|
Kotka ja kyntömies san. & säv. A.P. Sarjanto © A.P. Sarjanto Näillä kukkuloilla kerran asui muuan vanha kyntömies Hän puussa näki kotkan harmaapään Sanoi hieno juttu sentään että vapaana saat lentää kun itse olen vankina vain maan Mä tiedän mitä meinaat kotka sanoi mutta veikkaan Että osassani oisit onneton Kun tuulen annat kuljettaa se kauas sinut kantaa Mutta kotias et löydä milloinkaan Näin liitelen mä halki taivaan, yli vuorten, yli maan Vain kotka tietää että vapaus voi olla pelkkä kahle vaan Sä tahdot lohduttaa mua ylväs lintu nauroi silloin kyntömies Kun tiedät etten koskaan lentää voi Mulle isäni nää pellot jätti, kauas kaukomaille lähti tiedä en, hän missä vaeltaa Kukko laulaa hevoseni auran eteen valjastan Kyntömies vain tietää jos et kylvä aikanaan et mitään niittää saa Kaksi vanhaa Kotka ja kyntömies miettii yhdessä nyt kohtaloaan miksi meidät täällä väärin tuomitaan toinen jäämään ja toinen kulkemaan vastoin tahtoaan (soolo) Silmin surullisin katsoi miestä uljas tuulenruhtinas ja sanoi, etkä usko vieläkään on elämä vain elämää ei missään ole enempää jos portailtasi etsit löydät sen Mua etkö tunne isäsi mä olen pelkkä henki vain Mä yksinäisyydessä kuolla sain ei jäänyt multa mitään, mutta neuvon annan sentään sillä kohta aikani jo mennä on Katso aurinkoon se loistossaan on liikkumaton Moni tähti kiertää radallaan vaan suurin kaikista on paikallaan Kaksi vanhaa, kotka ja kyntömies Ei enää koskaan toisiansa kohdanneet Vaan taru kertoo kukkulalla kivi on Jos sitä koskettaa saa lohdun sielu rauhaton Ja sydän levoton |
| Sanoitukset | Aloitussivu |