|
JÄLKIKASVUSTOA
A.P. Sarjanto Odotan jännityksellä sitä päivää, kun Nico Rosberg kasvattaa viikset ja voittaa formuloiden maailmanmestaruuden. Julkaiseeko Luhta silloin uudelleen lapsenpaskanvärisen vapaa-ajan mallistonsa, joka syöksi suomalaisen pukeutumisen sementtiin ja teki meistä tuulipukukansaa ikuisiksi ajoiksi? Jari Kurri antoi tyttärelleen nimeksi Odessa. Hän antoi tyttärensä nimeksi Odessan. Pikkutytön nimi on nyt sitten Odessa. Siunaa ja varjele. Sympatiseeraan kovasti vanhempia, joista kummastakaan minulla ei ole pahaa sanottavaa. Mutta että helkkari soikoon Odessa. Kas kun ei Istanbul. Julkkisten jälkikasvu mellastaa medioissa mielin määrin. Kai jonkinlainen aikakauden ilmentymä on Joonas Hytönen show, jossa helsinkiläisen pilkkakirveskolumnistin poika kyselee operettilaulajattaren tyttäreltä tämän tisseistä. Toivottavasti saan elää niin vanhaksi, että pääsen näkemään, kuinka Joonas Hytösen ja Maria Lundin lapsoset aikanaan taittavat peistä keskusteluohjelmassa. Mistähän silloin puhutaan? Onko maapallolla silloin enää älyllistä elämää? Että minua korvensi nuorna miesnä teatterikorkeakouluun pyrkiessäni, kun melkein kolmen tuhannen hakijan joukosta valituista puolet olivat julkkisten kakaroita. Ei silti, että minulla olisi saumaa ollut, mutta vääryydeltä se tuntui, kun hyväksyttyjen lista oli aina pullollaan rinteitä ja roineita. Sen verran Jouko Turkan libido liekehti vielä noihin aikoihin, että otti kouluunsa pörröpäisen iskelmälaulajan Mona Caritan. Lilli Suomalaisenkin vanha vihtahousu hyväksyi, mutta haukkui myöhemmin räystäsperseeksi, kun tyttöpaha ei jaksanut vetää leukoja. Julkkisten lapsena oleminen ei ole kai hassumpi ammatti ja palstatilaa sekä työtarjouksia piisaa. Jos on näköä. Muistan, kun julkaisin ensimmäisen levyni, niin erään naistenlehden päätoimittaja sanoi levy-yhtiön pr-vastaavalle, että tuon näköisestä jätkästä emme tee kyllä yhtään juttua, vaikka se olisi uusi Beethoven. Mutta sattuuhan sitä julkkiksillekin. Täytyyhän heille syntyä joskus rumiakin lapsia. Mihin heidät on piilotettu? Kuka karsinnan tekee ja sanoo, että tämän pallinaaman vaiheita emme ala seuraamaan lehtemme palstoilla? Pääsinhän minäkin toki sinne ja tänne sanomalehtiin, Pajukallion Pilli teki jutun Apuun ja levyarvostelut olivat kaikkialla kamalan positiivisia. Sitten soitettiin Iltalehdestä, että tehdäänpä haastattelu. Meikäläinen tuuletti. Kampasin naamani, kiillotin kitaran ja vedin limunaatihousut jalkaan. Kahvilassa tapasin toimittajan ja puiston penkillä otettiin kalpea kuva, jossa näytin liikaa punkkua kitanneelta hautausurakoitsijalta. Juttu ilmestyi lehdessä taskusanakirjan kokoisena. Seuraavalla sivulla oli aukeaman kokoinen spektaakkeli jostain Mitzistä tai Gizmosta, joka ”aikoo ehkä laulajaksi”. Tai tanssijaksi. Tai tatuoijaksi. Yhdessä kuvassa ylpeä äiti poseerasi tulevan tähtösen vieressä. Arvasitte oikein. Äiti ei toden totta ollut mikään Siwan kassa Kontulan ostarilta. Mutta minkäs sille voi, kun lahjakkuus kulkee suvussa. | |
| - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - | |
|
Pakina on alunperin julkaistu Hämeenlinnan Kaupunkiuutisissa. | |
| Pakinat | Aloitussivu |