|
Loputon yö san. & säv. A.P. Sarjanto © A.P. Sarjanto Muistan vielä sen, kun mä kerran sateen jälkeen Kävelin yötä vasten sitä suruani kohtaamaan Ja mä kävelin kerrankin kuin mies vaikka mä pelkäsin Sinä nukuit ja minä en tiennyt pääsenkö ikinä takaisin Ja mä tulin sinne missä katujen valot loppuu ja pimeä alkaa Missä suolta sakea sumu nousee peltoja peittämään Ja pellolla näin sen paimenen joka varjoja vartioi Sen mustaa karjaa kavahdin mutta kysyin kuitenkin Sano yö sinä loputon yö Kuka sinun laumaasi ajaa Sano yö sinä loputon yö Miksi elää se ainoastaan Kun taivaalla yksinäinen kuu syleilee varjoaan Kun tähtien ikävä hohtaa vain kuollutta valoaan Ja mä katsoin sitä mikä mua riivaa mikä mua vainoaa Sen huomasin olevan ramman ja surusta sokean Se viittasi minua seuraamaan paimensauvallaan Ja vaikka mun kauhuni kasvoi niin minä tein mitä pyydettiin Sen laitumella minä näin mua ennen saapuneet Yöhön rakastuneet ja periksi antaneet Ja mä ymmärsin mutta sittenkin halusin vastauksen Kuka säätää sen että ihminen on vankina pimeyden Sano yö sinä loputon yö... Minä tunsin päivän tuskan ja valon julmuuden Ja janosin sitä rauhaa minkä pimeys voi antaa Mutta havahduin kun aamun näin valkeissa varusteissaan Joka päivänkoiton linnassaan valjasti ratsujaan Ja mä hyppäsin aamun kyytiin juoksin lujaa kotiin Vaikka sieluni yötä halaa niin valoa se rakastaa Sinä yönä mä näin sen paimenen joka karjansa kokoaa Ja siksi hämärän rajaa saan aina elämässä vaeltaa Sano yö sinä loputon yö... |
| Sanoitukset | Aloitussivu |