|
MIINUSMIES
A.P. Sarjanto Verenluovutuksessa minulle selvisi veriryhmäni, joka onkin kohtalaisen harvinainen. Suomalainen supersankari syntyi. ”Oho, sinähän olet miinusmies”, veripalvelun virkailija täräytti minulle löytäessään tietoni koneelta. Ensiksi ajattelin, että lausuma luokitteli vereni arvottomaksi plöröksi. Vähäverisyyttäni puntaroidessani ehdin myös kuvitella erilaisia tautiskenaarioita, kunnes minulle selvitettiin, että suonissani virtaava elinneste onkin haluttua tavaraa veripalvelussa. A-miinus-verta on vain 5 prosentilla suomalaisista, ja kun vielä hemoglobiinini ponkaisi 162:een, olin aika polleaa poikaa istuutuessani luovuttamaan nyt kallisarvoisiksi luokiteltuja plasmojani tavisverta lorottavien kanssaihmisten seuraan. ”Joinakin päivinä miinusmies kävelee tavallisten ihmisten keskuudessa kuin kuka tahansa meistä”, toteaa vanha viidakon sanonta. Miinusmies sulautuu väestöön olemalla kymmenisen kiloa ylipainoinen, kaljuuntuva ja väsynyt, mutta kaikki tämä vain pitkälle vietyä peitetoimintaa. Samoin kuin laatuoluiden litkiminen paikallisessa pubissa, viehtymys etniseen pikaruokaan ja päivänokosiin. Salassa muulta maailmalta miinusmies saa silloin tällöin ”Sinua tarvitaan” -tekstiviestin kännykkäänsä. Ilmekään ei värähdä miinusmiehen kasvoilla, vaikka yhtäkkiä onkin aika ravistaa harteilta naamioksi omaksuttu arkipäiväisenpönäkkä olemus ja hylätä laahaava askellus. Hän sukeltaa lähimpään puhelinkoppiin (onko niitä enää Hämeenlinnassa?), pukeutuu tiukkoihin vartalonmyötäisiin trikoisiin, joiden rinnassa hohtaa punainen A-miinus-tunnus. Asun kruunaa liehuva viitta. Reittini kulkee kaupungin hallintorakennuksen kattojen kautta Palokunnankadulle. Joskus tavallinen kaduntallaaja saattaa nähdä vilahduksen viitastani, jos hän kohottaa katseensa räystäiden korkeudelle. Kerran trikoista jäi perskaistale viikoksi roikkumaan Höyhensaaren ränniin, jota pitkin laskeudun suorittamaan tehtävääni. Virkavalta ei usko miinusmiehen olemassaoloon, mutta kansa tietää. Tarinaa miinusmiehestä kerrotaan isiltä pojille. Miinusmiehen elämä ei ole helppoa. Suoritettuani tehtäväni joudun taas palaamaan peiteminäni nuhraantuneeseen tomumajaan ja sen luokattomiin elämäntapoihin. Pitkin hampain narskuttelen pitsaa ja kierrän kebab-kioskien kehää. Kotonakaan ei tiedetä todellista henkilöllisyyttäni, joten vain vaimon viikonlopputöiden aikaan voin upottaa hampaani rakastamaani purjoon ja viljellä itusiani kellarissa. Arkiolemukseni joutuessa kestämään alituista pilkkaa painotan hiljaa mielessäni tehtäväni tärkeyttä. Kun kohtalon kirves jossakin heilahtaa, ei apua löydy kuntosalien pullistelijoista eikä vallan valtaistuimilta. Apua ei löydy sielunsa mammonalle myyneistä pelimiehistä eikä urheilukenttien syljeskelevistä miljonääreistä. Kun hätä on suurin, miinusmies näyttäytyy. | |
| - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - | |
|
Pakina on alunperin julkaistu Hämeenlinnan Kaupunkiuutisissa. | |
| Pakinat | Aloitussivu |