|
KESKIPISTEESSÄ
A.P. Sarjanto Jouduin luopumaan Ladasta. Olenko enää ihminen isolla i:llä? Muutenkin menee liian hyvin. Keskiluokkaistuminen taitaa olla tosiasia. Laatikko-Lada, kohtalon airut, elämänfilosofiani kulmakivi ja orjantappurakruununi tässä menestyksen ulkoisia merkkejä vaativassa maailmassa, meni ja mätäni lopullisesti. Nyt minulla on hopeanharmaa japanilainen, jonka löytäminen Tiiriön parkkipaikalta kestää 15 minuuttia. Jos Lada oli päätään seinään lyövän yksilöllisyyden symboli, joka erottui kenkäkotelomaisilla muodoillaan virtaviivaisista lajitovereistaan, niin harmaa japsi sulautuu massaan kuin tuulipukuinen takatukka Turun kaupunkiin. Ittekkin olen ololtani ja muodoltani jotenkin suomalaiseksi mieheksi jäsähtänyt. Ei ole tatskaa ja ainoa lävistys löytyy pitkistä kalsareista. Nekin oikein ukkomallia. Kuvioina planeettoja ja elefantteja. Lihakset läskin alla ja aatokset arjessa. Koitetaan nyt tienata, kun nuoruus meni plörinäksi. Hohhoijaa. Sarjannon tulot ovat nousseet ja veroviranomainen rokotti ensimmäistä kertaa. Koen olevani jotenkin huomattavampi henkilö. Haluaisin myöntää haastattelun asiasta ja vähän ruikuttaa. Paska valtio ja yhteiskunta vainoaa meikäläistä. Viisisataa markkaa perkele. Elvyttäisinkö hiipuneen urani protestilaulajana taas henkiin? Keski-ikä on tosiasia. Aikuistumista tässä on odoteltu kuin Kerhon mestaruusjuhlia. Kaupungilla pyörii samanikäisiä kavereita sävykkäissä muotivehkeissä, kätösissään päivänpolttavia EU-projektipapereita ja naama ikuisella kanssaihmisiin tyytymättömällä norsunveellä. Aikuisia. He tuntuvat olevan vakuuttuneita kaiken tekemisensä tärkeydestä ja mielekkyydestä. Kateeksi käy. Heistä tuskin kukaan istuu kuistilla aamutupakilla itsesyytösten ja kauhun lamauttamana kuten minä. Maailmassa tapahtuu vakavia ja isoja asioita sillä aikaa, kun minä murehdin mahaani ja soittelen mandoliinia. Onneksi en enää sentään kerää jääkiekkokortteja. Etsin kuumeisesti itsestäni aikuisuuden merkkejä. Toivotonta. Ruokapöydässäkin maito maistuu viiniä paremmin, enkä vieläkään ole oppinut kutsumaan makaronia pastaksi. Missä vaiheessa tämä nimenmuutos muuten tapahtui? Sitä pastaa ja tätä pastaa. Herkullista pastaa. Puhutaanko nyt makaroneista vai siitä soosista? Vai molemmista. Vaadin vastausta. Pasta on monien lempiruokaa. Julkkisten bravuuri keittiössä on omalla reseptillä valmistettu pastakastike. Komea nimi makaronimössölle. Ja al helkutin dente vielä päälle. Yhdessä asiassa sentään täytän aikuisuuden mitat ja muistutan kehittyneempiä ikätovereitani. Me kaikki kohta nelikymppiset käymme fysioterapiassa. Romuus meitä yhdistää. Hartiat kuin Ladan ovet. Jumissa. | |
| - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - | |
|
Pakina on alunperin julkaistu Hämeenlinnan Kaupunkiuutisissa. | |
| Pakinat | Aloitussivu |