Keskustelujen arkisto

Spoileri (klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Tarinoiden hyvät ja ei-niin-hyvät loppuratkaisut

Jokainen tarina loppuu joskus. Jokaisean tarinan lopussa on aina jonkinlainen loppuratkaisu. Loppuratkaisut vaihtelevat tarinoiden välillä varsin paljon. Tässä tekstissäni kerron enemmän Ankka ja Hiiri-tarinoiden loppuratkaisuista.

Kaikista tärkein osa loppuratkaisuissa on hyvä käsikirjoitus. Ilman hyvää käsikirjoittajaa ei lopusta tule mitään. Toki piirtäjälläkin on suuri vaikutus loppuratkaisuissa esim. Bernadon piirtämä loppuratkaisu näyttäisi paljon paremmalta, jos piirtäjänä oliskin Don Rosa. Piirtäjän täytyy olla hyvä, että loppuratkaisustakin tulisi mielenkiintoinen.

Loppuratkaisut ovat usein varsin erilaisia. Se, minkälainen tarinan loppuratkaisu on, riippuu monista eri seikoista. Tähän vaikuttaa etenkin tarinan juoni ja hahmot, myös tarinan pituudella on oma vaikutuksensa, ainakin loppuratkaisun pituuteen. Usein yksisivuisissa vitsisarjoissa ei mitään kummempia loppuratkaisuita ole, niissä tapahtuu kokoajan eikä tarinan tapahtumia/vaiheita voi lajitella erilleen. Vitsisarjoissa jokin pieni asia voi ratkaista sen, mitä aivan viimeisessä ruudussa tapahtuu.
Pidemmissä Ankka-tarinoissa loppuratkaisukin on usein hiukan monimutkaisempi ja ratkaisevat vaiheet voivat olla monen sivun pituisia pätkiä.

Loppuratkaisun olisi syytä olla mielenkiintoinen, jos tarinan lopun saattaa arvata ennalta, on jokin mennyt vähän pieleen. Loppuratkaisuissa olisis siis hyvä olla hiukan yllättävyyttä, ja mielenkiintoa. Loppuratkaisun pituus on myös tarkeä asia, itse en pidä, jos tarinan juoni ratkeaakin ihan hetkessä. Esim. 10-sivuisessa tarinassa loppuratkaisu saa olla aika monen ruudun pituinen, jotta se olisi tarpeeksi mielenkiintoinen.
Yllättävyys on eräs merkittävimmistä loppuratkaisuiden ominaisuuksista, jos yllättävyyttä ei ole lainkaan, tulee tarinasta liian ennalta-arvattava, eikä sitä jaksa lukea kunnolla loppuun asti. Itselleni on toisinaan käynyt näin. Toisinaan Mikki-tarinoiden loppuratkaisuissa on yllättävyyttä, ja joskus siitä saattaa nähdä myös Ankka-jatkiksissa.
Yleensä loppuratkaisuissa kaikkien ratkeamattaomien asioiden pitäisi selvitä. usein näin käykin, mutta esimerkiksi jatkiksien ensimmäisessä osassa ei ole kunnollista loppuratkaisua, tai ainakin suurin osa asioista jää siinä epäselväksi. Kuitenkin jatkiksen jokaisella osalla on omat pienet loppuratkaisunsa. Sitten vasta viimeisessä osassa nähdään se varsinainen loppuratkaisu, joka ei kuitenkaan yleensä ole niin suuri kuin tavallisissa tarinoissa, sillä osa asioista on ratkaistu jo aiemmissa osissa. Tyypillistä on, että moni tarinan selvittämättömistä asioista saattaa joissakin tarinoissa selvitä jo huomattavasti ennen loppuratkaisua. Näin käy useissa Mikki-tarinoissa, esim. Jos Mikki-tarinassa selvitetään rikosta, niin rikos saadaan ratkaistua pikkuhiljaa, ja toisinaan suuri loppuratkaisu saattaa jäädä jopa näkemättä. Huumoritarinoissa monet asiat rakteavat vasta tarinan lopussa.

Vaikka loppuratkaisun mielellään tulisikin olla yllätyksellinen, niin näin kuitenkin melko harvoin käy. Esimerkiksi useissa Roope vs. Pennonen-tarinoissa loppuratkaisun saattaa arvata jo ennalta. Yleensä näissä tarinoissa paha (tässä tapauksessa Pennonen) saa loppujen lopuksi palkkansa, vaikka olisikin ennen loppuratkaisia niskan päällä. Itse usein onnistun arvaamaan varsin hyvin tarinoiden loput.

Yksi legendaarisimmista loppuratkaisuista on jahtauskohtaukset. Usein kaikki jahtauskset sijoittuvat tarinan loppuun. Yleensä jahtauskohtia näkee vain Ankka-tarinoissa, mutta aina silloin tällöin niitä saattaa olla myös Hiiri-tarinoissa. Tosin yleensä Hiiri-tarinoiden jahtuaskohtaukset ovat erilaisia, sillä usein tarinan lopussa saatetaan jahdata takaa jotain vankikarkuria, kun taas Ankka-tarinoissa jahdattava kohde on esim. Aku, joka on aiheuttanut jonkin suuren katastrofin. Useimmiten Aku-tarinoissa juuri loppuratkaisuissa Aku tyrii pahasti, ja tämän seurauksena hän saa peräänsä joko vain yhden hahmon, tai mahdollisesti jopa koko Ankkalinnan. Yleensä Roope jahtaa Akua, sillä tämä on saattanut mokata pahasti loppuratkaiuissa mm. vahingossa tuohamalla jonkin Roopelle tärkeän asian. Joidenkin tarinoiden lopussa näytetään Roopea, joka on lähtenyt ajamaan AKu takaa tussarinsa kanssa. Myäs monet muut hahmot ovat joutuneet lähtemään pakomataklle tarinoiden loppuratkaisuissa. Jopa Roopen hovimestari Juuso on eräässä tarinassa joutunt pakenemaan Roopea, Akun ja Pellen kanssa. Tässä tarinassa he kaikki sähläsivät Roopen rahasäiliössä nin, että se räjähti, ja tämä kaikki tapahtui loppuratksiuiden aikana.

Minkälainen loppuratkaisusta tulee, riippuu lähes täysin käsikirjoittajasta. Jotkin käsikirjoittajat haluavat tarinoilleen onnellisen lopun ja toiset taas haluavat hiukan onnettomampia tai julmiakin loppuja tarinoilleen. Usein Mikki tarinoiden loppu ei aina ole onnellinen. Välillä loppuratkaisuissa voi olla paljon huumoriakin. Humoristisia loppuratkauisuja näkee usein Ankka-tarinoissa. Hyvä esimerkki on Akun pakeneminen jonnekin kauas raivoavilta Ankkalinnalaisilta. Yleensä tämä toistuu aina tarinan lopussa ja aivan viimeisessä ruudussa Aku on jossain kaukana Ankkalinnasta.

Välillä loppuratkaisut ovat nopeudeltaan/ tai temmoltaan erilaisia. Joskus osa loppuratkaisuista ovat hidastempoisia, eli niissä saatetaan jahkailla, eikä kukaan hahmo oikein tiedä mitä tehdä. Tämä ei kuitenkaan ole niin yleistä, kuin äkkipikaiset ja nopeatempoiset loppuratkaisut. Näissä tarinoissa hahmot toimivat, laiskottelun sijaan. Itse ainakin pidän, jos loppuratkaisuissa on toimintaa.

Usein sama piirtäjä/tai käsikirjoittaja tekee tarinoihinsa melko samanlaisia loppuja. MM. chileläisen Vicarin piirtämissä tarinoissa on varsin usein melko humoristisia loppuratkaisuja. Don Rosallakin on melko omanlainen tyyli lopettaa tarinansa. Hän on tehnyt muutamia tarinoita, joden loppuratkaisuista ei draamaa ja tunteita puutu. Hyvä esimerkki tällaisesta tarinasta on Yukonin Sydämet, jossa Roope ei avaa Kultun lähettämää kirjettä, joka olisi voinut muuttaa hänen elämänsä.
Usein myös moni Ankka-piirtäjä suosii tietynlaisia loppuratkaisuja. Eräs suosituimmista tarinan loppumistyypeistä on "onnellinen loppu", jolloin paha saa yleensä palkkansa. Hiiri-tarinoissakin moni käsikirjoittaja haluaa tarinalleen onnellisen lopun, mutta jotkin Mikki-taiteilijat haluavat tarinoiden lopusta hieman omalaatuisemman tekemällä loppuratkaisuista sellaisia, että tarina ei päätykään ihan onnellisesti. Joskus tarinassa voi olla samaan aikaan sekä onnellinen että toisaalta vähän huonompikin loppu. Hyvä esimerkki tällaisesta on eräs Mikki-tarina, jossa Mikki onnistuu estämään Mustakaavun pahat aikeet, mutta hän ei kuitenkaan saa napattua Mustakaapua kiinni.

Useissa tarinoissa tarinan alkuvaiheessa saatetaan kokea jotain sellaista, joka koituu tarinan ratkaisun kannalta äärmiiäisen tärkeäksi asiaksi. Näin kävi mm. tarinassa Maailman toiseksi rikkain Ankka. Kyseisen tarinan alussa vilautetaan pikaisesti eräs langanpätkää. Tarinan keskivaiheessa kaikki eivät välttämättä edes kunnolla muista langanpätkästä mitään, mutta tärkeässä ratkaisuvaiheessa langanpätkä saa tarinassa suuren roolin. Juuri tämäntyyppistä näkee Disney-tarinoissa aina silloin tällöin.

Toisinaan yllättämättömyys voi tulla yllättäen. Tarkoitan sitä, että välillä sitä tulee odotettua, että tämän tarinan lopussa koetaan joku yllätys, mutta sitä yllätyskäännettä ei välttämättä tulekaan. Näin on käyn mm. parissa Brancan ja Vicarin tarinoissa.

Joskus yllättäviin juonenkäänteisiin loppuratkaisuissa saattaa vaikuttaa vain yksi hahmo tai vaikuttavia henkilöitä loppuratkaisun kannalta voi olla useitakin. Joissakin tarinoissa aivan lopussa kaikki saattaa olla hyvin, mutta jonkin hahmon tuleminen mukaan tarinaan saattaakin muutta kaiken päälaelleen.

Noihin nopeatempoisiin loppuratkaisuihin liittyy usein sujuvuus. Sujuvuus tarkoittaa sitä, että loppuratkaisu ei töki, vaan se etenee tasiasta, ja usein hyvää vauhtia eteenpäin. Joskus käsikirjoittajat saattavat tehdä tahallaan tökkivän loppuratkaisun, itse en tosin kummemmin välitä mistään hidastelusdta ja jahkailusta, vaan kaipaan suoraa toimintaa.

Toisinaan hahmot saattavat oveluudellaan ratkaista koko tarinan. MM. Roope on onnistunut monta kertaa vetämään mm. Millaa tai Karhukoplaa nenästä oveluutensa avulla. Don Rosan tarinassa "Paino-ongelma" Millalla on ensilantti hallussaan, mutta oveluutensa avulla Roope saa sen aivan tarinan lopussa takaisin itselleen. Tämä siis muutti tarinan täysin.

Huumori on varsin keskeinen asia loppuratkaisuissa. Mielestäni tarinasta saa hyvän jälkimaun, jos tarinan lopussa on huumoria. Tämä on melko tavallista muutaman sivun pituisille tarinoille. Pitkissä, noin 30-sivuisissa tai sitä pidemmissä tarinoissa ei lopussa useimmiten huumoria näe.

Useimmat loppuratkaisuista ovat hyviä, sekä Ankka ja Hiiri-tarinoissa, mutta silloin tällöin näkee tarinoissa myös surkeita loppuratkaisuja. Joissakin tarinoissa paljastetaan jo heti alussa, että joku hahmo nukahtaa ja alkaa nähdä unta. Mielestäni tämä on jokseenkin ärsyttävää, sillä silloinhan voi jo arvata, että tarinan lopussa tyyppi herää ja huomaa nähneensä unta. Ärsyttävää. Omasta mielestäni sellaisetkin tarinat ovat kehnoja, joissa loppuratkaisun arvaa jo heti tarinan alussa, ja valitettavasti näitä tarinoita on liikaa. Van Hornien tarinoissa loppuratkaisut eivät yleensä ole kovinkaan kummoisia, etenkin ne ovat tylsiä, eikä niissä välttämättä tapahdu juuri mitään. Eräs huonopuoli loppuratkaiuissa on tavanomaisuus, monet tarinoiden loput ovat liian tavanomaisia, eikä niissä ole mitään uutta. Joskus tavanomainenkin loppuratkaisu saattaa olla jopa hyvä, ja tämä on tyypillistä Vicarin piirtämissä Ankka-tarinoissa.

Carl Barksin loppuratkaisut ovat mieleeni. Hänen loppuratkaisunsa ovat monipuolisia eikä hän yleensä suosi mitään tiettyä ratkaisutyyppiä. Barksin tarinoiden loppuratkaisuista löytyy aika usein yllätyksiä. Tarinassa ihmebentsiini voisi olettaa että Roope päihittäisi Pennosen mennen tullen, mutta yllättäen Pennonen veti tuossa tarinassa pidemmän korren. Barks on tehnyt paljon muitakin loppuratkaisultaan yllättäviä tarinoita. Barks hallitsee tarinan juonen hyvin, ja loppuratkaisuissa voi oikeastaan tapahtua mitä tahansa. Mutta yleensä myös hänenkin tarinoissaan paha saa lopussa aina palkkansa. Toisinaan myös Carl Barksin tarinoiden loppuratkaisut voivat olla varsin dramaattisia. Barksin kymmensivuisissa loppuratkaisun pituus saattaa vaihdella jonkin verran, välillä ratkaisut tapahtuvat muutamassa ruudussa, kun taas toisinaan ne vaativat jopa pari sivua. Moni Barksin tarinoiden loppuosista on ollut varsin opettavaisia. Usein hänen opettavaisissa tarinoissa näkee, mitä ei kannata tehdä ja mikä on taas suositeltavaa.

Mielestäni Vicar osaa piirtää loppuratkaisut oikealla tavalla. Tätä auttaa se, että usein hän saa piirrettäväkseen melko hyviä tarinoita, joissa on hyvät loppuratkaisut. Vicarin tarinoissa loppuratkaisu tapahtuu usein melko nopeasti. Joissakin hänen tarinoissaan loppuratkaisu saattaa olla vain muutaman ruudun pituinen. Joissakin hänen tarinoissaan vähän ennen loppua kaikki saattaa olla kunnossa, mutta jopa yhden ruudun aikana tilanne saattaa muuttua. Esimerkiksi usein Aku kömpelyyttään aiheuttaa jonkin suurkatastrofin Ankkalinnaan vaivaisen yhden ruudun aikana. Hänen tarinoiden loppuratkaisut ovat äkkipikaisia ja usein myös vauhdikkaita. Itse pidän hänen tyylistään hoitaa tarinoiden loppuratkaisut.

Jotkut Daniel brancan loppuratkaisuista saattavat muistuttaa Vicarin tarinoiden loppuja. Yhteistä heidän tarinoiden ratkaisuissa on se, että kaikki tapahtuu usein melko nopeasti. Branca on ehkä kuitenkin hieman parempi tekemään loppuratkaisuja, kuin Vicar, sillä hän käsikirjoittaa ja piirtää loppuratkaisuista monipuolisempia. Niissä on usein toimintaa, mutta myös monia muita ominaisuuksia. Joitakin huonojakin puolia hänen loppuratkaisuistaan löytyy, mutta ne puutteet ovat melko pieniä esim. muutamassa hänen tarinassaan loppuratkaisut ovat olleet suorastaan outoja (melko harvinaista). Välillä Brancan tarinoissa saatetaan loppuratksisuiden yhteydessä nähdä jopa suur juonenkäänne, jossa tarinan kulku muuttuu tyystin. Brancan loppuratkaisut ovat mielestäni mainioita, sillä hän tekee monenlaiia loppuratkaisuja, eikä hänen lopuistaan hauskuutta puutu. Hän on yksi parhaista loppuratkaisujen tekijöistä.

Don Rosa on erittäin taitava tekemään tarinoihinsa kunnollisen loppuratkaisun. Tunnetustihan hän tekee tarinansa huolellisesti, ja tämä pätee myös loppuratkaisuihin. Carl Barksin tapaan myös Rosa käyttää monipuolisia loppuja tarinoissaan, ja usein loppuratkaisut eivät muistuta toisiaan, vaan melkein jokaisessa hänen tarinassaan loppuratkaisu on aina hiukan omalaatuinen. Niin kuin moni piirtäjä, myös Rosa suosii useimmiten tarinoissaan onnellisia loppuratkaisuja. Joskus tarinoiden loput saattavat olla dramaattisia, näin on käynyt useita kertoja, mm. tarinoissa Yukonin sydämet, Takaisin Xanaduun ja White Agony Greekin vanki. Itse pidän Don Rosan tarinoiden lopuista, yleensä ne ovat mielenkiintoisia ja välillä myös todella pitkiä, mikä on mielestäni hyvä asia. Rosan tarinoissa ei aina arvaa mitä lopussa käy, mutta hyvä esimerkki ennalta-arvattavasta tarinasta on mestaripuutarhuri, tuon tarinan alkupuolella kaikki viittaa siihen, että tarina loppuratkaisun aikoihin Akulle tapahtuu jotain negatiivistä. Hyvä asia on myös, että joskus Rosan Ankka-tarinoiden lopussa voi olla hyvinkin tunteikkaita kohtauksia, jotkut ovat sanoneet jopa itkeneensä lukiessaan Kirje Kotoa-tarinan loppua. Ehkä yksi pieni miinus Rosan loppuratkaisuihin tulee siitä, että ne eivät aina ole kovin selkeitä ja ytimekkäitä. Tämä ei ole haitaksi pitkissä seikkailutarinoissa, mutta kymmensivuisissa tarinoissa ne saattavat viedä osan lukijan mielenkiinnosta sarjaa kohtaan.

Van Hronien tekemät loppuratkaisut saattavat toisinaan olla hiukan omituisia. Varsinkin Noelin Mikki-tarinoiden loput saattavat olla yhtä omituisia, kuin tarina kokonaisuutenakin. Myöa jotkin Williamin tekemät Ankka-tarinat saattavat olla loppuratkaisultaan väintäänkin omaperäisiä. He tekevät loppuratkaisuista sellaisia, joista en ainakaan itse pidä. Noelin Mikki-tarinoiden loput ovat usein tylsiä ja suorastaan mielenkiinnottomia, onneksi sentään osassa Williamin Ankka-tarinoista loppu on ihan ok.

Usein tarinan lukija lukee loppuratkaisu paljon tarkemmin kun muun tarinan, ainakin jos loppu on tarpeeksi mielenkiintoinen. Itse luen tarkimmin juuri loppuratkaisut, jotta kaikki tarinassa esiintyneet asiat tulisivat selväksi. Toisinaan loppuratkaisuja ei tarvitse lukea kunnolla, mutta vähän pidemmät loput on luettava huolella, sillä muuten niistä ei tajuaisi aivan kaikkea.

Yhteenveto: Jokaisessa Akkarissa nähtävässä tarinassa on ainakin jonkinlainen loppuratkaisu. Loppuratkaisutyyppejä on monenlaisia, löytyy humoristisia, onnellisia, nopeita, hitaita, pitkiä ja lyhyitä loppuratksiuita. Loppuratkaisujen pituus vaihtelee aika paljon, vitsisarjoissa ratkaisun pituus saattaa olla vain pari ruutua, kun taas pitkissä seikkailutyyppisissä tarinoissa ratkaisut koetaan muutamassa sivussa. Yksi parhaista loppuratkaisujen tekijöistä on ehdottomasti Carl Barks. Hänen tarinoissaan loppuratkaisut ovat erittäin hyviä ja mielenkiintoisia. Muitakin hyvä tarinoiden lopun tejijöitä on mm. amerikkalinen Don Rosa. Hänen loppuratkaisut vaihtelevat paljon ja se on hyvä asia. Ne ovat usein myös aika pitkiä. Loppuratksiuiden pituudet voisin jakaa kolmeen eri pituuteen: Lyhyisiin, keskipituisiin ja pitkiin loppuihin. Usein lyhyissä tarinoissa loppuratkaisu on vain muutaman ruudun pituinen, mutta lyhyt loppuratkaisu saattaa esiintyä jopa yli 10 sivuisessa tarinassa. Usein pitkissä seikkailutarinoissa loppuratkaisu saattaa olla pituudeltaan jopa noin 5 sivua.

Spoileri (klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Tarinoiden hyvät ja ei-niin-hyvät loppuratkaisut

Jokainen tarina loppuu joskus. Jokaisean tarinan lopussa on aina jonkinlainen loppuratkaisu. Loppuratkaisut vaihtelevat tarinoiden välillä varsin paljon. Tässä tekstissäni kerron enemmän Ankka ja Hiiri-tarinoiden loppuratkaisuista.

Kaikista tärkein osa loppuratkaisuissa on hyvä käsikirjoitus. Ilman hyvää käsikirjoittajaa ei lopusta tule mitään. Toki piirtäjälläkin on suuri vaikutus loppuratkaisuissa esim. Bernadon piirtämä loppuratkaisu näyttäisi paljon paremmalta, jos piirtäjänä olikin Don Rosa. Piirtäjän täytyy olla hyvä, että loppuratkaisustakin tulisi mielenkiintoinen.

Loppuratkaisut ovat usein varsin erilaisia. Se, minkälainen tarinan loppuratkaisu on, riippuu monista eri seikoista. Tähän vaikuttaa etenkin tarinan juoni ja hahmot, myös tarinan pituudella on oma vaikutuksensa, ainakin loppuratkaisun pituuteen. Usein yksisivuisissa vitsisarjoissa ei mitään kummempia loppuratkaisuita ole, niissä tapahtuu kokoajan eikä tarinan tapahtumia/vaiheita voi lajitella erilleen. Vitsisarjoissa jokin pieni asia voi ratkaista sen, mitä aivan viimeisessä ruudussa tapahtuu. Usein vitsisarjojen loput ovat varsin yksikertaisia, lopun lyhyyden vuoksi.
Pidemmissä Ankka-tarinoissa loppuratkaisukin on usein hiukan monimutkaisempi ja ratkaisevat vaiheet voivat olla monen sivun pituisia pätkiä.

Olisi hyvä, jos pitkien seikkailutarinoiden loppuratkaisut olisivat selkeitä. Lyhyissäkin tarinoissa olisi tärkeää olla selvä loppu, eihän olisi yhtään hauskaa jos tarinan lopun juonesta ei ensimmäisellä lukukerralla saisi kunnolla selvää. MM. Branca ja Vicar tekevät lopuistaan usein selkeitä, esim. ”Aku tyrii ja kaikki jahtaavat häntä.”

Loppuratkaisun olisi syytä olla mielenkiintoinen, jos tarinan lopun saattaa arvata ennalta, on jokin mennyt vähän pieleen. Loppuratkaisuissa olisi siis hyvä olla hiukan yllättävyyttä, ja mielenkiintoa. Loppuratkaisun pituus on myös tärkeä asia, itse en pidä, jos tarinan juoni ratkeaakin ihan hetkessä. Esim. 10-sivuisessa tarinassa loppuratkaisu saa olla aika monen ruudun pituinen, jotta se olisi tarpeeksi mielenkiintoinen.
Yllättävyys on eräs merkittävimmistä loppuratkaisuiden ominaisuuksista, jos yllättävyyttä ei ole lainkaan, tulee tarinasta liian ennalta-arvattava, eikä sitä jaksa lukea kunnolla loppuun asti. Itselleni on toisinaan käynyt näin. Toisinaan Mikki-tarinoiden loppuratkaisuissa on yllättävyyttä, ja joskus siitä saattaa nähdä myös Ankka-jatkiksissa.
Yleensä loppuratkaisuissa kaikkien ratkeamattaomien asioiden pitäisi selvitä. usein näin käykin, mutta esimerkiksi jatkiksien ensimmäisessä osassa ei ole kunnollista loppuratkaisua, tai ainakin suurin osa asioista jää siinä epäselväksi. Kuitenkin jatkiksen jokaisella osalla on omat pienet loppuratkaisunsa. Sitten vasta viimeisessä osassa nähdään se varsinainen loppuratkaisu, joka ei kuitenkaan yleensä ole niin suuri kuin tavallisissa tarinoissa, sillä osa asioista on ratkaistu jo aiemmissa osissa. Tyypillistä on, että moni tarinan selvittämättömistä asioista saattaa joissakin tarinoissa selvitä jo huomattavasti ennen loppuratkaisua. Näin käy useissa Mikki-tarinoissa, esim. Jos Mikki-tarinassa selvitetään rikosta, niin rikos saadaan ratkaistua pikkuhiljaa, ja toisinaan suuri loppuratkaisu saattaa jäädä jopa näkemättä. Huumoritarinoissa monet asiat rakteavat vasta tarinan lopussa.

Vaikka loppuratkaisun mielellään tulisikin olla yllätyksellinen, niin näin kuitenkin melko harvoin käy. Esimerkiksi useissa Roope vs. Pennonen-tarinoissa loppuratkaisun saattaa arvata jo ennalta. Yleensä näissä tarinoissa paha (tässä tapauksessa Pennonen) saa loppujen lopuksi palkkansa, vaikka olisikin ennen loppuratkaisua niskan päällä. Roope on vanha kokenut kettu, joka yleensä onnistuu päihittämään Pennosen oveluudellaan, tarinoiden lopussa, juuri tärkeimmässä vaiheessa tarinaa. Itse usein onnistun arvaamaan varsin hyvin tarinoiden loput.

Yksi legendaarisimmista loppuratkaisuista on jahtauskohtaukset. Usein kaikki jahtauskset sijoittuvat tarinan loppuun. Yleensä jahtauskohtia näkee vain Ankka-tarinoissa, mutta aina silloin tällöin niitä saattaa olla myös Hiiri-tarinoissa. Tosin yleensä Hiiri-tarinoiden jahtuaskohtaukset ovat erilaisia, sillä usein tarinan lopussa saatetaan jahdata takaa jotain vankikarkuria, kun taas Ankka-tarinoissa jahdattava kohde on esim. Aku, joka on aiheuttanut jonkin suuren katastrofin. Useimmiten Aku-tarinoissa juuri loppuratkaisuissa Aku tyrii pahasti, ja tämän seurauksena hän saa peräänsä joko vain yhden hahmon, tai mahdollisesti jopa koko Ankkalinnan. Yleensä Roope jahtaa Akua, sillä tämä on saattanut mokata pahasti loppuratkaiuissa mm. vahingossa tuohamalla jonkin Roopelle tärkeän asian. Joidenkin tarinoiden lopussa näytetään Roopea, joka on lähtenyt ajamaan AKu takaa tussarinsa kanssa. Myäs monet muut hahmot ovat joutuneet lähtemään pakomataklle tarinoiden loppuratkaisuissa. Jopa Roopen hovimestari Juuso on eräässä tarinassa joutunt pakenemaan Roopea, Akun ja Pellen kanssa. Tässä tarinassa he kaikki sähläsivät Roopen rahasäiliössä nin, että se räjähti, ja tämä kaikki tapahtui loppuratksiuiden aikana.

Minkälainen loppuratkaisusta tulee, riippuu lähes täysin käsikirjoittajasta. Jotkin käsikirjoittajat haluavat tarinoilleen onnellisen lopun ja toiset taas haluavat hiukan onnettomampia tai julmiakin loppuja tarinoilleen. Usein Mikki tarinoiden loppu ei aina ole onnellinen. Välillä loppuratkaisuissa voi olla paljon huumoriakin. Humoristisia loppuratkauisuja näkee usein Ankka-tarinoissa. Hyvä esimerkki on Akun pakeneminen jonnekin kauas raivoavilta Ankkalinnalaisilta. Yleensä tämä toistuu aina tarinan lopussa ja aivan viimeisessä ruudussa Aku on jossain kaukana Ankkalinnasta.

Välillä loppuratkaisut ovat nopeudeltaan/ tai temmoltaan erilaisia. Joskus osa loppuratkaisuista ovat hidastempoisia, eli niissä saatetaan jahkailla, eikä kukaan hahmo oikein tiedä mitä tehdä. Tämä ei kuitenkaan ole niin yleistä, kuin äkkipikaiset ja nopeatempoiset loppuratkaisut. Näissä tarinoissa hahmot toimivat, laiskottelun sijaan. Itse ainakin pidän, jos loppuratkaisuissa on toimintaa.

Usein sama piirtäjä/tai käsikirjoittaja tekee tarinoihinsa melko samanlaisia loppuja. MM. chileläisen Vicarin piirtämissä tarinoissa on varsin usein melko humoristisia loppuratkaisuja. Don Rosallakin on melko omanlainen tyyli lopettaa tarinansa. Hän on tehnyt muutamia tarinoita, joden loppuratkaisuista ei draamaa ja tunteita puutu. Hyvä esimerkki tällaisesta tarinasta on Yukonin Sydämet, jossa Roope ei avaa Kultun lähettämää kirjettä, joka olisi voinut muuttaa hänen elämänsä.
Usein myös moni Ankka-piirtäjä suosii tietynlaisia loppuratkaisuja. Eräs suosituimmista tarinan loppumistyypeistä on "onnellinen loppu", jolloin paha saa yleensä palkkansa. Hiiri-tarinoissakin moni käsikirjoittaja haluaa tarinalleen onnellisen lopun, mutta jotkin Mikki-taiteilijat haluavat tarinoiden lopusta hieman omalaatuisemman tekemällä loppuratkaisuista sellaisia, että tarina ei päätykään ihan onnellisesti. Joskus tarinassa voi olla samaan aikaan sekä onnellinen että toisaalta vähän huonompikin loppu. Hyvä esimerkki tällaisesta on eräs Mikki-tarina, jossa Mikki onnistuu estämään Mustakaavun pahat aikeet, mutta hän ei kuitenkaan saa napattua Mustakaapua kiinni.

Useissa tarinoissa tarinan alkuvaiheessa saatetaan kokea jotain sellaista, joka koituu tarinan ratkaisun kannalta äärmiiäisen tärkeäksi asiaksi. Näin kävi mm. tarinassa Maailman toiseksi rikkain Ankka. Kyseisen tarinan alussa vilautetaan pikaisesti eräs langanpätkää. Tarinan keskivaiheessa kaikki eivät välttämättä edes kunnolla muista langanpätkästä mitään, mutta tärkeässä ratkaisuvaiheessa langanpätkä saa tarinassa suuren roolin. Juuri tämäntyyppistä näkee Disney-tarinoissa aina silloin tällöin.

Toisinaan yllättämättömyys voi tulla yllättäen. Tarkoitan sitä, että välillä sitä tulee odotettua, että tämän tarinan lopussa koetaan joku yllätys, mutta sitä yllätyskäännettä ei välttämättä tulekaan. Näin on käyn mm. parissa Brancan ja Vicarin tarinoissa.

Joskus yllättäviin juonenkäänteisiin loppuratkaisuissa saattaa vaikuttaa vain yksi hahmo tai vaikuttavia henkilöitä loppuratkaisun kannalta voi olla useitakin. Joissakin tarinoissa aivan lopussa kaikki saattaa olla hyvin, mutta jonkin hahmon tuleminen mukaan tarinaan saattaakin muutta kaiken päälaelleen.

Noihin nopeatempoisiin loppuratkaisuihin liittyy usein sujuvuus. Sujuvuus tarkoittaa sitä, että loppuratkaisu ei töki, vaan se etenee tasiasta, ja usein hyvää vauhtia eteenpäin. Joskus käsikirjoittajat saattavat tehdä tahallaan tökkivän loppuratkaisun, itse en tosin kummemmin välitä mistään hidastelusdta ja jahkailusta, vaan kaipaan suoraa toimintaa.

Toisinaan hahmot saattavat oveluudellaan ratkaista koko tarinan. MM. Roope on onnistunut monta kertaa vetämään mm. Millaa tai Karhukoplaa nenästä oveluutensa avulla. Don Rosan tarinassa "Paino-ongelma" Millalla on ensilantti hallussaan, mutta oveluutensa avulla Roope saa sen aivan tarinan lopussa takaisin itselleen. Tämä siis muutti tarinan täysin.

Huumori on varsin keskeinen asia loppuratkaisuissa. Mielestäni tarinasta saa hyvän jälkimaun, jos tarinan lopussa on huumoria. Tämä on melko tavallista muutaman sivun pituisille tarinoille. Pitkissä, noin 30-sivuisissa tai sitä pidemmissä tarinoissa ei lopussa useimmiten huumoria näe.

Useimmat loppuratkaisuista ovat hyviä, sekä Ankka ja Hiiri-tarinoissa, mutta silloin tällöin näkee tarinoissa myös surkeita loppuratkaisuja. Joissakin tarinoissa paljastetaan jo heti alussa, että joku hahmo nukahtaa ja alkaa nähdä unta. Mielestäni tämä on jokseenkin ärsyttävää, sillä silloinhan voi jo arvata, että tarinan lopussa tyyppi herää ja huomaa nähneensä unta. Ärsyttävää. Omasta mielestäni sellaisetkin tarinat ovat kehnoja, joissa loppuratkaisun arvaa jo heti tarinan alussa, ja valitettavasti näitä tarinoita on liikaa. Van Hornien tarinoissa loppuratkaisut eivät yleensä ole kovinkaan kummoisia, etenkin ne ovat tylsiä, eikä niissä välttämättä tapahdu juuri mitään. Eräs huonopuoli loppuratkaiuissa on tavanomaisuus, monet tarinoiden loput ovat liian tavanomaisia, eikä niissä ole mitään uutta. Joskus tavanomainenkin loppuratkaisu saattaa olla jopa hyvä, ja tämä on tyypillistä Vicarin piirtämissä Ankka-tarinoissa.

Carl Barksin loppuratkaisut ovat mieleeni. Hänen loppuratkaisunsa ovat monipuolisia eikä hän yleensä suosi mitään tiettyä ratkaisutyyppiä. Barksin tarinoiden loppuratkaisuista löytyy aika usein yllätyksiä. Tarinassa ihmebentsiini voisi olettaa että Roope päihittäisi Pennosen mennen tullen, mutta yllättäen Pennonen veti tuossa tarinassa pidemmän korren. Barks on tehnyt paljon muitakin loppuratkaisultaan yllättäviä tarinoita. Barks hallitsee tarinan juonen hyvin, ja loppuratkaisuissa voi oikeastaan tapahtua mitä tahansa. Mutta yleensä myös hänenkin tarinoissaan paha saa lopussa aina palkkansa. Toisinaan myös Carl Barksin tarinoiden loppuratkaisut voivat olla varsin dramaattisia. Barksin kymmensivuisissa loppuratkaisun pituus saattaa vaihdella jonkin verran, välillä ratkaisut tapahtuvat muutamassa ruudussa, kun taas toisinaan ne vaativat jopa pari sivua. Moni Barksin tarinoiden loppuosista on ollut varsin opettavaisia. Usein hänen opettavaisissa tarinoissa näkee, mitä ei kannata tehdä ja mikä on taas suositeltavaa.

Mielestäni Vicar osaa piirtää loppuratkaisut oikealla tavalla. Tätä auttaa se, että usein hän saa piirrettäväkseen melko hyviä tarinoita, joissa on hyvät loppuratkaisut. Vicarin tarinoissa loppuratkaisu tapahtuu usein melko nopeasti. Joissakin hänen tarinoissaan loppuratkaisu saattaa olla vain muutaman ruudun pituinen. Joissakin hänen tarinoissaan vähän ennen loppua kaikki saattaa olla kunnossa, mutta jopa yhden ruudun aikana tilanne saattaa muuttua. Esimerkiksi usein Aku kömpelyyttään aiheuttaa jonkin suurkatastrofin Ankkalinnaan vaivaisen yhden ruudun aikana. Hänen tarinoiden loppuratkaisut ovat äkkipikaisia ja usein myös vauhdikkaita. Itse pidän hänen tyylistään hoitaa tarinoiden loppuratkaisut.

Jotkut Daniel Brancan loppuratkaisuista saattavat muistuttaa Vicarin tarinoiden loppuja. Yhteistä heidän tarinoiden ratkaisuissa on se, että kaikki tapahtuu usein melko nopeasti. Branca on ehkä kuitenkin hieman parempi tekemään loppuratkaisuja, kuin Vicar, sillä hän käsikirjoittaa ja piirtää loppuratkaisuista monipuolisempia. Niissä on usein toimintaa, mutta myös monia muita ominaisuuksia. Joitakin huonojakin puolia hänen loppuratkaisuistaan löytyy, mutta ne puutteet ovat melko pieniä esim. muutamassa hänen tarinassaan loppuratkaisut ovat olleet suorastaan outoja (melko harvinaista). Välillä Brancan tarinoissa saatetaan loppuratksisuiden yhteydessä nähdä jopa suur juonenkäänne, jossa tarinan kulku muuttuu tyystin. Brancan loppuratkaisut ovat mielestäni mainioita, sillä hän tekee monenlaiia loppuratkaisuja, eikä hänen lopuistaan hauskuutta puutu. Hän on yksi parhaista loppuratkaisujen tekijöistä.

Don Rosa on erittäin taitava tekemään tarinoihinsa kunnollisen loppuratkaisun. Tunnetustihan hän tekee tarinansa huolellisesti, ja tämä pätee myös loppuratkaisuihin. Carl Barksin tapaan myös Rosa käyttää monipuolisia loppuja tarinoissaan, ja usein loppuratkaisut eivät muistuta toisiaan, vaan melkein jokaisessa hänen tarinassaan loppuratkaisu on aina hiukan omalaatuinen. Niin kuin moni piirtäjä, myös Rosa suosii useimmiten tarinoissaan onnellisia loppuratkaisuja. Joskus tarinoiden loput saattavat olla dramaattisia, näin on käynyt useita kertoja, mm. tarinoissa Yukonin sydämet, Takaisin Xanaduun ja White Agony Greekin vanki. Itse pidän Don Rosan tarinoiden lopuista, yleensä ne ovat mielenkiintoisia ja välillä myös todella pitkiä, mikä on mielestäni hyvä asia. Rosan tarinoissa ei aina arvaa mitä lopussa käy, mutta hyvä esimerkki ennalta-arvattavasta tarinasta on mestaripuutarhuri, tuon tarinan alkupuolella kaikki viittaa siihen, että tarina loppuratkaisun aikoihin Akulle tapahtuu jotain negatiivistä. Hyvä asia on myös, että joskus Rosan Ankka-tarinoiden lopussa voi olla hyvinkin tunteikkaita kohtauksia, jotkut ovat sanoneet jopa itkeneensä lukiessaan Kirje Kotoa-tarinan loppua. Ehkä yksi pieni miinus Rosan loppuratkaisuihin tulee siitä, että ne eivät aina ole kovin selkeitä ja ytimekkäitä. Tämä ei ole haitaksi pitkissä seikkailutarinoissa, mutta kymmensivuisissa tarinoissa ne saattavat viedä osan lukijan mielenkiinnosta sarjaa kohtaan.

Van Hornien tekemät loppuratkaisut saattavat toisinaan olla hiukan omituisia. Varsinkin Noelin Mikki-tarinoiden loput saattavat olla yhtä omituisia, kuin tarina kokonaisuutenakin. Myös jotkin Williamin tekemät Ankka-tarinat saattavat olla loppuratkaisultaan väintäänkin omaperäisiä. He tekevät loppuratkaisuista sellaisia, joista en ainakaan itse pidä. Noelin Mikki-tarinoiden loput ovat usein tylsiä ja suorastaan mielenkiinnottomia, onneksi sentään osassa Williamin Ankka-tarinoista loppu on ihan ok.

Myös joidenkin italialaispiirtäjien tekemät loppuratkaisut ovat varsin mainioita. Itse pidän kohtuullisen paljon Romano Scarpan lopuista. Useimmiten hiukan lyhemmissä tarinoissa Scarpan käsikirjoittamat loput olivat varsin ytimekkäitä ja joskus niissä saattoi olla draamaakin. Usein hänen Roope-tarinoissaan saattoi loppuratkaisuiden yhteydessä olla huumoriakin. Hän siis teki loppuratkaisuistaan melko monipuolisia.
Massimo De Vitan tekemät loppuratkaisut ovat useimmiten hyvää luettavaa, ne ovat mielenkiintoisia, ainakin useimmiten. Tosinaan ne saattavat olla hiukan tylsiäkin. Hänen piirtämissä Ankka-tarinoissa käy usein niin että lopussa Aku pakenee vihainen Roope kannoillaan. Silloin tällöin hänen tarinoiden loput saattavat olla hiukan julmiakin, ainakin joidenkin tiettyjen hahmojen osalta.

Usein tarinan lukija lukee loppuratkaisu paljon tarkemmin kun muun tarinan, ainakin jos loppu on tarpeeksi mielenkiintoinen. Itse luen tarkimmin juuri loppuratkaisut, jotta kaikki tarinassa esiintyneet asiat tulisivat selväksi. Toisinaan loppuratkaisuja ei tarvitse lukea kunnolla, mutta vähän pidemmät loput on luettava huolella, sillä muuten niistä ei tajuaisi aivan kaikkea.

Jos täytyisi verrata Ankka -ja Hiiri-tarinoiden loppuja, niin mielestäni Ankka-tarinoiden loppuratkaisut ovat hiukan parempia. Suurta eroa näiden tarinatyyppien välillä ei kuitenkaan ole, sillä useimmiten sekä Hiiri, että Ankka-tarinoissa käytetään varsin monipuolisia loppuja. Mutta molemmilla on myös huonot puolensa, ja Mikki-tarinoissa niitä on vähän enemmän. Mielestäni Mikki-tarinoiden loppuratasuiden taso on vähän ailahtelevaa: välillä jonkin Mikki-tarinan loppuratkaisut voivat olla mielenkiintoisia ja jopa jännittäviä, kun taas toisinaan ne ovat varsin tylsiä. Tämä riippuu siitä, minkä tyyppinen kyseinen tarina on. Usein tarinoissa, joissa Mikki tekee yhteistyötä Ankkalinnan poliisin kanssa, on hyvä loppuratkaisu, kun taas omituisissa esim. Noel Van Hronin piirtämissä tarinoissa loppuratkaisu on omituinen ja tylsä.

Yhteenveto: Jokaisessa Akkarissa nähtävässä tarinassa on ainakin jonkinlainen loppuratkaisu. Loppuratkaisutyyppejä on monenlaisia, löytyy humoristisia, onnellisia, nopeita, hitaita, pitkiä ja lyhyitä loppuratksiuita. Loppuratkaisujen pituus vaihtelee aika paljon, vitsisarjoissa ratkaisun pituus saattaa olla vain pari ruutua, kun taas pitkissä seikkailutyyppisissä tarinoissa ratkaisut koetaan muutamassa sivussa. Yksi parhaista loppuratkaisujen tekijöistä on ehdottomasti Carl Barks. Hänen tarinoissaan loppuratkaisut ovat erittäin hyviä ja mielenkiintoisia. Muitakin hyvä tarinoiden lopun tekijöitä on mm. amerikkalainen Don Rosa. Hänen loppuratkaisut vaihtelevat paljon ja se on hyvä asia. Ne ovat usein myös aika pitkiä. Loppuratkaisuiden pituudet voisin jakaa kolmeen eri pituuteen: Lyhyisiin, keskipituisiin ja pitkiin loppuihin. Usein lyhyissä tarinoissa loppuratkaisu on vain muutaman ruudun pituinen, mutta lyhyt loppuratkaisu saattaa esiintyä jopa yli 10-sivuisessa tarinassa. Usein pitkissä seikkailutarinoissa loppuratkaisu saattaa olla pituudeltaan jopa noin 5 sivua. hahmojen toiminnalla on tärkeä merkitys loppuratkaisuissa, he vievät loppuratkaisua eteenpäin, on tärkeää, että hahmot tehdään juuri sopivanlaisiksi jotain tiettyä loppuratsua varten. Olisi myös hyvä, jos käsikirjoittajat ja piirtäjät pyrkisivät tekemään puhekuplien teksteistä mahdollisimman selkeät loppuratkaisuihin. Tällä ei ole niin suurta merkitystä kuin monilla muilla asioilla, mutta tämän seurauksena loppuratkaisun tapahtumat eivät ainakaan jäisi epäselväksi lukijoille.

Valmis.

Spoileri (klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Tarinoiden hyvät ja ei-niin-hyvät loppuratkaisut

Aku Ankka -tarinoissa on nähty monenlaisia loppuratkaisuja. On niin hyviä, huonoja kuin mielipiteitä jakavia lopetuksia.

Aluksi lienee syytä määritellä hyvä ja huono loppuratkaisu. Tähän on tietysti monia mielipiteitä, mutta omasta mielestäni hyvän loppuratkaisun tekevät nämä seikat: yllättävyys, hauskuus ja ytimekkyys. Vastaavasti huonon loppuratkaisun piirteitä ovat ennalta-arvattavuus, laimeus ja jaarittelevuus. Se, miksi loppuun tarvitaan yllättävyyttä, lienee selvää: kuka haluaisi lukea tarinaa, jonka kulun voi muodostaa omassa päässään jo pari ruutua luettuaan? Huumori ei ole välttämätön osa loppua, vaan sen voi korvata vaikka liikuttavuudella. Tärkeintä on, että loppu saa aikaan jonkinlaisia tunteita tai herättää ajatuksia. Miksi lukea tarinaa, josta ei jää mitään käteen? Ytimekäs loppu taas on tärkeä siksi, ettei lukija jää odottamaan vielä jotakin uutta käännettä tarinan loppuun. Jos tarinan päätöstä puidaan monen sivun ajan, näin voi käydä. Toisaalta myöskään ei ole mielestäni hyvä, jos tarinan viimeinen käänne tapahtuu viimeisessä ruudussa. Silloin sitä ei kerkeä sulatella, ja tarina tuntuu loppuvan töksähtäen. Nyrkkisääntönä voisi siis sanoa, että loppukäänne saa tapahtua viimeisellä sivulla, muttei viimeisessä ruudussa.

Mielestäni loistavia loppuratkaisuja sai aikaan Carl Barks. Hänen tarinansa osaavat yllättää eivätkä ne lähes koskaan pääty töksähtäen. Lopussa on usein myös jokin hupaisa kommentti tunnelmaa keventämässä.

Yksi Barksin mahtavimpia loppuratkaisuja on minusta tarinassa ”Ihmebentsiini”. Siinä Roope ottaa mittaa Kroisos Pennosesta bensiinialalla. Tarinaa lukiessani odotin vain, millä keinolla Roope mahtaa Kroisoksen voittaa – mutta tarina päättyykin Kroisoksen voittoon! Tämä on mielestäni yllättävää, sillä Roope onnistuu yleensä kaikessa.

Myös Barksin tarinat, joissa Roope kisailee Kulta-Into Piitä vastaan, ovat loppuratkaisuiltaan mainioita. Loppuratkaisu on tietenkin ennalta selvä tarinoissa, joissa kisataan siitä, kummalla on enemmän rahaa (eihän Roope yksinkertaisesti voi hävitä), mutta silti ratkaisu osaa jollain tapaa yllättää ja tarinoissa on aina jokin hauska ja keventävä loppulausahdus. Esimerkiksi tarinassa ”Toiseksi rikkain ankka” Roope voittaa Kulta-Innon rikkaudessa sillä langanpätkällä, jossa hänen ensilanttinsa on kiinni. Jo tarinan alussa esitelty lanka vedettiin yllättävästi mukaan loppuun. Lisäksi loppua keventää Akun hauska kommentti viimeisessä ruudussa. Myös tarina ”Kova ottelu”, jossa Roope ja Kulta-Into kisailevat uudemman kerran rikkaudessa, on loppuratkaisultaan hauska. Roope voittaa tietenkin kilpailun, mutta tarina jatkuu vielä sen verran, että Kulta-Into lupauksensa mukaisesti ryhtyy syömään Roopen silinteriä. Hattu on kutistunut kilpailun tuoksinassa helpoksi suupalaksi, ja viimeisessä ruudussa Roope valittaa epäreilua käännettä. Vaikka Roope voitti rahakilpailun, kevennettiin Kulta-Innon tappiota tällä pienellä vitsillä, mikä on mielestäni loistava lopetus. Viimeinen tarina, jossa Roope ja Kulta-Into ovat vastakkain (”Afäärisafari”) saa avoimen lopun. Voittaja ei selviä, mikä on mielestäni oiva lopetus verrattuna siihen mahdollisuuteen, että Roope voittaisi jälleen kerran.

Barksilla on mielestäni ollut myös huonoja loppuratkaisuja. Eräässä tarinassa hylje kuljettaa pitkän kepin päällä tasapainottelevan Akun merelle ja tämä jää sinne jumiin. Tarina päättyy, kun Tupu, Hupu ja Lupu leikkivät pihalla välittämättä siitä, mitä Akulle on käynyt. Moni on ihmetellyt, jääkö tämä tarina kesken, mutta niin ei ole. Loppu on kyllä melkoisen töksähtävä, jos tarinan päättymisestä ei voi olla edes varma. Myös Akun kohtalo jää ikävästi kalvamaan lukijan mieltä.

Don Rosalla on sekä hauskoja että liikuttavia loppuratkaisuja; kaikki todella loistavia. Koskettavat lopetukset ovat yleensä pidemmissä tarinoissa ja hauskat tietysti lyhyemmissä.

Yksi esimerkki kauniista lopetuksesta on tarinassa ”Kaikkein mieluisin lahja”, jossa koko Ankkalinna yrittää arvata, mitä Roope kaikkein mieluiten haluaisi lahjaksi. Samalla Karhukopla, Kulta-Into Pii ja Milla Magia suunnittelevat yhdessä juonta Roopen päänmenoksi. Tarina päättyy siihen, kun viholliset on kukistettu ja Kultu Kimallus saapuu antamaan Roopelle tämän mieluisimman lahjan: suudelman. Loppu on yllättävä, sillä kukapa arvaisi, että vielä Roopen vuosikymmenien takainen rakkauskin vedetään tarinaan mukaan? Samalla lopussa on huumoria, koska Roope esittää Kultulle, ettei piittaa tästä, mutta tämän mentyä vajoaa huokaillen haaveisiinsa.

Humoristisen lopetuksen Rosa on kirjoittanut esimerkiksi tarinaan ”Unohda koko juttu!” Siinä Milla Magia syytää Roopen ja Akun päälle loitsun, jonka ansiosta he unohtavat aivan tavallisia asioita aina, kun heidän nimensä mainitaan. Millalla on jo Roopen ensilantti hallussaan, kun hän saakin maistaa omaa loitsuaan ja unohtaa, mikä hänen tavoitteensa on. Lopulta Roope huijaa hänet palauttamaan ensikolikon itselleen. Tässä tarinan huipennus oikeastaan onkin ja se olisi hauska sellaisenaan, mutta Rosalle on ominaista jatkaa tarinaa vielä jollakin loppuvitsillä – siispä näemme viimeisissä ruuduissa, kuinka Aku huijaa Roopelta rahaa ja kuinka Roope saa Akun unohtamaan portaiden merkityksen. Aku putoaa portaat alas, kun ei osaa käyttää niitä, ja neiti Näpsä ihmettelee kaksikon touhuja.

Rosalla on ihme kyllä myös ennalta-arvattavia loppuratkaisuja – ainakin yksi. Tarinassa ”Saari ajan rajalla” Roope ja Kulta-Into metsästävät kilpaa kultaista saarta. Kulta-Into luulee jo valloittaneensa saaren, kun Roope hoksaa, että saaren ollessa meridiaanin lävistämä hän voi vielä valloittaa sen itäisen puolen ja täten omistaa koko saaren itse. Tupu, Hupu ja Lupu kuitenkin huomauttavat, että ennen kumpaakin porhoa saaren on ehtinyt jo valloittaa Keoki, poika, joka on auttanut Roopea ja kumppaneita pääsemään saarelle; hän nimittäin on iskenyt saareen kiinnitysnaulan venettä varten ja sanonut samalla: ”Olisipa upeaa voida kajauttaa: ’Julistan tämän saaren Vokavokan omaisuudeksi.’” Kyseinen hetki näytetään myös lukijoille, ja tarinan loppu ratkeaa mielestäni jo siinä. Ankkojen myöhemmin tekemä oivallus ei tule enää yllätyksenä. Onneksi Rosa lisää loppuun vielä hauskan vitsin: kertoja jaarittelee ajan ihmeellisyyksistä niin kauan, että Roope hermostuu hänelle ja käskee häntä lopettamaan tarinan, mitä kertoja totteleekin heti.

Suurin osa William Van Hornin loppuratkaisuista on mielestäni kamalaa luettavaa. Mielenkiintoisten ja yllättävien tapahtumien jälkeen tarinassa selviää usein, että kaikki on ollut vain unta tai muuten vain mielikuvitusta. Ihan kuin taitelija pitäisi tarinan teosta, muttei koskaan jaksa miettiä asioiden syitä tai seurauksia, vaan tyytyy kuittaamaan kaiken tylsimmällä mahdollisella tavalla. Esimerkkinä mainitunlaisista tarinoista voisi olla vaikkapa ”Porua puurosta”. Siinä ankat pakenevat kaupungissa riehuvaa ohrapuuromassaa. Aina välillä joku herää syrjäiseltä kujalta ja toteaa puurovyöryn olleen vain unta – ja sama alkaa alusta. Lopulta selviää, että kaikki onkin ollut vain Roopen unta. Ainakaan minua ei kiinnosta tippaakaan lukea ankkojen unista – jännittävämpää olisi saada tietää, miksi puuro riehuu kaupungissa! Sille ei kuitenkaan ole tarvinnut keksiä syytä, koska kaikki on pelkkää kuvitelmaa.

Myöskään Marco Rota ei mielestäni häikäise tarinoidensa lopetuksilla. Ne ovat laimeita eivätkä juuri yllätä, ne eivät tunnu tarpeeksi mahtipontisilta tarinan lopetuksiksi. Esimerkkinä tarina ”Meri antaa, meri ottaa”. Siinä Aku, Roope ja ankanpojat ovat merillä Roopen kuunarilla ja Aku kertoo Roopen nukkuessa, kuinka on joskus aiemmin liikkunut samoilla vesillä huonoin seurauksin. Käy ilmi, että Aku hoiteli Roopen liiketoimia merellä ja onnistui karauttamaan laivan erään asutun saaren päälle. Vahinkoja tutkiessaan Aku sai selville, että osa laivasta on puhdasta kultaa. Hän olisi tahtonut viedä laivan Roopelle, muttei voinut, sillä laiva kuului nyt saaren lain mukaan saarelle. Aku ei koskaan kertonut Roopelle, että osa laivasta oli kultaa. Siksi hän pelkää nyt, että Roope vainuaa lähistöllä olevan kullan ja saa kaiken selville. Roope herääkin pian ja haistaa kultaa. Hän toteaa, että voisi vielä palkata sukeltajia etsimään kultaa meren pohjasta. Aku ehdottaa, että he kuitenkin purjehtisivat ensin kotiin. Tarina päättyy siihen. Minkäänlaista loppuhuipennusta ei oikeastaan tapahdu; koko tarina kuvaa vain muutamaa minuuttia merellä, ja Akun kertoman muistelon ainoaksi rooliksi jää selittää, miksi hän on niin huolissaan kyseisellä alueella seilaamisesta. Loppukommenttikaan ei tuo hienoa lopun tuntua, se ainoastaan kuvastaa samaa tunnetta, joka Akulla oli jo tarinan alussa: pelkoa siitä, että Roope-setä vainuaa kullan.

Yleensä taskukirjojen tarinat eivät erityisemmin ilahduta loppuratkaisuillaan. Etenkin tarinat, joissa Roope kilpailee Kroisosta vastaan, päättyvät usein ennalta-arvattavasti ja viimeisessä ruudussa nähdään lähes aina Kroisos nakertamassa knalliaan. Esimerkiksi Giorgio Ferrarin käsikirjoittama tarina ”Vanhassa vara parempi” päättyy arvattavalla tavalla ja laimeasti. Tarinassa Roope ja Kroisos kilpailevat joulumarkkinoilla, ja Kroisos saa huijattua Roopen ostamaan huonosti tuottavan lelutehtaansa. Ystäviensä avulla Roope kuitenkin keksii ruveta tuottamaan vanhanaikaisia vieterileluja, jotka myyvät todella hyvin. Tarinan lopussa nähdään, kuinka Roope sukulaisineen saa leluja lahjaksi, ja Kroisos murehtii sitä, että on jälleen tullut Roopen lyömäksi. Viimeisessä ruudussa nähdään vielä joulupukki lentämässä reellään taivaalla, mikä on erittäin kulunut näky. Tarinan monen viimeisen sivun aikana mikään ei oikeastaan muutu, vaan Roopen voitto on selvillä jo pitkän aikaa ennen tarinan päättymistä. Loppu on siis äärimmäisen tylsä, se ei kosketa, naurata eikä yllätä lukijaa.

Jotten turhaan yleistäisi, täytyy mainita, että taskukirjatarinoiden huonouteen on myös poikkeuksia. Esimerkiksi Marco Boscon ja Massimiliano Valentinin käsikirjoittamassa tarinassa ”Energiset eläkepäivät” on mielestäni hauska ja erilainen loppuratkaisu. Tarinassa Kroisos saa viimein tarpeekseen siitä, että häviää aina Roopelle, ja jättäytyy eläkkeelle. Roope on aluksi iloinen saadessaan hallita markkinoita yksinään, mutta tajuaa pian touhun olevan tylsää ilman kilpailijaa. Hän matkustaa Ankkapulcoon, jonne Kroisos on muuttanut, ja yrittää houkutella tätä takaisin Ankkalinnaan – kehnoin tuloksin. Kroisos kuitenkin alkaa kyllästyä elämäänsä Ankkapulcossa. Hän löytää aarrekartan ja päätyy sitä seuraamalla saarelle, jolla asuva mies kertoo, ettei siellä ole aarretta. Kroisoksen liikemiesvaisto on kuitenkin herännyt, ja hän aikoo tehdä saaresta turistikohteen. Sitten kuvioita saapuukin sotkemaan Roope, jolla on mielessä sama suunnitelma kuin Kroisoksella. Kaksikko ryhtyy käymään kisaa, jonka Kroisos voittaa. Samalla hän päättää palata Ankkalinnaan liike-elämän pariin. Myöhemmin selviääkin, että koko juttu aarrekarttaa myöten on ollut Roopen järjestämä juoni Kroisoksen saamiseksi takaisin. Tämä ei ole erityisen yllättävää, sillä on selvää, että Roope ei luovu kilpakumppanistaan helpolla. Sen sijaan yllätyksen tarjoaa viimeinen, epilogin tapainen sivu, jossa Kroisos soittaa Roopelle kertoakseen, että on kuin onkin löytänyt saarelta aarteen. Monimutkaisten juonenkäänteiden jälkeen tämä on mielestäni oiva ratkaisu. Samoin on hienoa, että Kroisos kerrankin voittaa Roopen ja tavallaan kaksinkertaisesti – loppu on siten selkeästi massasta poikkeava.

Hieman äskeisestä erilainen mutta silti loistava lopetus on mielestäni tarinalla ”Miljardimetsällä”, jonka on käsikirjoittanut Osvaldo Pavese. Siinä Roope lyö Kulta-Into Piin kanssa vetoa siitä, kykeneekö hän liikemiesvainunsa avulla ansaitsemaan megamiljardin kuukaudessa paikassa nimeltä Vähälä. Kroisos Pennonen huomaa kaksikon yhdessä ja lähtee näiden perässä Vähälään siinä toivossa, että pääsee osalliseksi tuottoisiin liiketoimiin. Roope keksii, että voi hyötyä Kroisoksesta, ja ansaitsee megamiljardinsa tavallaan huijaamalla häneltä rahaa. Kulta-Innon mielestä Roopen pelaama peli ei ole reilua. Tarina päättyy kaikkien kolmen aloittaessa käsirysyn ja Akun päivitellessä tuuriaan, kun on joutunut tekemisiin kyseisten herrojen kanssa. Loppu jää osittain avoimeksi, sillä selville ei saada, voittaako vedon Roope vai Kulta-Into. Minua ei tämä kuitenkaan häiritse, sillä lopetus on hauska ja eräänlaisena tarinan sanomana voisi pitää sitä, että kolmen miljardöörin sotkemisesta samaan soppaan saa aikaan pelkkää kaaosta.

Aku Ankassa nähdään siis hyvin monipuolisia loppuratkaisuja: on hauskoja, liikuttavia ja avoimia ratkaisuja. Hyvän lopetuksen tekevät useimmiten yllättävyys, humoristisuus ja ytimekkyys. Parhaiten loppuratkaisuissa ovat mielestäni onnistuneet Carl Barks ja Don Rosa.

Ja näin se on Ankkalinnan osakilpailu ja samalla koko kausi päättynyt!

Tulokset hetken kuluttua!

//Vankalle: Tällä hetkellä minulla ei ole oikein inspistä kopio-VM:mien vuoksi aloittaa kautta, mutta katsotaan.

Kiitos kiitos! Olen nyt erittäin tyytyväinen, kun pitkästä aikaa sain voittaa mestaruuden. :) (edellisestähän on jo aikaa:D) Kiitokset kaikille kilpailijoille, tallipäälliköille, blogisti-dekkarille, syynäreille, ylläpitäjille ja kaikille muillekin jotka ovat olleet positiivisessa mielessä tekemisissä Viestimaratonin kanssa.

Minultakin kiitosviesti:

Kiitos kaikille mukana olleille kirjoittajille ja talleille! Kiitos myös Akkaridekkarille, joka ilahdutti pitkin kautta maratoonareja blogeillaan! Kiitos myös Wieriille sekä muille tuloslaskijoille, jotka tekivät pitkää päivää kyhätessään rancingeja ja tuloksia! Kiitos myös Syynäreille, jotka syynäsivät tarkasti viestejä läpi kauden!

Saavikaupalla onnea kaikille itsensä ylittäneille ja hyvin menestyneille!

Lainaus käyttäjältä: KreachAjattelin pistää pokaaligaalan samaan topaan kuin viime kaudenkin. Käykö?
Käy.

Ja näin on saatu tämäkin Viestimaratonin kausi päätökseen.
Onnea voittajalle! IFF, hallitsit kautta tasaisen varmasti.

Kiitos jokaiselle, joka on ollut tekemässä tätä VM-kautta kilpailijana, tallipäällikkönä, tai miten vain! Erityiskiitos tallikaverilleni Vankalle! Kiitos!

Kausi ei ollut viime kauden tasoinen, mutta silti hieno. Seuraavalla kaudella taso toivottavasti paranee, sillä ainakin pari uutta kilpailijaa on tulossa. Pannaan vain uusi kausi heti kahden viikon päästä pyörimään! Toivottavasti kirjakin saa koneensa reilaan, jotta mitalitaistosta tulee entistä tiukempaa.

The Duckburg Ducks lopettaa uransa tähän, mutta sen tilalle astuu uusi, entistä voittoisampi talli, jossa olen tallipäällikkönä. Nyt meillä on uudet taktiikat ja paljon latautuneempi olemus. Peljätkää!

Nyt Pokaaligaala äkkiä käyntiin!

Pistän tässä aamupäivän mittaan haastatteluja muutamalle maratoonarille, ja erikoispitkä blogi ilmestyy parin päivän sisällä. Se on kauden viimeinen lajiaan.
Lisäksi ensi viikonloppuna ilmestyy vielä napakka Toimittajan yhteenveto kaikista menneen kauden kilpailijoista ja siinä julkaistaan myös ensimmäisiä seuraavan kauden tunnelmia.