, mutta onneksi Milla alkoi jahdata ensilanttia aivan eri tavalla ja, kun Millaa alettiin pitämään vielä noitana yksi elementti oli lyöty lukkoon.

Suomen oma ankkapiirtäjä sekä käsikirjoittaja, Kari Korhonen, taas kuuluu myös monipuolisiin piirtäjiin. Vaikka hän yleensä piirtääkin ankka-tarinoita, on hän piirtänyt joitakin kertoja paria hiiripuolen hahmoakin. Näistä esimerkkinä mainittakoon hänen viisi 1-sivuista Mikki-tarinaansa. Monipuolisuutta kuvastaa myös se, että Korhonen piirtää myös Nalle Puhia, MaDiä ja Väiski Vellesäärtä, unohtamatta Punaniskaa. Tämän lisäksi Korhonen on myös kuvittanut kolme satukirjaa.

Korhonen syntyi vuonna 1973, Espoossa. Vuonna 2006, hänen nimensä pääsi Ankantekijät kirjasarjaan, kun kuudes kirja ilmestyi nimellä ”Naurettavat naapurit”. Korhosen nimi pääsi mukaan myös albumiin Neljä mestaria.
Korhonen piirtää tavallisen Aku Ankan lisäksi myös Pikku-Akua, joihin hän useasti ja myös käsikirjoittaa juonen itse. Joskus Korhosen Pikku-Aku tarinoiden piirtämisessä nähdään myös Estebania ja Massarolia.
Kari Korhonen on tullut tunnetuksi täällä Suomessa hänen suomalaisuudestaan ja siitä, että hän käsikirjoittaa ja piirtää tarinansa usein yksin.

Italialainen maestro, Giorgio Cavazzano kuuluu italialaispiirtäjien parhaimmistoon. Myös Cavazzano on saanut nimensä Ankantekijät sarjaan, kun lokakuussa 2007 kahdeksas osa sarjaan ilmestyi nimellä ”Menetetyn muistin tapaus”. Cavazzano kävi juhlistamassa kirjan julkaisemista täällä Suomessa. Cavazzanolta on julkaistu Suomessa myös kirja nimeltä ”Dragonlords”-tarinasarja. Sen kovakantinen painos ilmestyi kauppojen hyllyille jo vuonna 2004, mutta pehmeäkantinen painos saapui vasta tänä vuonna. Kyseisen tarinan on käsikirjoittanut Byron Erickson (s.1951).
Monipuolisuuden Cavazzanoon tuo se, että hän piirtää sekä hiiri, että ankka-tarinoita ja molemmilla puolilla hän on hyvin suosittu. Cavazzano on myös luonut joitakin hahmoja, kuten Viitatar (Guido Martina), avaruusankka P.T (Carlo Chendi), Prinsessa Reginella (Rodolfo Cimino) ja yksityisetsivä Rankku Kanuuna (Carlo Chendi).

Giorgio Cavazzano syntyi vuonna 1947, Venetsiassa. Hän aloitti uransa jo 14-vuotiaana, kun hän alkoi tussaamaan myös italialaisen Romano Scarpan tarinoita. Tätä ennen hän oli kuitenkin jo tussannut Luciano Capitanion tarinoita, joka oli myös hänen serkkunsa. Kyseinen herra oli ollut myös Disney-piirtäjä. Ensimmäinen Cavazzanon ankka-tarina julkaistiin täällä Suomessa kuitenkin vasta vuonna 1979, Roope-sedässä, kantaen nimeä ”Hirveä hikka”.

Italialaisista puheen ollen on syytä muistaa myös Romano Scarpa (syntynyt vuonna 1927). Scarpa oli aikoinaan koko Italian johtava sarjakuvapiirtäjä. Scarpalla oli aikoinaan oma animaatiostudio, joka kuitenkin lopetettiin 1950-luvulla. Kun 1950-luvulla Gottfredsonin julkaisemattomat tarinat loppuivat Topolino-lehdessä, joutui Scarpa työn touhuun. Vaikka hänen olikin varmasti tarkoitus tehdä Mikki-tarinoita hän piirsi ja käsikirjoitti myös joitakin tunnettuja ankka-tarinoita, kuten ”Lentävä Skotlantilainen”, ”Ravut punaviinissä” sekä ”Ruotsalaiset tulitikut”. Viimeisen sarjan on kuitenkin käsikirjoittanut Guido Martina.
Myös hiiripuolella Scarpa piirsi ja käsikirjoittikin joitakin ikimuistoisia Mikki-tarinoita ja dekkareita kuten ”Kalin kynsi”, joka sai kyseisen nimen Scarpa-erikoisnumeroon, joka julkaistiin Suomessa 1990-luvun lopulla. Scarpa myös piirsi Guido Martinan käsikirjoittaman toiminta dekkarin ”Mustan aaveen arvoitus”, jossa Mustakaapu teki paluunsa, vaikka oikea sarjakuvaan paluuna pidetään yhdysvaltaisen Paul Murryn piirtämää sarjaa, joka ilmestyi vasta vuonna 1969.

Uransa eri vaiheissa Scarpa koki myös eri tussaajia, kuten Luciano Gatton (1956-1958), Rodolfo Ciminon (1959-1962) ja Giorgio Cavazzano (1961-1971). Kaikista kolmesta tussaajasta Cavazzano oli Scarpalla kaikista kauimmin, johon voi vaikuttaa hänen silloinen nuori ikänsä.

Kuten monille tunnetuille ja monipuolisille ankka- ja hiirikäsikirjoittajille ja piirtäjille, myös Scarpa on saanut nimensä Ankantekijät kirjasarjaan, kun ”Lentävä Skotlantilainen”-kirja ilmestyi vuonna 2003, eli Scarpan viimeisinä elinvuosina.

Myös Scarpa on luonut useita hahmoja, joista osa on hyvin suosittuja Italiassa. Esimerkiksi Riitta Hanhi, Kuuno Kaakkuri, Atomiinus sekä Akun neljäs serkku, Into, ovat Scarpan luomuksia.

Vuonna 1990 Scarpa sai hyvin arvostetun Yellow Kid-palkinnon. Herra kuoli vuonna 2005.

Myös italialainen Massimo De Vita osaa piirtää niin hiirimaailman hahmoja, kuin ankkamaailmankin hahmoja. De Vita syntyi vuonna 1941, ja hänen ensimmäinen tarinansa, ”Roope-setä näkee kaiken” julkaistiin jo vuonna 1963. De Vita on myös piirtänyt neljäosaisen Taikamiekka-sarjan.

Massimo De Vitan tyyli on ollut hänen uransa aikana usein samanmoinen kuin jonkun hänen kollegansa. Esimerkiksi 1970-luvulla hänen tyylinsä oli hyvin lähellä Romano Scarpaa ja 1980-luvulla hänen piirroksensa alkoivat muistuttaa Giorgio Cavazzanoa. Jälkimmäiseksi mainitulla vuosikymmenellä De Vita piirsi monia Indiana Hopo-tarinoita ja 1970-1980 luvun taitteessa paljon Taikaviitta-tarinoita.

De Vita on myös melko tunnetun italialaisen Disney-piirtäjän, Pier Lorenzo De Vitan poika.

Espanjalainen piirtäjä Cesar Ferioli hallitsee niin ankat kuin hiiretkin. Hän on piirtänyt myös useita tarinasarjoja, kuten neljäosaisen Shanborin ja Myyttisen saaren. Hän oli myös mukana Millenium-sarjassa. Ferioli on syntynyt vuonna 1959. Nykyisin Ferioli kuuluu Aku Ankka-piirtäjien, unohtamatta hiiriäkään, kärkikaartia, josta osoituksena on mm. viime vuonna julkaistu Neljä mestaria-kirja, jonka yhdeksi tekijäksi Ferioli pääsi. Hän oli muiden kolmen piirtäjän tavoin myös itse Suomessa, Tampere kuplii-tapahtumassa.

Omasta mielestäni Feriolin tyyli sopii hitusen paremmin hiiri-tarinoihin, kuin ankkatarinoihin, sillä ankat ovat hieman liian jäykähköjä, vaikka aina joissakin ruuduissa saattaa herralta nähdä myös hitusen lennokkuutta. Mikki-tarinoissa Ferioli kuitenkin useimmiten on parhaimmillaan, Shanborn on oiva esimerkki siitä. Ferioli siis taitaa molempien maailmojen hahmot.

Yhdysvaltalainen ”ankkamestari”, Don Rosa on syntynyt vuonna 1951. Vaikka hän ei ole piirroksilta monipuolinen, hän käyttää käsikirjoituksissaan erilaisia juonia. Monet saattavat olla aarteenetsintä juonia, mutta mukaan mahtuu myös hulvattomia 10-sivuisia sekä erilaisia kertomuksia vuosien takaa, kuten koko Roope Ankan elämä ja teot-sarja, johon kuuluu huimat kaksitoista lukua, jotka jokainen käsittelevät Roopen elämää, ennen Ankkalinnaan tuloa ja vähän sen jälkeenkin. Rosa ei piirrä hiiri-tarinoita, mutta hän piilottaa usein Mikin johonkin noloon paikkaan tarinoissaan ja yleensä hänen tarinaan tekemästä kannesta löytyy myös omistuskirjoitus D.UC.K, joka löytyy myös tarinan ensimmäisestä sivulta. D.U.C.K tarkoittaa sanoja ”Dedicated to Unca Carl from Keno”, eli suomennettuna ”Omistettu Carl-sedälle Kenolta”.

Don Rosa on tehnyt useita jatkosarjoja Carl Barksin tarinoihin. Ainakin Barksin tarinaan ”Kulmikkaat munat” hän on tehnyt tarinan ”Andien kutsu” ja Barksin pisimpään joulutarinaan ”Aku Ankka pelastaa Tyhjälän joulu”n, tarinan ”Ensimmäinen keksintö”.

Rosa jäi eläkkeellä 2007-2008 vuosien välillä. Hänen viimeiseksi tarinakseen jäi viimeinen Roope Ankan elämä ja teot-sarjaan tehty tarina, ”White Agony Creekin vanki”, joka julkaistiin vuonna 2005.

Myös hollantilaisen Michel Nadorpin voi laskea monipuoliseksi, jos katsoo hänen kansityötään. Nadorpin työ tarinoissa ei ole ollut kovinkaan vakuuttavaa, ja tarinoiden tekeminen ja piirtäminen ovat jääneet vähälle. Kansia hän on kuitenkin työstänyt paljon ja niissä ei ole pelkästään Aku Ankka-aiheita vaan myös hiiriaiheisia ideoita, joten Nadorp taitaa ainakin kansiin katsoessa niin ankkamaailman kuin hiirimaailmankin hahmot. Viimeisin herran piirtämä tarina julkaistiin tänä vuonna Aku Ankka-lehdessä, jonka pääaiheena olivat hollantilaiset mestarit.

Myös Paul Murryn voi lukea monipuoliseksi. Hän piirsi uransa alkuaikoina ankkaa, mutta siirtyi myöhemmin piirtämään pelkkiä Mikki-tarinoita, joissa hänen piirrosjälkensä on huomattavasti parempaa kuin ankkatarinoissa, jotka ovat suoraan sanoen ”karseita”. Murry piirsi myös yhdessä uran vaiheessaan Nakke Nakuttajaa.

Paul Murry syntyi vuonna 1911, Yhdysvalloissa. Monet ovat huomanneet tämän uran alkaneen vähän samalla tavalla kuin legendana pidetyn Carl Barksin. Yleensä Murryn tarinat käsikirjoitti Carl Fallberg, jonka nimi on kuitenkin harvoin mainittu sarjojen alussa. Fanien mieleen ovat jääneet parhaiten noin 30 sivua pitkät dekkarit, jotka nähtiin yleensä Aku Ankka-lehdessä kolmiosaisena jatkosarjoina. Viimeiset sarjat olivat pituudeltaan noin 10 sivun luokkaa ja niitä on moitittu hyvin huonoiksi. Murry ehti viettää eläkepäiviään noin seitsemän vuotta, kun hän kuoli kotonaan Palmdalessa, vuonna 1989.

Myös yhdysvaltalainen Tony Strobl voidaan luetella monipuoliseksi, sillä hän osasi piirtää eläessään useita hahmoja ankkahahmojen lisäksi, joista mainittakoon ainakin Velmu Viurisilmä, joka seikkaili hänen monissa tarinoissaan, joissa hän käytti myös Pelle Pelotonta ja tämän Mietintämyssyä. Strobl piirsi myös uransa alkuvaiheissa Väiski Vemmelsäärtä, Putte Possua ja Repe Sorsaa.

Strobl syntyi vuonna 1915, Ohiossa. Hän aloitti taidemaalauskurssilta, mutta samoihin aikoihin hän näki Disneyn Lumikko-elokuvan, johon hän ihastui. Niinpä hän haki pian tämän jälkeen töitä Disneyltä. Yleensä Stroblin piirrokset tussasi Steve Steere. Tony Strobl kuoli vuoden 1991 viimeisinä päivinä.

Aku Ankka-lehdessä nähdään yleensä monipuolisia sarjoja, joista jotkut kuitenkin toistavat hieman itseään. Aku Ankassa on kuitenkin tärkeintä se, että siinä nähdään erilaisia sarjoja, jatkosarjoja, vitsisarjoja, strippejä unohtamatta tarinasarjoja, joita on nähty 2000-luvun puolella aivan liian vähän. Saattaa toki olla, että omasta mielestäni niitä on tullut liian vähän sillä en ole montaa niistä päässyt lukemaan, mutta toisaalta niitä on julkaistu niin vähän, että saatan olla lukenut niistä puolet. Kaiken maailman Karhukopla aiheisiin tarinoihin tarvittaisiin monipuolisuutta ja ne ovat nykyisin suurimmilta osin pelkkää täytettä lehdellä. Vaikka Suomen Aku Ankka-lehden toimitus valitseekin lehteen parhaimmat tarinat, mitä löytyy, silti nämä eivät kiinnitä tarpeeksi huomiota monipuolisuuteen.
Johtosarjoissa Aku yleensä menee johonkin töihin tai saa oudon päähänpiston ja hän tekee lopulta virheen, joka koituu kohtaloksi. Tällainen alkaa hieman kyllästyttämään, pitäisi löytää tarinoita, joissa seikkailisivat ankka ja hiirihahmot yhtä aikaa, kuten Myyttinen saari-tarinasarjana oli. Uskon kuitenkin, että se on hyvin vaikeaa, mutta jos monipuolisuutta ei ala lehteen tulla, niin lehden tarinat kuivuvat ja moni uutta haluava kyllästyy. On toki niitäkin, joita tällainen asia ei vaivaa, mutta on huomioitava myös ne, joita se vaivaa.
Jos tarinoita ei sisällöltään katsota on Aku Ankka-lehti kuitenkin hyvin monipuolinen. Se ristiriitaista, mutta totta. Usein miten lehdessä näkyy jokunen 1-sivuinen Taliaferro&Karp tarina, jonkinlainen ankka-aiheinen johtosarja sekä lyhyt täytesarjaksi tarkoitettu Karhukopla tai Mummo-Ankka sarja. Lehden lopussa taas nähdään yleensä hollantilaisten Mau Heymansin ja Bas Heymansin sarjoja. Niiden tilalla on myös aina välillä uuden jatkosarjan alku.

Käsikirjoittajat tekevät nykyisin ehkä liian paljon tavallisia samaa kaavaa noudattavia tarinoita, jotka ovat noin 10-sivuisia ja sarjat, jotka voisi julkaista jatkiksena lehdessä ovat jääneet vähemmälle. Lisäksi näiden harvojen viime vuosina ilmestyneiden jatkosarjojen taso ei ole kummoinen ja sekin noudattaa liian paljon samaa kaavaa, kuten Aku joutuu jonnekin paikkaan, jossa hän kohtaa jotain ihmeellistä tai jos kyseessä on Mikki, tämä lähtee lomalle ja kas kummaa, siellä tapahtuu jonkinlainen ryöstö. Kivaako? Ei. Tämä vain sattuu olemaan tosiasia.

Yhteenvetona monipuolisia piirtäjiä ja käsikirjoittajia on harvassa ja niistä parhaat ovat joko lopettaneet ja jo kuolleet. Eri piirtäjät ja käsikirjoittajat ovat myös tunnettuja eri asioista, esimerkiksi Rosa erilaisista käsikirjoituksista, Barks monien tärkeiden hahmojen luomisesta.